Tomaatteja kypsytellään nyt kasvihuoneen sijaan keittiön pöydällä. Ihan hirveästi ei vihreitä jäänyt, mutta jokunen saa nyt odotella punastumistaan. Se on muuten hassua, miten innoissaan sitä kantaa kasvihuoneeseen keväällä säkki kaupalla multaa ja miten raskaalta sen kantaminen pois aina syksyisin tuntuu. Huh, ihan kuin olisi tuplannut painonsa. Tai kaipa se on painunut niin tiiviiksi, että pieni määrää tuntuu jotenkin tiiliskivikuormalta. No, mutta nyt ne poissa ja seuraavaksi virittäydytään syksyyn.

Ihan ei vielä ole ruskan sävyt vallanneet luontoa täällä, mutta kaipa ne ensimmäiset yöpakkaset ovat vain ajan kysymys. Ostin viikonloppuna vasta kaksi callunaa ja laitan pihaa syksyisempään kuntoon sitten myöhemmin, mutta nyt oli pakko saada kasvari siivottua. Loppukesästä kun se ei ole ikinä kovin viehättävässä kunnossa.

Nuo suuret puiset kynttilänjalat on ihanan veikeät. Ne on mun mummulasta. Olivat vuosi kausia verannalla ja nyt ne ovat tuossa. Hauskat, ja jotenkin just sopivat kasvariin.

 

Mutta tällä kertaa ei oikeastaan kuvia kummempaa. Nyt viikkosopan laittoon!

 

Eli polkkatukka! Jep, tuli sellainen olo, että pitää ehkä rebootata koko olemus. Olen myös jo pitkään haaveillut vähän lyhyemmistä hiuksista, tai ylipäätään jostain vähän näkyvämmästä muutoksesta, ja viimein löysin rohkeuden toteuttaa ajatukseni. Ihan pikkuisen kirpaisi, kun kampaajan sakset sonoivat naps, mutta toistaiseksi olen päätökseeni tosi tyytyväinen. Jotain ihan uutta, sitähän mä halusin. Ja vaikka hiukset ovatkin vain hiukset, koen ottaneeni henkisesti jonkin askeleen eteenpäin ja kohti uutta. Viimeksi päädyin yhtä radikaaliin kampaukseen, kun tulin ensi kertaa äidiksi. 😀

Täällä on ollut tänään jo vähän viileämpi päivä. Ehkä ”vain” joku 24 astetta kun iltapäivällä vilkaisin mittariin. Tuntuu heti paljon viileämmältä. Kasvihuone on onneksi pysynyt läpi kesän aika mukavana. Ei ehkä tomaateille paras spotti, mutta eihän tuolla voisi olla, jos kasvari olisi aikanaan rakennettu aurinkoisemmalle tontille. Aurinko paistaa kasvihuoneeseen siis suoraan vain hetken aamupäivällä, ja muuten rakennukset ja puut suojaavat pahimmalta paahteelta. Olen itse asiassa miettinyt, että ensi kesänä ei ehkä laitettaisikaan tomaatteja, vaan mukava makuupaikka jossa kölliä. Tämähän on kuitenkin meille kuin terassi tai kesäolohuone.

Huomenna olis taas jo  perjantai. Lapset olivat juuri pari yötä äidilläni ja kotiutuivat vasta ihan just. Huominen luovitaan arkea ja töiden jälkeen mennään ostamaan sille edellisen lyhyen polkkatukan aiheuttajalle koon 43 säbäkenkiä. Viikonlopulle on taas mukavia suunnitelmia, joten mikäs tässä. Kovin nopeasti kesä vain tuntuu kuluvan. Kunpa löytyisi jokin stoppinappi.

Mutta nyt nukkumaan!

 

Heipat ja heinäkuut!
Blogi jäi vähän tuuliajolle, ja olen jopa hetkellisesti miettinyt, haluanko tänne edes palata. Mutta niin suuret päätökset ottavat aikaa, eivätkä ole ehkä yhden kesän päätöksiä. Olen pähkäilijä ja pohtija. Asioiden vatvoja ehkäpä.

Isän kuolema käänsi keväällä elämässäni sellaisen ”kunhan nyt” -vaihteen päälle. ”Kunhan nyt jotenkin hoidan.” ”Kunhan nyt vain tulee tehtyä.” Ensin sain toki kauhean siivouspuuskan ja järjestelin tavaroita hullun raivolla. Sitten tajusin, etten jaksa ja jäin vain jotenkin ajelehtimaan. Kunhan nyt velvollisuuteni hoidin, mutta siinä kaikki. Kiitos Kokkikartanon lohikiusauksen ja kirsikkatomaattien lapsille oli ruokaa pöydässä. Pyykit tuli toki pestyä, työt hoidettua ja kaikki pakollinen suoritettua, mutta se itse eläminen jäi kaiken sen ”kunhan nyt” -ajattelun alle. Ja oikeastaan vasta kesäkuussa tajusin, että olin suorittanut asioita vähän laput silmilläni ja unohtanut asiat, joista oikeasti tykkään ja jotka tekevät mun elämästä ihan oikeasti mielekästä. Niinpä olen viimeiset pari viikkoa kuronut sitä omaa elämääni kiinni. Yrittänyt löytää taas itseni sieltä jostain kaiken muun varjosta. Tiedä sitten onko teho omassa ajattelussa vai parin viikon rautakuurissa, mutta olen taas saanut kaivettua esiin sen Emilian, joka koen oikeasti olevani. Nimittäin Emilian, joka ahmii kirjoja, herää ennen aamuviittä, nauraa, iloitsee ja tanssii. Toki yhtälailla suree, itkee ja murehtii. Niin ”Kaikkea muuta, kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää!”,  siinäpä se!

 

Että eipä mulla tämän kummempaa tälläkään kertaa. Kunhan vain tulin kertomaan, että täällä ollaan. 😀 Ensi viikolle olen varannut ajan kampaajalle, ja ostin ennen juhannusta jopa uuden kynsilakan. Nämä on nyt jotenkin itselleni kauhean suuria saavutuksia. Mutta nyt sitä kynsilakkaa kynsiin, sillä huomenna mennään häihin!

Ihanaa helleviikonloppua myös sinulle!