Makuuhuoneen syyspiristys

03.10.2017

Huomenta!

Toivottavasti teillä on takana hyvin nukuttu yö. Minua valvotti ulkona pauhaava tuuli, ja aamulla kello pirisi tietenkin kesken parhaiden unien. Nukkumisen kautta kuitenkin sisustamiseen, eli tänään vähän juttua makuuhuoneen uudistamisesta, tai sanotaanko raikastamisesta, jonka pääsin toteuttamaan yhteistyössä Ellos:n kanssa. Koska makuuhuoneemme on ollut ns. valmis vasta vajaan vuoden, ei se tietenkään kovin suurta uudistusta huutanutkaan. Tulin oikeastaan siihen tulokseen, että pelkkien tekstiilien päivittäminen riittä tässä kohtaa.

Meillä on oikeasti todella vähän niin sanottuja liinavaatteita. ”Vanharouva”, eli makuuhuoneen ruusukuvioinen antiikkikaappi kätkee sisäänsä meidän talouden lakanat ja pyyhkeet, ja tila riittää oikein hyvin. Olen nimittäin aika nirso lakanoiden suhteen ja pyyhkeitäkin ostan todella harvoin. Kuivausrumpu on siitä näppärä, että kodintekstiilit saa yleensä suoraan pesusta takaisin käyttöön. En myöskään fanita suuresti erilaisia lastenhuoneen tekstiilejä, vaan meillä on molemmille lapsille hillitty kuviollinen pussilakanasetti, ja muuten lakanakaapin sisältö on sellaista, että se sopii väritykseltään ihan jokaiseen huoneeseen. Mennään siis hyvin neutraalilla paletilla ja suosikkimateriaalini lakanoissa onkin pitkään ollut pellava.

Ellokselta valitsin meille uudet Juliette pussilakanasetit, sekä saman sarjan valkoisia tyynyliinoja ja ihanan hapsureunaisen helmalakan. Tuon Juliette -sarjan tuotteet ovat GOTS -sertifioituja (Global Organic Textile Standard) ja kuuluvat Elloksen  Conscious Choise valikoimaan. Koska harmaata liinavaatekaapista jo löytyykin, päädyin inan lämpöisempään kitinharmaaseen sävyyn, joka lämmittää makuuhuoneen tunnelmaa vähän syksyisempään, ja jopa talvisempaan tunnelmaan. Valkoiset tyynyliinat ovat mielestäni petauksen kuin petauksen kulmakivi ja niitä voi helposti yhdistellä melkein mihin tahansa pussilakanaan.

Meillä ei oikeastaan ole pitkään aikaan ollut ”tavallisia” puuvillalakanoita, ja vähän yllätyinkin tuosta Elloksen puuvillalaadusta. Se on nimittäin yhtä pehmeää kuin trikoolakana, mutta kuitenkin ihanan kevyttä. Ei lainkaan sitä uusien lakanoiden karheutta tai tärkättyä kovuutta, vaan sellainen suloinen pehmeys, mikä tulee lakanapuuvillaan yleensä vasta ajan ja pesujen myötä. Kovin harvoin miehenikään esittää mielipidettään tämänkaltaisissa asioissa, mutta nyt on kuulemma kivan pehmeät lakanat. 🙂

Vaikka pellavasta materiaalina pidänkin, pellavalakanoissa on usein se vika, että peitto tahtoo karata pussilakanan sisältä. En ollut tullut ajatelleeksi asiaa, eikä se järin ole itseäni haitannut, mutta näin muutaman puuvillalakanoissa nukutun yön jälkeen tiedostan muutoksen varsin hyvin.

Myös harmaan (ja vähän liian tönkön) helmalakan vaihtaminen valkoiseen ja keveämpään, raikasti mielestäni koko makuuhuonetta. Ja voi vitsi, miten tykkään noista hapsuista! Ja jos vertaa noihin edellisen makuuhuonepostauksen kuviin, niin valkoinen helmalakana kevensi aika paljon suurta sänkyä, ja koko huoneen fiilistä.

Juliette pussilakanasetit, Juliette tyynyliinat sekä Juliette helmalakana Ellokselta. Samasta paikasta on myös makuuhuoneen pellavalaskarit, matto, torkkupeitto sekä pallomaljakko. Lisää Elloksen makuuhuonetekstiilejä löydät täältä. GOTS‐sertifikaatista voit lukea enemmän tämän linkin takaa ja Elloksen Conscious Choise -tuotteista puolestaan löydät lisätietoa täältä.

Oikein tunnelmallista syyspäivää!

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna


lokakuu ja sunnuntain randoms

01.10.2017

Hei hei syyskuu, tervetuloa lokakuu!

Kylläpäs se tuntuukin hassulta, että ollaan jo lokakuussa. Jotenkin tuo syyskuu mennä livahti, että hups heijaa vain! Lokakuu viimeistään tuo mukanaan sen ihan kunnon syksyn. Tässä kuussa nimittäin pimeys alkaa painaa päälle, ja luonto sekä maisemat ottavat selvän eron vihreyteen. Itselleni juuri tästä syystä loka- ja marraskuu ovat yleensä ne pahimmat, mutta vuosi vuodelta selviän niistä myös huomattavasti paremmin. Niinpä taputtelen itseäni jälleen olalle muistuttaen, että ne omat valinnat ja oma asenne kuljettavat pisimmälle syksyn pimeydessäkin.

