Lauantaita! Täällä on juuri aivan ihmeellisen rauhallinen ja hiljainen hetki. Toinen lapsista on syntymäpäivillä, ja toinen ulkoilee isänsä kanssa. Minä hiivin villasukissani ja sytyttelen kynttilöitä. Ennen kirjaan tarttumista ajattelin kuitenkin napata muutaman kuvan sillä kylmä ja harmaa päivä saa kodin näyttämään erityisen kodikkaalta ja fiiliskin on sen mukainen.

Mutta mikä tekee kodista sitten kodikkaan? Varmasti jokaisella on oma ajatuksensa tästä, kuten sisustuksesta ja muustakin kodin tunnelmasta. Itse kuitenkin huomaan näin syksyisin sen kodikkuuden tarpeen lisääntyvän. Kesällä eletään puolittain ulkona, mutta lyhenevät päivät ajavat sisään ja houkuttelevat käpertymään oman kodin tunnelmaan.

Kuten tiedätte, meidän koti ei ole millään tavalla kliinisen minimalistinen. Se on enemmänkin rönsyilevä ja kerroksellinen, eikä sille varmaan lopultakaan löydy yhtä yksiselitteistä tyylisuuntaa, vaikka sitä joskus yritin teiltäkin kysellä. Mutta tyylisuunnasta ja lokeroinnista huolimatta, jokainen koti on asukkailleen kodikas omalla tavallaan.

Mulle kodikkuus syntyy tunnelmasta, joka ei välttämättä ole edes sidottu sisustukseen. Toki päälisin puolin siisti koti tuntuu kutsuvammalta, kuin koti jossa kaikki on hujan hajan, mutta mulle on tärkeää, että tunnelmassa näkyy myös eläminen. Myös tuoksuilla on iso merkitys. Koska kotimme ja käyttövetemme lämpenee kokonaan puilla, meillä on sellainen puulämmityksen tuoksu. Tämän lisäksi poltan mielelläni tuoksukynttilöitä, ja kokkailu ja leipominen luovat omaa tunnelmaansa. Tuli on oikeastaan yksi kodikkuuden lähde. Palaa se liekki sitten lämmityskattilassa, kynttilässä tai takassa, se luo aina omaa tunnelmaansa.

En juuri perusta ylimääräisille koriste-esineille, mutta käyttötavaroiden ulkonäön suhteen olen sitäkin vaativampi. Iso merkitys on esimerkiksi astioilla, joiden tykkään näkyvän ja olevan helposti saatavilla. Kukat ja kasvit luovat kynttilöiden tapaan tunnelmaa. Meillä on paljon koreja, kasseja ja pusseja, jotka kätkevät sisäänsä kaikenlaista tarvittavaa. Toisin kuin hyvin modernissa kodissa, ne saavat näkyä ja olla esillä.

Myös materiaaleilla on oma merkityksensä. Luonnolliset pinnat, karheus, pehmeys ja rauhalliset sävyt. Nuo kaikki tuovat mulle kodikasta tunnelmaa. Mutta ulkoisista tekijöistä huolimatta uskon, että sillä omalla fiiliksellä on kodikkuuden suhteen suurin merkitys. Rauhallinen ja levollinen olo ovat nimittäin ehkä niitä suurimpia tekijöitä tässä asiassa. Koti jaetaan rakkaimpien kanssa, ja siellä eletään se tavallisen elämän tärkein, eli arki. Koti on paikka jossa saa olla oma itsensä, paikka jossa pitää tuntea olevansa turvassa.

Niin, että kun se rauhallinen illuusioni nyt päättyikin siihen, että eteisestä kuuluu järkyttävää kiukuttelua, kodikkuus ei kuitenkaan kadonnut minnekään. Nimittäin, yhtä varmasti kuin natiseva puulattia, tähän taloon kuuluu myös tuo Känkkäränkän vierailu. (Aion tosin yrittää neuvotella itselleni vielä hetken myös sitä lukuaikaa.)

Kodikasta viikonloppua!

Tallenna

Heips!

Mä olen tässä vähän taas miettinyt, ja tulin siihen tulokseen, että joidenkin päivien kohdalle on varmasti kirjoitettu jo tähtiin ”juo saavillinen kaakaota – extravaahtokarkeilla”. Ja mulle se päivä on ehdottomasti tänään! Tai oikeastaan se olisi ollut jo eilen tai edellispäivänä, mutta tämän universumin kokoisen kohtalopäätelmän tekemiseen meni multa kaksi päivää. En niinkään usko horoskooppeihin, mutta olen täysin varma, että tuolla linnunradan varjossa lymyilee joillekin elämäni päiville myös viisaudet ”syö paljon suklaata” ja ”nouse ylös sängystä vain jos on äärimmäinen pakko”. Näistä jälkimmäisen ole elämäni aikana todistanut useampaankin kertaan;  Todennut päivän päätteeksi, että tänään olisi kannattanut jäädä peiton alle.

