Lauantaita ihanat!

Ai että, kun tuntuikin tänään ihanalta pötkötellä sängyssä kahden pikkuisen kanssa ja jatkaa kiireetöntä aamua myöhäisen aamupalan merkeissä. Viikonloppujen suola! Eilinen ilta vietettiin liikuntahallilla, ja sämpylät pääsivät uuniin vasta puoli yhdeksältä. Mutta maistuivatkin sitten taivaalliselta rapeine pintoineen, päälle sulavan voin kera. Perjantai-illan kruunasi viinilasillinen ja aikaisin kutsuva sänky, johon on, iltana kuin iltana, ihana kaatua kirjansa kanssa. Eilen vielä erityisen onnellisena.

Viikonloppu alkoi hyvissä fiiliksissä, ja niin soisin sen jatkuvankin. Aurinko paistaa ja mummula kutsuu, joten ainakin lauantain osalta homma taitaa olla sillä selvä. 🙂

Viikon parhaat päivät ovat käsillä, joten nautitaan niistä. Ja muistakaa oi ihanaiset osallistua arvontaan, jossa jaossa I love me -messulippuja sekä tämä (tai ei nyt ihan juuri tämä minun päälläni näkyvä) Niinmun -kietaisuneule! Arvontaan löydät tiesi tästä linkistä.

Kirpeän aurinkoista syyslauantaita! ♡

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, että kirjoittaisin vähän aiheesta ”asuminen pienessä kaupungissa”. Tämä siitä syystä, että miltei 50 prosenttia blogini lukijoista on Helsingistä, ja seuraavillakin sijoilla komeilee suuremmat kaupungit kuten Tampere, Espoo, Turku ja Vantaa. Toki Google Analytics tässä kohtaa oikoo hiukan mutkia, sillä sivusto laskee esimerkiksi itseni Porilaiseksi, jota en tietenkään ole sitten millään muotoa. 🙂

Olen elämäni aikana joutunut aika monta kertaa tilanteeseen, jossa pitää esitellä itsensä, ja luonnollisesti kertoa mistä päin Suomea tulee. Kertoessani kotikaupunkini nimen, näen aika usein keskustelukumppanini ilmeestä, ettei hänellä ei ole minkäänlaista hajua siitä, missä kyseinen kaupunki sijaitsee, ja aika usein jatkankin heti selittämällä enemmän maantieteellisiä faktoja kotikunnastani. Kertoessani, että asun pikkukaupungissa, saan myös myötätuntoisia huomautuksia. Moni tietää kokemuksesta mikä on pikkukaupunki; Osahan on asunut Vihdissä, hurjimmat jopa Valkeakoskella!

Nuo kaksi kaupunkia ovat jääneet keskusteluista mieleeni vuosien varrella, joten käytän niitä nyt alustavassa esimerkissäni ikään kuin vertailupohjana:
Googlen mukaan Valkeakoskella on yli 21 tuhatta asukasta ja Vihdissä 29 tuhatta. Täällä meillä asukkaita on 7,5 tuhatta. Valkeakosken väestötiheys on 78,54 asukasta per neliökilometri, Vihdissä vastaava luku on 55,56. Arvaatte varmaan, että tässäkin kohtaa kotikaupunkini jää puhtaasti kolmikon hännille. Jep, täällä asukkaita on neliökilometriä kohden 15,8.

Se, miten kukakin pikkukaupungit kokee asuinpaikkanaan, riippuu varmaan aika paljon henkilökohtaisista mieltymyksistä, ja totta kai tottumuksesta. Helsinkiläinen ystäväni totesi taannoin, että täällä on ihana käydä, mutta hulluksi tulisi jos pitäisi jäädä asumaan. Ja myönnän kyllä, että samankaltaista shokkia kävin itsekin läpi reilut seitsemän vuotta sitten kun tänne muutin. Siitäkin huolimatta, että olen syntynyt ja kasvanut vain hiukan isommassa kaupungissa. Synnyinkaupungissani kun esimerkiksi olin tottunut vaihtuvaan opiskelijaväestöön, mutta täällä tuntui, että jokainen vähintään tunsi toisensa (nykyisin ajattelen, että kaikki ovat jollakin tapaa sukua toisilleen :)). Muistan yhä aika elävästi kesäillan viiden vuoden takaa. Silloin koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen ajellessani hiljaista kylänraittia. Jostain mieleni sopukoista kumpusi ajatus, joka käänsikin ulkopuolisuudentunteen voitoksi. Lopulta tuntui aika hauskalta ajatella, että nämä kaikki tuntevat toisensa, mutta kukaan ei oikeastaan tunne minua.
Tuosta kesäillasta asiat ovat muuttuneet paljon. Nykyisin käteni irtoaa autonratista tervehdykseen oikeastaan jokaisella valoisaan aikaan tehdyllä matkalla, ja ulkopuolisuuden tunne on kadonnut miltei kokonaan. Koen saaneeni kasapäin tuttavia, sekä ihania ystäviä. Minkäänlaista tarvetta täältä lähtemiseen en koe.

