Auringonsäteiltä ei voi välttyä, ei vaikka olisi neljän seinän sisällä sairastamassa. Facebookissa jo eilen hiukan avauduinkin valon mukanaan tuomista lieveilmiöistä, kuten likaisista ikkunoista ja pölyisistä pinnoista. Mutta niinhän se on, joulusiivous on useimmiten aika turha, koti kaipaa perusteellista puunausta kun kevättalven aurinko alkaa paljastaa kynttiläkauden nokeentumiset ja jokaisen pölyhiukkasen.

Pölyongelman lisäksi, lisääntynyt valo toi myös muuta ajateltavaa. Tässä seiniä tuijotellessa olen nimittäin äärimmäisen ärsyyntynyt myös kaikesta keskeneräisyydestä. Sitä ja tätä pitäisi tehdä, maalata ja nakutella. Mutta kaikkeen tuohonkin suhtaudun nyt erilaisella energialla. Lähtökohtaisesti olen jo tyytyväinen siihen, että keskeneräisyys pistää silmään! Liian helposti kun vain tottuu siihen, että tää nyt on tälläistä… Toki ymmärrän, että käsissämme on ikuinen työmaa, valon määrällä ei sinänsä ole sen suurempaa vaikutusta asioiden hoitumiseen.

Mitä tulee seinien tuijottelemiseen, olen todellakin yhä sairaana. Edessä on lääkärireissu, sillä korvia särkee niin, ettei pää tahdo kääntyä. Ja se pää. No se on tietysti ihan hajoamispisteessä! Olemisen sietämätön keveys kun ei vain sovi luonnolleni. Neljän päivän treenitauko jouluna oli tehdä mut hulluksi, nyt on hiukan sama ongelma. Vaan ei auta kuin kärvistellä, eiköhän se sitten lopulta kuitenkin ole kannattavampaa levätä ja parannella itsensä yhdellä kertaa ihan kuntoon.

Mielenterveyteni tähden aloitin tänään kuitenkin pienet kevätsiivoukset, ja Alman kanssa olen ajatellut tehdä pienen happihyppelyn. Tälle viikolle on luvassa jänniä juttuja. Elämään tulee muutos, jonka kanssa pitäisi astella seuraavat puoli vuotta. Ja perjantaina mun pitäis itse astella catwalkilla. Kun en vain kaatuisi – kummassakaan jutussa! 🙂
Lisää molemmista myöhemmin, nyt pitää jatkaa näitä kotihommia!

Aurinkoista uutta viikkoa!
Ja hei, muistakaa kääntää tänään Avalle klo 21!

Eli, good hair day! Kyllä vain, nyt on tukka hyvin, ja sekös hymyilyttää.
Sain rakkaalta puolisoltani heti vuoden alkuun lahjakortteja pieniin hemmotteluhetkiin. Selitys oli jotakin siihen suuntaan, että ”minulle on aivan sama, miltä näytät, mutta olet iloisempi, kun panostat itseesi hiukan”. Liekö totuus löytyvän jostakin tuolta välistä, mutta mikäs siinä, mun tukka kaipasi kyllä jo jotain käsittelyä, se oli nimittäin värjätty viimeksi elokuussa!
Ei mitään maatajärisyttävää, raitoja edelleen ja pikku pätkäisy latvoista, mutta fiilis on ihan uusi! Olo on hurjasti pirteämpi ja tuntuu, kuin koko pää olisi vaihdettu.

Muutenkin tänään on jotenkin ihan huikea perjantaifiilis. Sinänsä hassua, kun meillä arki ei kummemmin viikonlopusta erotu (lähinnä töiden vuoksi), mutta tänään mun nenässä tuoksuu perjantai! Voi toki johtua siitäkin, että paripäiväinen putkitukos on auki, ja aukaisun jälkeinen haju alkaa väistyä viimein! 🙂 No, oli miten oli, tänään mennään rennossa fiiliksessä. Olen koko viikon tehnyt aamutreenejä, ja kello on pirissyt ennen viittä. Viikonloppuna aion huilia ja antaa kropan rauhassa palautua, ja kerätä voimiaan. Itse asiassa, treenipostaus on työnalla, sitä kun kovasti olette toivoneet!

Tähän viikkoon on taas mahtunut. On oltu neuvolassa, lääkärissä ja juostu ties missä. Kylppäri-vessa -akselin tukkeutunut putkikin tietysti ihan pikkuisen asettaa arkeen rajoitteita, ja sairastavat lapset ovat oma lukunsa. Mutta nyt mä heitän vapaalla ja alan ottaa taas rennosti. Viimeiset hyasintit toin muuten vasta nyt kuistilta sisään. Ihan hyvin tuo joulukuun alussa hankittu varasto on riittänyt!

