Kirjoittelin aamulla Instagramiin meidän tilanteesta ja siitä, että koulut sulkeutuvat täällä meillä asteittain siten, että esikoisen etäopetus alkaa vasta huomenna. Pohdin kirjoituksessani myös sitä, että meillä lapsi menee kuitenkin vielä tänään kouluun, kuten ohjeistus oli. No, nyt jos koskaan tilanteet muuttuvat nopeasti, ja miltei heti kun olin saanut kuvan ja tekstin julkaistua astui vilustunut nuorimies keittiöön aivastellen ja niistäen. Ohjeistusta jälleen noudattaen ilmoitin opettajalle, että 5-luokkalainen opiskelee jo maanantaina kotona.

Sitä, miten ihan meidän tavallisten ihmisten arki tässä muuttuu yhdenkin päivän sisällä on vaikea välillä ymmärtää. Tämä tilanne on uusi ihan meille kaikille ja vaatii todellista solidaarisuutta. Sanoisin, että vanha hyvä ”talvisodan henki” on nyt kaivettava esiin ja yhteen hiileen on puhallettava enemmän kuin koskaan. Ja siihen yhteiseen hiileen on puhallettava vielä pitkään, jotta Suomi jälleen saadaan jaloilleen. Mä ihan sain silmäni vuotamaan kun luin jostain jutun nuoresta naisesta, joka tiputti lapun iäkkään naapurinsa postilaatikkoon. Juurikin tätä tarvitaan nyt oikeasti tosi paljon. Sitä että otetaan huomioon naapurit ja kaikki ne joilla ei ole tukiverkostoa ympärillään. Nyt jos koskaan on lupa soittaa sinne omien iäkkäiden vanhempien tai muiden läheisten naapuriin ja kysyä, jos joku pystyy auttamaan. Mä uskon, että meillä on täällä Suomessa ihan mieletön määrä ihmisiä, jotka on valmiita tekemään pieniä palveluksia ja tarjoamaan apuaan.

Se että me jaksetaan puhaltaa yhteen hiileen, olla avuliaita ja ystävällisiä vaatii tietenkin myös sitä, että pidetään hyvää huolta itsestämme. Paitsi että yritetään parhaamme mukaan välttyä pöpöiltä ja viruksilta, terveyttä pitää hoitaa myös muilla tavoin ja elämän mielekkyydestä on pidettävä kiinni. Itse aion ottaa niin sanotun ”vapautuneen ajan” hyötykäyttöön ja keskittyä kirjoihin ja ulkoiluun. Siivotakin ehtii ja puutarhatöitäkin voi jo aloitella. Kenties pesen vaikka ikkunat ja leivon pullaa. Kaltaiselleni kotihiirelle tilanne ei ole missään nimessä mahdoton ja tilanteen kokonaiskurjuudesta huolimatta pidän mielen positiivisena ja keskityn kaikkeen siihen hyvään, mitä arkipäivästä voi ammentaa.

Yksi tämän viikon isoimmista iloista oli aika kampaajalle. Ja ennen kuin kukaan tuohtuu, kävimme kyllä tilanteen läpi jo ennakkoon, ja olin ihan toivottu asiakas pienyrittäjän putiikissa. Koska edellisestä kampaajakäynnistäni oli kulunut jo yli puoli vuotta, uusilla raidoilla oli ihan välitön piristävä vaikutus. Aionkin nauttia tästä pienestä arkisesta ilosta kaiken muun arkisen elämän ohessa. Ja ei, en ole tyhmä, ajat ovat kovat ja tulevat olemaan sitä vielä pitkään näytti tukka hyvältä tai ei. Moni ihminen, perhe, yritys ja yhteisö ovat täysin ennustamattoman ja uuden tilanteen edessä. Me joudutaan nyt ihan jokainen miettimään asioita uudelleen ja luopumaan jostakin mikä on meille tärkeää. Mutta kun nyt ei kertakaikkisesti saa vain jäädä tuleen makaamaan, vaan meidän ihan jokaisen on omalta osaltamme paitsi edistettävä hyvinvointia, mutta myös luotava myönteistä ilmapiiriä ympärillemme. Ajatellaan hyvää, tehdään hyvää ja levitetään hyvää. Se kun on lopulta paljon väkevämpää ja tehokkaampaa kuin yksikään virus! ❤️