Siinä missä lehtikaali-maca-spiruliina-vehnänoras-superhyperfood -smoothie tsemppaa terveellisyydellään, kuuma sokeripommikaakao hivelee sieluni sopukoita ja öljyää sisäistä tasapainoani. Voisin väittää, että kyseinen tehojuoma on lähes välttämätön näin syksyn harmaina päivinä. Erityisen hyvältä se maistuu tavoitteellisen urheilusuorituksen jälkeen, kuten vaikka haravoinnin päälle nautittuna.

Haravointiurakkani on edennyt tuskin puoliväliin, joten näitä superjuomasaavillisia saattaa mennä vielä muutama. Toisaalta syksy saa haikailemaan pienemmän pihan perään, mutta toisaalta haravointi on hommaa, josta nautin. Tulee oltua ulkona, ja hienkin saa pintaan kun jaksaa ahkeroida. Eilen tyttäreni yllytti kokeilemaan lehtikasassa makoilua. Sekin tuntui kivalta, vaikka kuperkeikkaa en itse kyllä lehtien sekaan halunnutkaan heittää. Aika kului ulkona kunnes tuli säkkipimeää, ja hommat oli pakko lopettaa. Palkkana punaiset posket ja virkeä olo.

Viritin eilen jopa ulos yhdet valot. Kiedoin rapunpieleen tuijan ympärille, mutta jätin vielä laittamatta töpselin seinään. Muu perhe oli kuitenkin sitä mieltä, että valoja on turha säästellä, ja nyt meillä onkin sitten jo melko jouluisen näköinen puu pihassa. Vaan väljäkös tuolla täällä pimeyden keskellä. Väljäkö ylipäätään sillä, mitä milloinkin, ja koska, kuluisi tehdä. Jos siitä tulee hyvä mieli, niin antaa mennä!

Syksyn pimein ja ankein pätkä alkaa olla käsillä. Mustat pellot ja kohta lehdettömät puut. Kuten sodassa ja rakkaudessakin, tässä kohtaa vuotta kaikki keinot taitaa olla jo sallittuja. 🙂

Kivaa keskiviikkoa!

Tallenna

Hellohello!

Lauantai aamupäivä, takana pitkät yöunet ja elämä jokseenkin tykkää hymyillä takaisin. Pienet on ihmisen ilot! Vaan mikäs siinä, jos tykkää tavallisesta ja rauhallisesta elämästä. Ja minähän tykkään!

Me pidettiin eilen Klaaran kanssa vapaapäivää. Käytiin vähän jouluostoksilla, ajeltiin pikkuteitä etsien pihaputiikkia, ja todettiin sen olevan auki vain viikonloppuisin. Syötiin autossa karkkia ja laulettiin radion kanssa kilpaa. Käytiin lasten kanssa kirjastossa, heitettiin uuniin pikaruokaa kaupan pakastealtaasta, ja pötköteltiin sängyssä lukien. Vietettiin koko perhe iltaa liikuntahallilla, ja minä turisin muiden äitien kanssa kanojen (ja vähän lastenkin) kasvatuksesta. Iltapalaksi lämpimiä voileipä, ja perjantain huipennukseksi lasi punaviiniä. Aivan täydellinen päivä! Illalla jopa totesin miehelle, ettei harmita yhtään, vaikken päässyt sinne blogikemuihin. Tykkään paljon enemmän näistä jutuista, tavallisista pienistä asioista. Koska mä olen oikeasti kotihiiri, enkä mikään awards-lady. Ihminen joka nauttii ihan tavallisista jutuista, jonkun mielestä ehkä tylsistä jutuista.

Jos eilinen oli täydellinen, tällekin päivälle on aika isot odotukset. Illalla on nimittäin tiedossa treffit! Leffaan ja syömään, pitkästä aikaa meidän aikuisten omaa laatuaikaa. Viimeiset viikot ovat olleet niin täynnä ohjelmaa, että se parisuhdeaika on jäänyt lähes kokonaan pois arjesta. Unohtunut kaiken arkisen kiireen keskellä – kuten sillä yleensä pienten lasten vanhemmilla on tapana unohtua.

Elämä on siitä kiva juttu, että se opettaa arvostamaan asioista tärkeimpiä. Jos mietin itseäni 18-vuotiaana tyttöystävänä, leffaan ja syömään kerran kaksi vuodessa olisi varmaan kuulostanut äärettömän tylsältä. Ehkä perjantai-ilta kanoista jutellen täysin absurdilta ja lasi punaviiniäkin aika pieneltä. Lopulta kuitenkin tuntuu, että viimeiset kahdeksan vuotta ovat kasvattaneet minusta enemmän omaa itseäni, kuin ne elämäni ensimmäiset 18 vuotta. Nuoruuteen kun kuulu tarve olla vähän kaikkea, mutta tässä kohtaa elämää tarve olla oma itsensä ajaa kaiken muun edelle. Onneksi.

Tammen lehdet ovat säilyttäneet kirkkaan vihreytensä sisällä. Paperikukat maljakossa tuovat väriä viikonloppuun, kun mieleisiä kukkia ei löytynyt kaupasta.

Täydellistä viikonloppua juuri sillä tavalla, kuin se kullekin täydelliseltä tuntuu! ♡

Tallenna