Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen. Jos harrastankin jonkinlaisen tilinpäätöksen tekemistä aina vuoden vaihtuessa, niin täytyy sanoa, että tämä joulun jälkeinen sairastelu antoi asialle mitä parhaimmat puitteet. Mieli on ahkeroinut ja työstänyt ja jonkinlainen tilinpäätös on syntynytkin.

Edelliset kaksi vuosikymmentä on ollut astumista aikuisuuteen. Molempiin osui lapsen syntymä ja mittava remontti. Tämä päättynyt vuosikymmen oli ennen kaikkea sellainen perheeksi kasvamisen vuosikymmen. Kaksi pientä lasta ja elämä, joka mukautui myös sen mukana. Me saatiin uudenvuodenaattona vihdoin meidän uusi sänky ja mietinkin, että seuraava vuosikymmen on sitten parempia unia. Joskaan lapset eivät ole meitä juuri viime vuosina valvottaneet ja uusi vähän erilaisen valvomisen vuosikymmen on edessä, mutta tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Samaan aikaan kun lapset kasvavat on aikaa ja voimia kasvattaa taas omaa keskeneräistä itseään. Miettiä, mitä kaikkea vuosiin on mahtunut, ja mikä minusta on tullut. Ja ehkä ennen kaikkea miettiä sitä, mitä haluan olla ja millaiseksi kasvaa.

Noin äkkiseltään olisin vuoden viimeisinä päivinä voinut todeta, että olipa paska vuosi. Mutta kuten tilinpäätökseeni kuuluu, jaoin vuoden kvartaaleiksi ja kävin läpi jokaisen neljänneksen omana erillisenä kokonaisuuteenaan. Ja tiedättekö, tulin siihen lopputulokseen, että vain tuo viimeinen pätkä vuotta 2019 oikeasti oli se mikä tökki. Ja vaikka se tökkikin henkkoht elämässä tosi pahasti, sekin piti sisällään myös tosi paljon hyvää. Joten viivan alle ja käteen jäi paljon positiivista, paljon keskeneräistä ja paljon korjattavaa. Ja mitä tulee niihin latteuksiin ”se, mikä ei tapa, vahvistaa”, ”kaikella on tarkoituksensa” ja ”lopulta kaikki kyllä järjestyy”, allekirjoitan ihan jokaisen kliseen. Näin se vain tuppaa elämässä menemään. Joskin minäkin tarvitsen välillä lähelleni jonkun, joka muistuttaa, että kaikesta selvitään, kun on tähänkin asti selvitty, ja jonkun, joka kääntää tappiomielialan sisuksi ja epäonnistumisen haluksi onnistua. Silti haluan uskoa, että se jokin, mikä tuohon kykenee on minussa itsessäni. Sisäänrakennettuna, joskin joskus herättelyä kaipaavana.

Niin että jos tilinpäätökseni jälkeen mietin, mitä minusta on tullut ja mitä minä olen, nousee sisukas kärkipaikalle. Ja tuon ominaisuuden kanssa on oikeastaan ihan kiva käydä uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen kimppuun. Antaa itselleen jonkinlainen positiivinen leima ja identiteetti.

Tässä lomaillessa olen toki miettinyt montaa muutakin asiaa, mutta jätetään osa näistä ajatuksista myöhempään käsittelyyn. Nyt ajattelin tarjoilla blogivuoden pikaisella kuvakelauksella. Taidanpa muuten käydä pikaisesti moikkaamassa daalioiden mukuloita kellarissa! 😀

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Meidän perheen miesväki näppäilee tänään bassoa kumpikin tahollaan, ja niinpä meille jäi Klaaran kanssa koko lauantaipäivä aikaa olla ihan vain tyttöjen kesken. Siivouspäiväkin oli pakko pitää, mutta ollaan yritetty viettää sitä mahdollisimman rennosti ja tarpeeksi taukoja pitäen. Päivään mahtunut siivouksen ja pyykinpesun lisäksi piirtämistä, askartelua, kirjoitusharjoituksia ja pieni taukopiipahdus kylillä. Pakollisten kauppaostosten lisäksi hommattiin kuistille lankaköynnös ja callunat, päiväkahvitauolle kastettavat, illaksi karkkiherkut ja päästiinpä pitkästä aikaa käymään myös ihanassa Sandrasissa, sellaisessa pienessä sisustus- ja lifestyleputiikissa, joka palvelee täällä meillä aina lauantaisin. Ja juuri kun olen tässä kehunut, että en osta edes uusia tyynynpäällisiä, niin nyt sellainen tuli hankittua. Ei kuitenkaan ihan hetken mielijohteesta, vaan olen katsellut tuota Tine K:n sinistä jättityynynpäällistä jo tovin sillä silmällä. Ihanan raikas piristys keittiön sohvalle! Ja hei, en voinut vastustaa kalenterikynttilää, joka tosin pääsi vielä keittiön astiakaapin päälle odottamaan joulukuuta.

