{ vuoteen mahtuu paljon }

12.3.2013

Eilen iltapalapöydässä Niilo ehdotti, että muuttaisimme jälleen. Ehdotuksen totaalisen torjunnan jälkeen tajusin, että on kulunut tasan vuosi siitä, kun pakkasimme kimpsumme ja kampsumme kainaloihin ja varastoon, ja lähdimme matkalle kohti ”tuntematonta”, eli etsimään uutta kotia. Maaliskuun puolivälissä luovutimme vanhan kotimme uusille asukkaille ja muutamaa päivää aiemmin majoituimme muiden nurkkiin, koska väliaikaisasuntoa ei ollut löytynyt. Käytännön syistä (lähinnä tilanpuutteen ja työmatkojen vuoksi) minä ja Niilo muutimme naapurikaupunkiin vanhempieni luokse, ja mies jäi koiran kanssa tänne omien sukulaistensa hoiviin.

Nyt kun tuo aika on jo takana, siitä on helpompi kirjoittaa myös tänne. Nimittäin valehtelisin, jos väittäisin, ettei se ollut raskasta. Se oli todella raskasta, ja ikävän sekä itkun täyttämää elämää, vaikkakin samalla täynnä unelmia ja haaveita uudesta kodista – juuri sellaisesta meille tarkoitetusta.
Kuukauden erillään asumisen jälkeen yhteinen vuokra-asunto tuntui taivaalliselta. Aika moni pieni arkinen asia tuntui vähäpätöiseltä, ja perhettä sekä parisuhdetta osasi arvostaa täysin uudella tavalla. Teimme muuttoa pääsiäisenä, ja kevät oli käsillä. Lapselle ero omasta koirasta (jota emme voineet asuntoon majoittaa) ja oman pihan ikävöinti oli raskasta. Onneksi kesä ei ollut niitä kauniimpia mahdollisia, se teki pihanpuutteestakin siedettävämpää. Tottumattomana kerrostaloelämään, alkoi asuminen yhteisessä asunnossakin kuitenkin pikku hiljaa tuntua taakalta. Rauhaton meno, pyykinpesun vaikeus ja omien tavaroiden kaipuu täytti mieltä koko ajan enemmän ja enemmän. Kun raskaustestiin ilmestyi kaksi viivaa olin samaan aikaan sanoinkuvaamattoman iloinen, mutta myös huolissani tulevasta; Oma koti oli pakko löytää!

Asioilla on tapana järjestyä, siihen uskoin, ja uskon edelleen. Vain reilu kuukausi positiivisen raskaustestin jälkeen tuijotin taloa, jonka tiesin heti ensi hetkestä lähtien olevan kotini. Istuin tulisilla hiilillä, kunnes nimet olivat virallisesti papereissa ja puhkuin intoa. Syksylle varattu lomamatkakin herätti ristiriitaisia tunteita, mutta onneksi ymmärsin, että edessä on koko elämä, eikä koti katoa minnekään.

Kuvassa kotimme juuri sellaisena, jona sen ensi kertaa kohtasin. ”Yhtenä kauniina päivänä se tapahtuuoli lause, jota olin hokenut monta kuukautta, ja kun se kaunis päivä vihdoin koitti, tunsin todellista onnea.

Vuoteen mahtui paljon: Vauva, sekä asumista neljässä eri osoitteessa, ja pari viikkoa hotellissa. Siinä on ihan kohtalainen saldo kahdelletoista kuukaudelle. Mutta juureton oloni on muuttunut kotiutuneeksi, ja kaikesta keskeneräisyydestä huolimatta tuntuu, kuin olisimme asuneet täällä jo vuosia. En niinkään usko henkimaailman asioihin, mutta tässä talossa on ehdottomasti hyvä henki, ja kotimme on saanut nähdä paljon hyvää. Onnellinen talo, niin minä asian kuvailisin.

Joten, EI, me emme todellakaan muuta, vaikka se pojan mielestä voisi olla jopa hauskaakin. Seuraavaksi vuorossa on kotiuttaa nyt yli vuoden varastossa lymyilleet huonekalut. Ehkä ”vanha herrakin” on aika vihdoin kantaa kotiin!


