Ihan oikeasti ajattelin jouluaattona etten palaa tänne enää koskaan. Halusin vain olla ja syödä suklaata. Tapaninpäivänä ajattelin syöväni vielä hetken suklaata ja palaavani tänne sitten joskus tammikuussa. No täällä taas ollaan! Mikäli joku yrittää mietiä itselleen hyvää liikeideaa tulevan vuoden varalle, voisi bloggaajien vieroitusohjelma iskeä hyvään markkinasaumaan!
Henkilökohtaisesti inhoan selitystä ”tässä on nyt ollut vähän kaikkea”, mutta käytän sitä silti. Tässä on nyt vähän kaikkea ollut, ja tulee olemaan. Silti jotenkin on pidettävä itsensä järjissä, ja tämä harrastus on siinä melko tehokas.
Joulu meni. Sanon onneksi. Riitti taas vähäksi aikaa. Syöty on niin, että napa paukkuu. Paukkuu muuten moni muukin paikka. Ette tiedäkään kuinka paljon suklaata olen ahminut sisääni. Ette edes halua tietää. Sairasta! Punaviiniä olen juonut enemmän kuin muutamaan vuoteen yhteensä. Tosin minun tapauksessani tämä määrä ylittyi jo yhdellä lasillisella. Koti on täynnä tavaraa. Leluja siellä täällä, kaikki sikinsokin, ja aina joku Muumilaakson asukas jää jalkoihini. Sattuu melkein yhtä paljon kuin legon päälle astuminen.
Odotan kevättä, sitä luvattua valoa. Odotan, että joku kantaa kuusenkarahkan ulos, neulaset tippuivat jo ennen aattoa. Odotan keväältä paljon, vaikken tiedä mitä odotan.
Ja mikä parasta;
Jalassa on kunnon farkut. Kaikkien mekkojen jälkeen on mukava tuntea omat ääriviivansa puristavissa housuissa. Ei mitään stretsiä. Jokainen suklaapala laittaa miettimään.
Niin, että sitä vaan piti sanoa, että täällä ollaan. Eikä varmaan lähdetä kulumallakaan…
Mukavaa tiistai (pikkuisen sekaisin, kun piti oikein tarkistaa) päivää!