Tosiasiassa elämä pikkukaupungissa on kuitenkin hyvin erilaista, kuin Gilmoren tyttöjen Stars Hollow’ssa. Ei meillä ole Luken kahvilaa, runsauden sarvea muistuttavaa kukkakauppaa, kaupunkikokouksia, antiikkiliikettä tai Taylorin kauppaa. Yhdistävä tekijä löytyy julkisen liikenteen puutteesta, tosin Stars Hollow’n asukkaat tuntuvat kaikki asuvan kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta – palveluista joiden olomassaolo perustuu silkkaan mielikuvitukseen, ei kannattavuuteen.

Vaikka olenkin tyytyväinen elämääni juuri täällä, on tietenkin lista asioita, joita muuttaisin jos voisin. Unelma olisi, että julkinen kaukoliikenne olisi parempaa, ja esimerkiksi junalla kulkiessa Helsingissä voisi viipyä ilta seitsemää pidempään. Bussilla matkatessa Helsingissä voi viihtyä jopa ilta yhdeksään, mikä sekin tuntuu vähältä, kun muistaa linja-autovuorot, joita vielä reilu vuosi sitten kulkivat tunnin välein vuorokauden ympäri. Verotoimistosta voisi olla joskus hyötyä, mutta Kela sentään tarjoaa palveluitaan vielä kahtena päivänä viikossa. Kylän ainoa Otto-automaattikin aiheuttaa välillä päänvaivaa. Lääkäri- ja terveyspalveluiden jatkuva väheneminen ja siirtyminen kauemmas aiheuttaa hiusten repimistä, ja myönnän, että tälläkin hetkellä olen täysin pihalla siitä, mihin päin mihinkin vuorokaudenaikaan pitäisi lähteä, jos sattuisi tarvitsemaan julkista terveydenhuoltoa. Terveyskeskuksen vuodeosastoa ei enää ole, mutta onneksi neuvolapalvelut löytyvät vielä suurimman osan vuodesta omasta kunnasta. Apteekissakin olisi kiva asioida iltaisin tai sunnuntaisin. Unohdetaan tässä kohtaa kahvilat ja ravintolat, selektiivinen kosmetiikka, muoti-, urheilu- ja muut erikoisliikkeet. 🙂

Entä hyviä puolia?
Lapseni on maailman parhaassa hoidossa perhepäivähoitajalla, ja toinen koulussa jonka ystävällistä ja lämmintä ilmapiiriä ihastelin juuri eilen koulun avoimet ovet -tapahtumassa. Meillä on mahdollisuus saada Musiikkiopiston palveluja naapurikunnalta ja kaupungissamme on tarjolla laaja kirjo liikuntamahdollisuuksia (jos nyt ei välttämättä vaadi spinning -tuntia tai saunajoogaa). Seurakunnan lapsityö on aktiivista ja kerhoihin pääsy helppoa. MLL, Naisvoimistelijat, 4H -yhdistys, Martat ja Kansalaisopisto lisäävät harrastusmahdollisuuksia. Kirjaston hyllystä löytyy uutuuskirjat, ja mikäli näin ei ole, kirjan saa varmasti lainaan parissa viikossa. Ylipäätään jonottaminen kaikissa sen muodoissa on pikkukaupungissa aika vähäistä.
Varsinaista lintukotoa tuskin onkaan, mutta koen myös kotikaupunkini turvalliseksi. Ihmiset ovat ystävällisiä ja leppoisia (vaikkakin Santakuntalaiseen tapaan kuuluu olla kateellinen ja ostaa mieluummin naapurikunnasta kuin omasta). Ai niin, ja hyvä suutari! Yksi kylän helmistä, kuten olen aiemminkin kertonut! Toiseen päähän kylää (taajama-alue) ehtii autolla muutamassa minuutissa. Siitäkin huolimatta, että siltaremontti on yhä kesken, ja kaupunkimme katukuvaa värittää edelleen ne liikennevalot – ja näin syksyisin myös traktorit.

Nyt olisi tietysti ihan mahtavaa kuulla siitä, millaisissa kaupungeissa te asutte. Tyytyväisinä, vai tyytymättöminä, alkuperäisasukkaana, paluumuuttajana vai uudisraivaajana?