Mahtavaa perjantaimoodia ihan jokaiselle, ja tsemppiä karkkilakkolaisille! 🙂

Viimeiset kaksi kuukautta ovat luonnollisesti parhaiten muistissa.
Kuten muihinkin kuukausiin, marraskuuhun mahtui tavallisia päiviä. Mahtui hiiriä ja ihmisiä, juhlaa ja arkea. Aloitettiin rilliralli, otettiin askel kohti joulua, leivottiin pipareita ja ostettiin joululehtiä. Talven tulo oli vielä marraskuussa luonnollisesti odotettavien asioiden listalla. Siis usko talven saapumiseen.
Marraskuussa haettiin apua keinovalosta, ihmeteltiin syksyn leutoa keliä ja ensimmäisiä lumia. Itse koin valaistumisen treenin ja ruokavalion suhteen, ja löysin tasapainon noiden välille kunnollisilla aterioilla. Söin niin että selkään sattui, mutta vihdoin kaikki pakertaminenkin alkoi tuottaa tulosta! Marraskuussa innostuin taas kunnolla Instagramista, ja siitä alkoikin kasvaa jonkinlainen lonkero blogini kylkeen. Arki oli kiireistä, ja pinnaa kiristi välillä niin, että korvissa soi!

Marraskuun kaikki 21 postausta voit lukea täältä.

Joulukuu. Ristiriitaisia tunteita. Lumet sulivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, sää oli leuto, ja talvesta ei ollut tietoakaan – saati valkeasta joulusta.
Joulukuun alussa remppakin eteni taas pikkuisen, eteiset saivat osansa, samoin työhuone alkoi visioitua päässäni. Kuistikin pääsi arvoiseensa asemaan, ja toivotti sekä vieraat, että joulun, tervetulleeksi. Juhlittiin synttäreitä ja loppuvuoden huipentumia, leivottiin niin että jauhopeukalo puutui.

Kamppailin itseni kanssa. Olinko saanut elämäni hallintaan vai en? Näennäisesti ehkä, mutta syksy oli kulunut lähinnä juuri siihen, että kaikki näyttäisi ulospäin olevan kunnossa. Myönsin tappioni; Olin viettänyt viimeiset kuukaudet masentuneena ja väsyneenä. Oli ollut vain niin helppo syyttää kaikkea muuta; Arkea ja ihmisiä lähelläni. Liikaa sitä, liian vähän tätä. Sanoin ongelmani ääneen, pyysin apua ja myönsin inhimillisyyteni. Teimme sopimuksen, että tästä lähtien keskittyisin enemmän totuuteen ja vähemmän näyttelemiseen. Siinä oikeastaan onkin elämänohjeeni tulevalle vuodelle!

Joulukuun kaikki 23 postausta voit lukea täältä.

Vuosi 2013 oli vauvavuosi. Ja, kuten vauvavuodet yleensä, tämäkin oli samaan aikaan sekä rakas, että raskas. Elämästä ja itsestään voi kuitenkin oppia, ja aika aikansa kutakin. Tässä vuosi tiivistettynä kuuten postaukseen. Mutta, mikäli sen haluaisi laittaa vielä tiiviimpään pakettiin, kääntyisin Frank Sinatran puoleen. Sehän on kuitenkin vain elämää!

That’s life, that’s what people say. 
You’re riding high in April, 
Shot down in May. 
But I know I’m gonna change their tune, 
When I’m right back on top in June. 

That’s life, funny as it seems. 
Some people get their kicks, 
Steppin’ on dreams
But I just can’t let it get me down, 
Cause this big old world keeps spinnin’ around. 

I’ve been a puppet, a pauper, a pirate, 
A poet, a pawn and a king. 
I’ve been up and down and over and out 
But I know one thing: 
Each time I find myself flat on my face, 
I pick myself up and get back in the race. 

That’s life, I can’t deny it, 
I thought of quitting, 
But my heart just won’t buy it. 
Cause if I didn’t think it was worth a try, 
I’d have to roll myself up in a big ball and die.

Nyt matkalle vuoteen 2014. Toivotan sen vielä kerran tervetulleeksi – kuoppineen ja huippuineen!
Leppoisaa loppiaista ihanat, nyt kohti valoa ja kevään aurinkoa – parempaa vuotta!