{ netflix ja tukkahaaveiluja }

04.3.2013

Ihan super muuten tuo netflix. Itse olen hulluna brittidekkarisarjoihin, ja viimeisin löytöni on Above Suspicion leffasarja, josta tuli eilisen illan ja iltayön aikana katsottua parikin leffaa. (Ovat netflixllä aina jaettuna kahteen jaksoon per leffa, eli helppo katsella myös osissa).

Illat menee nykyään aika kukkumiseksi, kun vauva tankkaa pidempiä yöpätkiään varten, joten mikäs sen parempaa hereilläpitäjää, kuin jännä leffa! Tuo Above Suspicion on ihan sairaan hyvä, ja suosittelen katsomaan, mikäli yhtään on brittidekkareiden ystävä. Sarjan naispääosaa, Anna Travisia, esittää törkeän kaunis Kelly Reilly, jonka huolimaton kampaus saa sarjassa armotonta kritiikkiä, mutta lukeutuu oikeasti niihin ”huolella huolimattoman näköiseksi tehty” frisyyreihin.

 Tosiaan sinne kampaajan tuoliin en ole vieläkään ehtinyt, mutta eilen illalla Anna Travisia katsellessani sain hurjan päähänpinttymän otsiksesta; Juuri tuollaisesta ylikasvaneesta ja huolimattoman näköisestä. Voi siis olla, että istahdan tuoliin juurikin näiden inspiskuvien kanssa!

Tätä pitää ehdottomasti sulatella! Lisää kuvia löytyy helposti googlettamalla Kelly Reilly / Anna Travis.

Kuvat lainattu:
kuva1, kuva2,

PS. Ensimmäinen salitreeni synnytyksen jälkeen takana! Pari viikkoa olen asiaa jo henkisesti sulatellut, ja tänään pääsin sitten astetta pidemmälle. Hurjan hyvä fiilis – ihan mahtava!


{ blogivuoteen 2013 }

01.1.2013

Uusi vuosi ja uudet kujeet, niinhän sitä sanotaan. Mitään järisyttävän suurta ja uutta ei taida olla oman blogini osalta tiedossa, ja kuten jo eilen kirjoitinkin, niin on oikeastaan parempikin. Pitäydytään vanhassa ja korkeitaan hiotaan ja parannetaan sitä!
Sisustusta ja oman kodin rakentumista pikku hiljaa, huone kerrallaan. Puutarhaa, lapsiperheen arkea, vauvavuotta, elämää kotona ja kodin ulkopuolella, sekä sopivassa suhteessa turhanpäiväisyyksiä ja tyttöjen juttuja. Niitä toivon blogivuodelle 2013. Niin, ja tietysti toivon että alkanut blogivuosi kuluu seurassanne, kuinkas muutenkaan!


Henkilökohtaiseen elämääni toivon vuoden 2013 tuovan seesteisyyttä, rauhallisuutta, onnea, iloa ja terveyttä. Lupaan huolehtia paremmin itsestäni ja jaksamisestani – ja sitämyöden myös koko perheen hyvinvoinnista. Raastavat ja voimavaroja koettelevat ihmissuhteet aion korvata terveellä itsekunnioituksella ja todellisilla ystävillä.
Siinäpä niitä suurempia ja syvällisempiä ajatuksia alkaneelle vuodelle. Ei ollenkaan paha, että kerran vuodessa listaa nämäkin aiheet ylös. Suosittelen!

Kuvissa näkyy joululahjaa, jonka ostin itse itselleni. Lisää Tine K:n astioita, nyt mustavalkoisissa sävyissä. Tykkään niin kovasti! Astiat tilasin Grey&White -nettikaupasta. Kiitokset Katille, kaikki tulivat ehjänä perille!

Niin, ja edellisen kommentteihin vastailen illemmalla. Sen voisin luvata teille, että kommentteihin koitan jatkossakin aina vastata! 🙂 Kivaa vuotta 2013!