Syy siihen, miksi tuo Klaaran vuodekatos roikkuu keittiössä, on se, että pesin sen ja ripustin kuivumaan tuohon muurin eteen. Mutta tämä yksityiskohta siksi, että olen saanut jokusen kyselyn tuon Numero 74 vuodekatoksen pesunkestävyydestä, ja nyt voinen ilmoittaa, että se kestää pesua vallan mainiosti. Pesuohje on hienopesu 30°C, mutta itse pesin kyllä ihan tavallisella neljänkympin ohjelmalla, eikä käynyt kuinkaan, paitsi, että tuli puhdasta.

Kohta on edellisten karkkipäivien suklaat pesty pois olohuoneen sohvilta, ja siivouspäivä muutenkin paketissa. Voidaan siis lasten kanssa hyvillä mielin ottaa karkkikulho olkariin ja viettää lauantai-iltaa herkutellen.

Ihanaa lauantai-iltaa sullekin! ♡

Moikka!

Kyselin perjantaina instan stooreissa, että vieläkö lastenhuonepostaukset kiinnostaa. Siitä huolimatta, että niitä ei -ääniäkin tuli, kyllä -vastausten osuus oli 93%. Eli aika selkeästi myös lastenhuoneet kiinnostaa. Siispä niitä tänään. Ajattelin, että laitan samaan postaukseen vähän kuvia sekä esiteinin, että pikku prinsessan huoneesta, niin saadaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja ne jotka eivat aiheesta välitä, voivat skipata tämän päivityksen ohi.

Muistaakseni kerroin jo aikaisemmin kesällä, että tehtiin pojan huoneeseen vaaterekki. No ideahan on kopioitu suoraan Ikean myymälästä ja tarpeet löytyivät Motonetistä. Harjanvarsi ja ohutta köyttä veneilyosastolta. Koukut kattoon ja voilà, paras ratkaisu ikinä! Nimittäin lattiatilaa saatiin säästettyä, mikä helpottaa esimerkiksi siivousta. Muuten tuo huone on pysynyt entisellään, vaikkakin sänky- ja pöytäasioihin on kaavailtu muutosta.

Klaarankaan huoneessa ei ole tapahtunut mitään muutoksia, paitsi vaaterekki täälläkin. Lattiamalli tosin, mutta se istuu tänne paremmin ja siihen ylettyy helpommin. Tuollaista kattomalliahan on helppo nostaa tai laskea narujen avulla, ja koska esikoisen huone on ihan älyttömän korkea, tilaa roikkuvalle vaatepuulle on paljon. Klaaralla taasen on laskeva katto, ja täyttä huonekorkeutta on vähän, joten lattiamalli on siitäkin syystä parempi vaihtoehto.

Meidän lapsilla ei ole koskaan ollut kauheasti leluja. Oikeastaan tosi vähän, ja niitäkin on sitten vähän vuoroteltu. Toinenhan nyt ei enää leikikään, mutta Klaaralla on yhä puputalonsa, joka taitaa tällä hetkellä olla ponitalo. Ja leikkiruokaa ja vähän kaikenlaista nallea ja pehmoa. Mutta koska näitä on määrällisesti tosi vähän, lelut ei nappaa mitään suurta tilaa. Kirjat ja pelit on kiinteissä komeroissa, mikä helpottaa sekin siivousta. Yläkerran imurointi on esikoisen hommaa, joskin itse sitten välillä teen sellaisen perusteellisemman siivouksen, pesen lattiat jne.

Mun loppukesän pesänrakennusvietti on ehkä nyt voimakkaimmillaan. Tekee mieli oikoa paikkoja ja karsia tavaraa. Mutta se on sellaista vähän kerrallaan juttua, en mä mistään kovin isosta jaksa innostua. Ei jotenkin vaan jaksa. Ja sitäpaitsi, parin viimepäivän suurin sisustukseen vaikuttava juttu on ollut kerran syödyn pastakastikkeen poistaminen olohuoneen matosta. Jep, ei mitään fengshuita. 😀

Käytiin muuten eilen katsomassa sitä pienempää ruokapöytää. Sen kansi on maalattu valkoiseksi, mutta ajattelin hioa siitä maalin pois. Eli vielä ei kanneta sisään, vaan hoidellaan maalaukset ja hiomisen ensin varaston puolella. Kunhan ehditään. Mutta se taitaa ollakin sitten se syksyn suurin sisustusjuttu. Ja karsiminen. Eli ei mitään suuria muutoksia. Tai no, ehkä mattoasioita pitää myös miettiä, jos se pastakastike ei lähde pois. Se on vaan niin viheliäinen juttu, kun olkkarissa ja pianohuoneessa on samikset matot, enkä oikein osaa nähdä, että niissä olis eripariset. Vai onko se vaan mun ahdas mieli?

 

Mahtista maanantain jatkoa! ♡