Nykyään on valloillaan erilaisia teemakuukausia, ja vanhan tipattoman tammikuun rinnalle on tullut esimerkiksi sokeriton syyskuu ja lihaton lokakuu. Koska en vielä ole päässyt mukaan näihin kansallisiin teemakuukausiimme, ajattelin tehdä tästä lokakuusta ihan oman teemakuukauteni. Enemmän terveellisiä valintoja ja enemmän rentoutumista. Paljon unta ja ulkoilua raikkaassa syysilmassa! Ja, koska ihoni on taas alkanut oireilemaan yksittäisten finnien muodossa, ajattelin, että nyt on hyvä aika ottaa taas takaisin tuo kesäinen kauneusruokavalio. Vehnä, sokeri ja maitotuotteet minimiin, niin johan siitä kiittää ihon lisäksi myös yleinen jaksaminen. Housunkauluksesta puhumattakaan! 😀

Kuunvaihteen lisäksi nyt eletään kuitenkin ihan tavallista sunnuntaipäivää. Takana on 11 tunnin (ei niin tavalliset) yöunet, ja päivän bucket list pitää sisällään varsin tavallisia sunnuntaijuttuja. Sen lisäksi, että näin uuden viikon kynnyksellä tahdon pyykkikorien pohjat näkyviin, tänään myös syödään pitkän kaavan kautta, poltellaan kynttilöitä ja tehdään pitkä sunnuntaikävely. Haaveissa on myös liinavaatekaapin siivous. Olen nimittäin huomannut, että sunnuntainen organisointi auttaa myös jollakin hassulla tapaa oman mielen organisoinnissa. 🙂

Suloista sunnuntaita ja leppoisaa lokakuun aloitusta! ♡

 

PS. Hiuskriisissä ei juuri ole päästy eteenpäin… Puuuuhhh!


syyshygge

28.9.2017

Long time no see! Tai no, suhteellista sekin. Facebook kuitenkin jo muistutteli, että Uusi Kuu -sivun seuraajat eivät ole kuulleet minusta pitkään aikaan, joten rikotaan radiohiljaisuus! 🙂

Siitä maanantain intiaanikesästä tiputtiin taas takaisin hyvinkin syksyiseen fiilikseen, ja jos nyt ihan suoraan sanotaan, niin itselleni tuli heti jotenkin tasapainoisempi olo. Että heittää nyt kesää sinne, missä on jo asennoiduttu syksyyn. Laittaa pienen pään vallan pökkyrälle! 😀 Jos olenkin sellainen hyggetyyppi ihan vuoden ympäri, niin kyllä tämä syyshygge vain on sitä ihan lajinsa parasta antia. Villapaidat, villasukat, kynttilät ja kaikki se muu, minkä tämä vuodenaika tuo mukanaan, on ehkä kuitenkin jopa vielä enemmän minua, kuin hellemekot ja sandaalit. Vaikka kivahan se on molemmista nauttia. Tosin lyhenevät päivät tuovat mukanaan myös jonkinlaisen syysväsymyksen. Tähän aikaan vuodesta nimittäin kehoni vaatisi parituntiakin pidemmät yöunet kuin kesällä.

Samaan aikaan, kun elämä alkaa kutistua sisätiloihin, huomaan joka vuosi kamppailevani jonkinlaisen blogikriisin kanssa. Viimeiset pari päivää olen jälleen kompuroinut saman asian kanssa, ja tällä kertaa tuskaa lisää sekin, että olen muuttunut yhä kriittisemmäksi kuvieni suhteen. Välillä on ihan meinannut itku tulla, ja tekisi mieli takoa päätä seinään. Onneksi jossakin syvällä sisälläni asuu kuitenkin se positiivari ja järjen ääni, joka muistuttaa siitä tekemisen ilosta. Että pitää tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu, ja muistuttaa itseään jatkuvan sättimisen lisäksi myös siitä, että ihminen taitoineen kehittyy kyllä, vaikka kaikki ei yhdessä yössä tapahtuisikaan. Voisin vaikka vannoa, että noista sisältäni kumpuavista viisauksista hyötyy blogikriisin lisäksi monessa muussakin asiassa. Tekemisenilo ja ilolla tekeminen kun ovat lopulta aika suuressa roolissa elämässämme: Emme voi miellyttää kaikkia, mutta itseämme useimmiten! 🙂

Koska syksy vie ajatukset vääjäämättä myös talveen, ja talvi luonnollisena jatkumona jouluun, voinen tunnustaa, että omat ajatukseni ovat aika ajoin jo karanneet sinne loppuvuoden suureen juhlaan. (Kun en nimittäin malttaisi millään odottaa, että pääsisin vihdoin näkemään meidän joulukotijutun). Onneksi lehtipinostani löytyy kuitenkin valtava määrä joululehtiä, joilla tätä joulunnälkää sopii taltuttaa. Ensimmäiset onkin jo kaivettu naftaliinista ihan sillä ajatuksella, että nyt jos koskaan on hyvä aika kerätä luonnosta kaikkea mahdollista kodin koristamiseksi. Kohta on myös hyvä aika napsia villiviini alas rapunpielestä ja kietoa muutama kranssi loppuvuoden iloksi.

Sellainen syyshygge tällä kertaa. Nyt toivottelen teille oikein tunnelmallista syystorstaita!