Useampaankin otteeseen olen pääni sisällä läpikäynyt menneen vuoden tapahtumia, ja joka kerta päädyn vain ja ainoastaan kummastelemaan, miten yhteen vuoteen saikin tupattua niin paljon asioita. Huh!
Vuosi alkoi oman talon myynnillä. Kaupat tehtiin helmikuussa, ja maaliskuun alussa muutin Niilon kanssa vanhempieni luokse, vanhaan huoneeseeni. Aika oli raskasta. Isän ikävää, parisuhteen kriisiä, toivoa, epätoivoa jne. Kuukauden kuluttua, pääsiäisenä, pääsimme vihdoin muuttamaan väliaikaiseen kerrostaloasuntoon. Sillä hetkellä yhteinen asunto tuntui lottovoitolta, ja jonkinlaista hedelmääkin tuo jälleennäkeminen ja yhteen palaaminen myös tuottivat.
Toukokuu on jäänyt mieleeni todella iloisena aikana. Blogi siirtyi tänne Bellaan, sain elämääni uusia tuttavuuksia, joku oli valmis maksamaan palkkaa harrastuksestani jne… Useampi kiva juttu ja reissu helsingissä, kevät, aurinko ja valo. Vaan pikkuhiljaa alkoi myös suunnaton väsymys ottamaan tilaa elämästäni. Vauvauutisia; Niitä jaettiin kesällä 2012. Niin iso juttu, että sen sisäistäminen vei itseltänikin aikaa. Asia, jonka ei koskaan oletettu enää tapahtuvan, tapahtui hetkellä, jona sitä oli vähiten edes ajatellut. Mistä löytyy koti, mihin muutamme ja rakennamme pesäämme. Kysymykset myllersivät päässä, ja kello tikitti korvien välissä.
Loppu kesästä asiat loksahtivat paikalleen. Täydellinen punainen tupa ikään kuin tipahti eteemme, ja seuraava kuukausi meni jännityksessä. En halunnut nuolaista ennen kuin ihan oikeasti oli tipahtanut!
Tuli syksy, tuli talokaupat, tuli lomamatka ja tuli iso masu. Tuli muutto, tuli remontti – ja pää sanoi miltei poks! Yksi elämäni rankimpia syksyjä! Ja sentään aika rankaa on ollut, että ihan maassa en rimaa pitänyt…

Rankan ja raskaan syksyn jälkeen asiat ovat asettuneet pikkuhiljaa. Asiat järjestyvät, niinhän niillä on tapana. Onni asuu uudessa kodissa, elämältä odotetaan nyt paljon. Silti toiveet tulevalle vuodelle ovat yksinkertaisia ja pieniä: Tavallista arkea! Ei suuria mullistuksia, ei isoja muutoksia. Arkea, joka kulkee omalla painollaan, rytmiä, joka helpottaa tavallista elämää.
Niin paljon isoja juttuja, niin paljon kaikkea hyvää. Tästä määrästä olisi riittänyt useammallekin vuodelle, mutta olenhan halunnut kaiken aina heti ja nyt. Taisi olla opetus.
Olen kiitollinen – väsynyt, mutta kiitollinen.

Toivotan teille kaikille oikein ihanaa alkavaa vuotta 2013. Tuokoon se mukanaan niitä odotettuja juttuja, ja muutoksiakin niitä halajaville. Hyvää ja kaunista – niitä kaikille!

Kiitos kuluneesta vuodesta, melkoinen vuosi jo ihan bloginkin kannalta! Mutta kiitos teille, jotka jaksoitte kulkea mukana. Toivottavasti jatketaan samaa matkaa myös ensi vuonna!

Nähdään ensi vuonna!

Kuvat nappasin muuten kätevästi Pinterestistä, johon olen koonnut oman kansion myös blogini kuville.

Heti alkuun pahoittelut kuvien laadusta. Aamulla(kin) oli ihan älyttömän pimeää, ja kamera oikutteli jälleen. Pirhana, kun sekin päättää lahota nyt!
Halusin kuitenkin ikuistaa juuri tämän aamun. Sen hetken, kun kaikki on vielä hyvin, mutta sydän takoo kaiken mahdollisen pahan vuoksi jo miljoonaa. Aamulla nimittäin oli aika ultraan.
Vaikka sinne on aina kiva mennä, odotan tapahtumaa kuitenkin hiukan kauhunsekavin tuntein. Muutama päivä on taas mennyt mielialalla ”entä jos”.
Kaikki kuitenkin hyvin. Sain ohjeen nauttia ja iloita, ja sitä todella yritän päivittäin itselleni muistutella.

Vaikka omaa äitiyttään tulee muutenkin mietittyä ihan joka päivä, herkistyy tähän aiheeseen välillä liiaksikin. Varsinkin juuri noina epätietoisuuden hetkinä alkaa helpommin pohtimaan asiaa.
Ensimmäinen raskaus oli ainakin itselleni hurja koettelemus. En ymmärtänyt hehkun ja onnen päälle mitään, pelkäsin ja itkin. Ajattelinkin jonkin aikaa, etten koskaan enää halua moista huolta sydämessäni kantaa. Vaan ajanmittaan ymmärsin, mikä tuo huoli ja pelko oli; Se oli kasvamista äidiksi – päivä kerrallaan. Se huoli ei koskaan katoa, pelko säilyy persuksissa jokainen päivä. Ei se katso ikää – ei äidin, eikä lapsen. Ei se ole siitä kiinni, onko lapsi jo syntynyt vai ei. Huoli on otettava osaksi elämää, se on kuitenkin pieni hinta monesta suuresta ilosta.
Yhtälailla tämä raskaus on sisälläni suurena pelkona. Välillä on todella vaikeaa iloita ja antaa asioiden vain levätä kohtalon harteilla. Osaan kuitenkin suhtautua asiaan eri tavalla kuin viimeksi. Haluan nauttia jokaisesta päivästä, sillä minulle tämä vauva on konkreettinen jo nyt, vaikka se muille onkin vasta tuleva ihminen vatsassani. Paperilla olen vielä pitkään yhden lapsen äiti, mutta sydämessäni äiti kahdelle. Siitä haluan ottaa ilon irti jokaisena päivänä, jona se on mahdollista. Huomisesta kun ei koskaan tiedä – ei tänään, eikä vuosienkaan päästä.

Ja, jottei menisi ihan liirumlaarumiksi, yritän tänään vielä tarttua tuohon blogin facebook -sivulla eilen avattuun aiheeseen. Mutta nyt pitää tehdä välillä hiukan muutakin.

Kivaa päivää!

Nyt on elämä siinä mallissa, että parin päivän blogitauko oli ihan pakollinen. Siskoni kuvasi tälläistä tilannetta yksinkertaisesti: Liikaa muuttuvia tekijöitä. Itse yksinkertaistan entisestään ja totean: Liikaa liikkuvia osia! Ja, siitäkös pieni pääni on totaalisesti pyörällään.
Vaikka kyseessä on pelkästään useamman positiivisen sattuman summa, huomaan stressin nousevan pintaan. Ylipäätään olen aina ollut varsin lahjakas taikomaan stressin tilanteesta kuin tilanteesta. Stressinsietokykyni taas on huomattavasti heikomman lahjan varassa.
Tapasin eilen ihotautilääkäriä villiintyneen akneni vuoksi. Lääkäri kyseli ensimmäisenä stressitekijöitä. No, onhan tässä nyt vähän kaikkea – niitä liikkuvia osia. Entä mitenkä on riittävän unen kanssa? Siinä vaiheessa tajusin itsekin; Yöllä kolmen aikaan aloitettu päivä, vajaat neljä nukuttua tuntia. Johan ne nyt näkyvät ihossakin!

Jos silmät ovat sielun peili, niin nahkani on varmaan ikkuna aivoihini. Hengitän sisään, ja hengitän ulos. Kymmenen tunnin yöunet tekevät ihmeitä. Jalat tuntuvat keveämmiltä, ja jostain syystä ihokin paremmalta. Rauhassa nautitut tuore pulla ja kaakao, antavat tarvittavan tauon päivään. ”Aivot narikassa” on olotila joka sopii minulle äärettömän hyvin.

Stressitöntä arkea teillekin!