Vaikka syksy onkin edennyt mukavasti ja kivoissa fiiliksissä, olen huomannut kärsiväni äärettömän sitkeänlaatuisesta lepokitkasta. Kaikkea on ollut tarkoitus tehdä, mutta mikään ei oikein lähde ideaa pidemmälle. Siis se esimerkiksi ikkunoiden pesuun kuuluva yleinen ongelma, eli hommaan ryhtymisen vaikeus, vaivaa nyt vähän joka asiassa.
Yksi hyvä esimerkki tästä on olohuoneen musta lipasto, jonka päätin maalata valkoiseksi. Otettiin sunnuntaina miehen kanssa siitä laatikot pois, ja kannettiin lipasto yläkerran aulaan. Todettiin, että ei se sinne sovi, ja kannettiin se takaisin paikalleen (heh, rakas harrastukseni tämä huonekaluvalssi). Käytiin jopa ostamassa pensseleitä maalausta varten, mutta pöh, homma jäi siihen. Laatikot ovat lojuneet olohuoneen lattialla kohta viikon, mutta senkki oli tänä aamuna ihan yhtä musta kuin eilenkin. Kun ei kertakaikkisesti saa aikaiseksi ryhtyä toimeen!
Vaan jostain se inspis aina iskee, ja lopulta huomaa, että ei se nyt niin iso homma ollutkaan. Tosin nyt ollaan vasta tartuntapohjassa, joten nähtäväksi jää, kuinka pitkään tässä menee, että voin sanoa oikeasti maalanneeni lipaston. Mutta alku on alku, ja pienistä erävoitoista käsketään aina iloita. Niinpä mä iloitsen tänään siitä, että sain otettua itseäni niskasta kiinni! Jälleen kerran kunnon korvapuustista (pehmeästä ja lämpimästä) oli älyttömästi apua, ja alkoihan ne laatikot siinä lattialla jo vähän ottaa pattiinkin.
Lepokitkaa liikkeellä muualla? Vai olenko mä ainoa, jolle ikkunanpesu ja pienet puhteet lyövät välillä jarruja!
Hei, mä lähden kohta tutustumaan joogaan! Edellisen kerran kun (varmaan 15 vuotta sitten) yritettiin ystävystyä, homma ei toiminut ollenkaan. Nähtäväksi jää, onko meistä kumpikaan menneinä vuosina muuttunut. 🙂
Superia iltaa ihanat!