Ihanaa perjantai-iltaa kaikille. Täällä mennään leppoisissa merkeissä, ja ainakin sämpylätaikina odottelee leipojaansa.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Huomenta ihanat. Ja ihan alkuun vielä kiitokset viime päivien myötäelämisestä! ♡
Koska elämässä on aina myös niitä ikäviä juttuja, mennään hetkeksi sinne mukavammalle puolelle, eli herkutteluun. Tämä postaus on tehty yhteistyössä Dr. Oetker Paula Minin kanssa, ja se haastaa minut avaamaan omaa suhtautumistani herkkuihin ja arjen herkutteluun. Jätetään piponkiristely vähemmälle, ja nautiskellaan elämästä! 🙂

Kuten pidempään blogiani lukeneet tietävät, suhtautumisessani ruokaan on ollut vuosien saatossa paljon ääriajatuksia. Olen elänyt ajat, jolloin sana herkku muistutti lähinnä kirosanaa, ja herkuttelu oli silkkaa luonteen heikkoutta. Kuten olen kertonut, nuo elämänvaiheet eivät tehneet minusta onnellista – päinvastoin. Voisin siis väittää, että olen opetellut tietynlaisen rentouden ja sallivuuden elämääni ihan kantapään kautta. Ja vaikka olen oppinut ehkä vaikeimmalla mahdollisella tavalla, olen iloinen, että oppi on mennyt perille. Ehdottomuus ja liika kontrolli vievät elämästä nautinnon, ja niin ei suinkaan pitäisi olla.

Nautin leipomisesta, ja hyvästä ruuasta. En elä syödäkseni, mutten ainoastaan syö elääkseni, sillä tähän väliin mahtuu paljon muutakin. Ruoka on nautinto paitsi makujen, myös kaiken siihen liittyvän vuoksi. Hyvä seura, tunnelmallinen hetki, ja kyllä: Joskus nautinto, jota arkipäivä vain yksinkertaisesti kaipaa piristyksekseen.

Mutta karkkipäivä ei voi olla joka päivä, sitä opetan myös lapsille. Karkkipäivän lisäksi on toki päiviä, jolloin on kivaa kerääntyä pöydänviereen ja syödä yhdessä jotakin herkkua, mutta ne ovat asioita, joiden pitää erottua tavallisesta arjesta. Tehdä arjesta juhlaa juuri sillä erilaisuudellaan. Jos joka päivä nauttisi iltapäiväkahvin kera leivoksen tai pullan, äkkiä kävisi niin, että kaikki hohdokkuus katoaisi nautinnosta. Niinpä leivosten kaltaiset herkut jäävät itselläni spesiaalimpiin hetkiin, ja arjen nautinnot otetaan jostakin vähän pienemmästä.

Säilöntäaineeton Paula Mini vanukas pitää sisällään vain 50 kaloria.

Iltapala-aika on perheessämme hetki, jolloin yhdessäolon merkitys kasvaa, sillä onhan kyseessä ikään kuin päivän yhteenveto ja lopetus. Vanukkaat ovat meillä sellainen lasten iltapalan jälkiruokaherkku, ja tästä syystä jääkaapistamme löytyy miltei aina pieniä vanukaspurkkeja. Paula Mini -vanukkaat ovat kooltaan sopivan pikkuisia: Ei mahan täydeltä, mutta kuitenkin jotakin spesiaalia illan päätökseksi. Välillä me aikuisetkin nappaamme vanukkaat itsellemme, mikä on lasten mielestä äärettömän mukavaa; Arki-illan yhdistävä tekijä.

Koska vanukkaita löytyy jääkaapista miltei aina, niistä on tullut myös itselleni iltapäivien pikkuherkku. Saatan skipata iltapäiväkahvin, mutta jotain pientä tekee kuitenkin mieli. Jotain, mikä katkaisee iltapäivän tunnit, ja antaa sen pikkuisen nautinnon. Niinpä päädyn aika usein ”lainaamaan” lasten vanukkaista yhden nautinnon itselleni ikään kuin lounaani jälkkäriksi. Koska mini -vanukkaat sisältävät vain 50 kaloria, tuon nautinnon voi tehdä aivan hyvillä mielin ja puhtaalla omallatunnolla. (Kunhan vain muistaa käydä kaupassa, ja huolehtia siitä, että seuraavalla kerralla jääkapista löytyy vanukas molemmille lapsille. Valitettavasti olen joskus unohtanut peittää jälkeni, ja siitä ei seurannut hyvää! :))

Elämässä pitää olla pieniä nautintoja. Iltapäiviin ne antavat mukavasti pehmeyttä, ja pysäyttävät eteenpäin vierivät tunnit ainakin hetkeksi. Rento ote ruokaan ja ravintoon takaa iloisemman otteen elämästä, ja pitää mielen positiivisena. Kun herkut valitsee pienessä koossa, ei nautinnoista tarvitse potea huonoa omaatuntoa!

Yhteistyössä Dr. Oetker Paula Mini &

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna