{ kuistilla kukkii ja vihertää }

17.5.2013

Kesäkesäkesä! Eipä ole paljoa nahkatakkia tarvittu, epävirrallien lämpötila omasta mittarista +26, mutta sitähän se ilmatieteenlaitoskin lupasi. Silti kuljen pitkissä housuissa ja ainakin lyhyissä hioissa, jotenkin pitää vielä sisäistää tämä kesäntulo. Tosin jo viime viikolla nolotti hakea poikaa päiväkodilta trenssi niskassa ja villahuivi kaulassa. Lapset leikkivät t-paidoissa, ja samoin oli pukeutuneet hoitajatkin.
Kesäkukkien suhteen mulla on sama linja. Ihan kauheasti en ole vielä kukkia istuttanut, ja orvokkeja lukuunottamatta, nekin vähät ovat vielä turvallisesti kuistilla. Mutta voihan niitä ihailla sielläkin!

kukkii1 kukkii2 kukkii3 kukkii4

Rungollisen hortensian ostin itselleni äitienpäivälahjaksi. Äiti antoi lisää mårbackoja, ja oliivipuut alkavat elpyä kuistin valossa ja viileydessä. Keittiössä on yhä yksi oliivipuu, ja muutama isompi yrtti. Joten ehkä niitä kesäkukkia ei nyt niin kauheasti tarvitse edes hankkia.
Tänään kuitenkin kaikki kasvit kastellaan huolella, sillä huomenna lähdetään kohti helsinkiä jo kukonlaulun aikaan. Luvassa varsin mukava lauantai!


{ kesähaaveiluja }

22.4.2013

 Ihan pikkuinen katselmus kesään ja puutarhahaaveiluihin. Ollaanhan kohta jo toukokuussa, joten nämä asiat alkavat olla ajankohtaisia.

Kasvimaata ei puutarhassamme vielä ole, joten sellaisen perustaminen on tämän vuoden tehtävälistalla. Suuren maan sijaan, ajattelin tällä kertaa olla kaukaa viisas ja helpottaa kitkemistä jakamalla kasvatusalueet heti pienemmiksi. Kekkilän viljelylaatikko olisi helppo valmis ratkaisu, mutta voi olla, että tässä kohtaa säästetään, ja käytetään varaston jämälautoja.

summer2

Ruukkupuutarhaan päätyvät mitä todennäköisemmin ne jokavuotiset suosikkini: Margetat, laventelit, oliivi, mårbackat jne. Uusia ruukkuja pitää hankkia, ja oikein kivan näköinen yksilö, sekä edullisia kesäkukkia löytyi Ikean sivuilta. Plantagenin oliivipuu odottaakin jo ulkoilukelejä.

summer1

Rikas mies jos oisin…. Kekkilän vihervajan ostaisin! Olen alusta asti pitänyt noiden kasvihuoneiden ulkoasusta. Varsinkin tuo Vihervaja Sato on aina ollut mieleeni. Kasvihuoneessa pitää olla tilaa, ja pieni vajaosa riittäisi kyllä kuokille ja kintaille.

summer3

Jos vihervaja kuuluu osastoon ”haaveet, jotka tuskin koskaan toteutuvat”, voisi mukava tuoli tai riippumatto olla vielä ihan toteutettavaakin luokkaa. Bloomingvillen riippumatton ripustaisin mielelläni löhöpaikakseni ja Ikean lepotuolista ajattelin itseasiassa vihjata, kun tulee puhe äitienpäivästä. Hinta on melkoisen kohtalainen, ja harmaaksi käsitelty tuoli istuisi mitä parhaiten suuren puun katveeseen.

4

Mutta kuten muuallakin, luodaan puutarhan viimeinen silaus pienillä yksityiskohdilla. Mukava ja kevyt pitsipeitto on helppo sujauttaa suureen korikassiin, ja mukaan mahtuu vielä vaikka kirja tai radio. Selän taakse suloinen tyyny, jonka raaskii ottaa ulkokäyttöönkin, ja pimeneviä loppukesän iltoja ajatellen kaunis lyhty.
Yrtit nakkaisin mielelläni myös ruukkuihin, jotka toimivat talviajan sisälläkin. Pienet, mutta tukevat ruukut sopivat esimerkiksi basilikalle, joka ei kesäämme täysin ulkosalla siedä.
Pienen ja edullisen korin käyttötarkoitus löytyisi luonnonkukkien kantamisesta tai sadonkorjuusta.

summer5

Että sellaisia. Mutta ensin pitäisi saada haravoinnit suoritettua, hankkia ruohonleikkuri ja hoitaa kaikki muu pakollinen pihatyö ja hankinta. Lopulta voi olla, että lepotuolille ei kovinkaan paljoa käyttöaikaa tänä kesänä jää. Mutta haaveita pitää olla, eikös!? Ja kesiäkin on toki edessä, eli mitäs näistä stressailemaan.

Aurinkoista kevätviikon alkua kaikille!

(Kuvat lainattu valmistajilta. Osa linkeistä vie suoraan ostopaikkoihin.)


{ rakkaudella poimittu }

06.8.2012

Kevään ensimmäisistä leskenlehdistä asti olen lähes päivittäin saanut pienen kukkakimpun ilokseni. Suloiset sekakimput luonnonkukista, raikas nippu voikukkia tai ”ihan vain vahingossa” taittunut oksa jostakin pensaasta.

Aina ei voi väittää, että maljakossa on tuoreita kukkia, mutta rakkaudella poimittuja kuitenkin. Näitä tulee syksyn tullen ikävä. Kunnes taas ensimmäiset leskenlehdet nostavat päätään.