Ps. Miten mahtava rivi upeita naisia meillä on Suomea luotsaamassa! Tykkään! ❤️

Kyllä siinä tippa tuli silmään kun tänään tajusin, että kävin ehkä viimeisen kerran mummulassani. Katselin seinäpaneeleja, puuhellaa ja vanhaa kahvimyllyä miettien, että säilyykö sellaiset asiat mielessä aina. Entä tuoksut. Ja totesin, että kyllä ne säilyy. Siellä jossain mielen perukoilla. Kotona 7-vuotias ihmetteli, miksei ihmiset vain voisi elää aina. Jouduin selittämään, että se ei vain ole luonnollista. Luonnollista on syntyä ja luonnollista on myös kuolla. Sanoin, että vähän kuin kukat. Aina tulee uusia kukkia vanhojen kuolleiden tilalle. Se on luonnollista. Käytiin läpi lähipiirin kuolemat, mutta myös kaikki syntymät ja ihanat pienet vauvat. Ja toki pidin huolen siitä, että viivan alle jäi plussaa. Mitäpä sitä lasta väestön ikärakenteella huolestuttamaan. Kyselytunti päättyi positiivisin mielin, ja huomasin itsekin saaneeni käsiteltyä ajatuksiani. Yksi aikakausi päättyi, mutta se kuuluu elämään. Näin sen on tarkoitettukin menevän.

Yhden sortin uusi aikakausi tässä on myös alkamassa, sillä näyttää nyt siltä, että meidän iskä tulee olemaan viikonloput kotona ainakin seuraavat pari kuukautta. Onneksi pihassa on tukkikuorma ja aurinko paistaa. Jonkin sortin moottori ulkona jo kuuluu käyvänkin. Tuntuu ihan totaalisen hassulta, mutta ehkäpä tähänkin vain totutaan. Ja eniten kai pelkäänkin sitä, että totun liiankin hyvin. Mutta just nyt yritän ihan vain nauttia siitä, että meillä on koko porukka kasassa. Ja siitä, että lapset kysyivät syötyään, että mennäänkö ruokalevolle. 😀

 

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua! ♡

Hellurei!

Mä olen tässä miettinyt, että tämä on kyllä sellainen poikkeusviikko. Tuntuu, että erilaisia tiedotteita tulee joka puolelta ja moneen asiaan pitää nyt suhtautua vähän sillä fiiliksellä että aika näyttää. Mennäänkö, järjestetäänkö, osallistutaanko, perutaanko. Taitavat olla tämän viikon lisäksi ihan koko tulevan kevään kysymyksiä. Siispä päivä kerrallaan ja luottaen siihen, että viisaammaat päättävät. Toisaalta omaa maalaisjärkeä kuunnellen. Kaikeksi onneksi elämässä on kuitenkin myös jatkuvuutta ja paljon asioita joihin keskittyä. Kuten vaikka se ihan tavallinen arki. Ehkä kuitenkin elämässä parasta.

Mä jaksan tuputtaa lapsille käsienpesun ilosanomaa ihan ympäri vuoden, mutta viime viikkoina olen huomannut panostavani lähestystyöhöni vielä vähän enemmän. Tosin jo ihan siitäkin syystä, että meillä ei otettu kausi-influenssarokotteita ja nyt jos koskaan olisi tärkeää vältää ihan kaikki nuhakuumeet. Pelkoa ja paniikkia en halua lietsoa lapsiinkaan, mutta yritän muistuttaa siitä, että meidän vastuumme on minimoida pöpöjen kulkeminen. Olin huojentunut, miten hyvin viidesluokkalainen otti jopa tiedon luokkaretken peruuntumisesta. Ei sille sitten mitään voi. No just niin. Joskus suunnitelmat menevät uusiksi lapsilla ja aikuisilla. Ja toki tilanne käy paitsi kansantalouden päälle, niin myös monen perheen talous joutunee koville. Puhumattakaan ihmisistä jotka pelkäävät läheistensä terveyden puolesta. Mutta sitä se nyt on. Voidaan vain toivoa parasta. Yrittää elää mahdollisimman hyvää arkea olosuhteista huolimatta.

Olenko se vain minä, vai tuntuuko jostakusta muustakin, että sikainfluenssasta ei aikanaan uutisoitu ja puhuttu ihan näin kovalla volyymilla? Voi toki olla että elin silloin aikanaan omassa (vauva-masennus)kuplassani, tai sitten vain ajan hammas on puraissut osan muististani. Toki kyse oli ihan eri taudistakin, joten suoraan näitä ei nyt pidäkään rinnastaa. Toisaalta tämä nykyinen tilanne on laittanut ajattelemaan juurikin median osuutta ja muuttumista kymmenen vuoden aikana. Tai vaikka pidemmällä aikavälillä. Siinä missä ennen luettiin vanhoja uutisia aamun lehdestä, nyt seurataan tilannetta ”hetki hetkeltä”. Älkää ymmärtäkö väärin, en vähättele asiaa tai koe, etteikö siitä pitäisi tiedottaa. Päinvastoin. Lähinnä mietin sitä miten media vaikuttaa ajatteluumme. Megxit, brexit, ilmastoahdistus, Euroopan pakolaistilanne ja katiskavyyhti. Moni asia jää suurten uutisten varjoon, niin että jos nyt haluaa päästä otsikoihin, pitää oikeasti tehdä jotain toosi suurta.