{ orvokkeja ovenpielessä }

30.5.2013

Laiska ihminen kokoaa ruukkupuutarhansa heti ovenpieleen, jottei kastelu veisi aikaa aivan mahdottomasti. Tosin oma ruukkupuutarhani on jo levinnyt talousrakennuksenkin ovenpieliin, ja tarkoitus olisi jatkaa samalla kaavalla myös kuistin rapussilla. Huomisella ostoslistalla onkin joitakin kesäkukkia, pari ruukkua ja aluslautasta.

Pääoven rapputasanteella pääsi yksi kaapelikeloista, se on kauniin harmaantunut ja sopii mitä parhaiten yrttiruukkujen alustaksi. Siniharmaa penkki tuli edellisten talokauppojen mukana, ja sille on löytynyt siitä asti aina paikka. Seinällä, oven vieressä on hauska pitkä vanha naulakko, joka on todettu käytännölliseksi, kun työvaatteet vaativat ulkosäilytystä esimerkiksi ruokailun ajaksi. Rapun kaiteesta en erityisemmin välitä, mutta en oikein tiedä, miten sen voisi korvata. En missään nimessä halua tähän myöskään umpinaista puukaidetta, joka varjostaisi koko ovenpielen. Nykyinen kaide on paikoitellen myös rikki, ja kolisee ikävästi vaikkapa lunta tai roskia harjatessa. No, pitää miettiä, mitä sen kanssa tehdään…

rapulla1 rapulla2rapulla5rapulla4

Ilma hautoo selvästi ukkosta, ja sitä lupailee ilmatieteenlaitoskin. Kieltämättä sadetta kaipaa myös luonto, ja pelkästään alas huuhtoutuva siitepölykin raikastaisi ilmaa.

Kaunista ja kesäistä torstaita!


{ becksöndergaard – arvonta }

29.5.2013

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Kuten facebookissa jo aikaisemmin tänään lupailin, nyt polkaistaan käyntiin Becksun arvonta!
Kaulassani komeilee BeckSöndergaardin B-Poppy Field huivi sävyssä Coral Dream, ja samanlainen voi kohta notkua myös yhden onnekkään hartioilla!!! Edellisessä huiviarvonnassa ainakin oli sen verran osanottajia, että veikkaan useammankin halukkaan ilmoittautuvan myös tähän skabaan.

becksu1

Huivi on ihana villan ja silkin sekoitus (50/50), joka tuntuu lämpimältä talvella, mutta sopivan kevyeltä kesällä. Se ei hiosta tai kutita, ja sopiikin mainiosti ympärivuotiseen käyttöön. Kokoa tälläkin huivilla on se ruhtinaalliset 110x200cm, joten saahan tuon jo kietaistua hartioitaankin lämmittämään viileinä kesäiltoina.

IMG_1031

Tunnustaudun itse huivi-ihmiseksi. Kesät talvet hilaan erilaisia kankaita kaulassani, ja ne antavat mulle sitä jotakin turvaa, mutta samalla toimivat pirteänä asusteena. Viime kesänä löysin tuon korallin sävyn ihanuuden, ja nyt sitä löytyy paitsi huivista, myös kynsistä. Sopii kaveriksi oikeastaan minkä tahansa perusvärin kanssa.

Becksu2

Eli mikäli korallinpunaiset unikot kiinnostavat, ei muuta kuin kommenttia jättämään. Arvonta aika alkaa nyt, ja kestää aina ensi keskiviikkoon (5.6. 2013). Kaikki ennen keskiviikkon ilta kahdeksaa jätetyt kommentit mahtuvat mukaan arvontaan!

Hurjasti paljon arpaonnea – kaikille tasapuolisesti!

(Huivi blogin kautta saatu.)


{ kesä ja kesän värit }

28.5.2013

Meillä on tänään siivouspäivä, ja juuri nyt pitäisi munkin oikeestaan olla tekemässä jotain enemmän yhteisen hyvän puolesta, kuin notkua koneella. Oli kuitenkin ihan pakko tulla jakamaan parit kuvat välillä. Tuossa rappusten kaiteen alla olen nimittäin koko päivän ihastellut (siis pudistellut mattoja siinä samalla) noita komeita laukkoja, jotka tänä aamuna räjähtivät auki. Vastustamattoman värisiä!
Parastahan täsä kaikessa kuitenkin on se,, että siivouspäivän päätteeksi saan kerätä omasta pihasta vaikka maljakot täyteen kukkia. Sen kun tajusin, tuli ihan itku silmään. Voi onnea!

IMG_0467IMG_0446IMG_0464Tässä tullut nyt muutenkin mietittyä tätä oman pihan autuutta. Miten vaivalloista koko viime kesän oli aina vartavasten lähteä leikkipuistoon tai ylipäätään jonnekin, kun halusi vain olla ulkona. Enää ei tarvitse kuin astua ovesta ulos, ja puisto on siinä silmien edessä. Siitäkin huolimatta, että meidän piha on lievästi retuperällä, se hakkaa mennen tullen monet kaupunkien hoitamat puistoalueet.

No, tänään olisi vielä tiedossa nurmikon leikkuuta. Monin paikoin joudutaan vanhojen valokuvien kanssa vielä kiertämään pihaa, ja miettimään, missä mitäkin on, ja minne koneella pääsee. Koitan nyt muutenkin hiukan valvoa tuota miehen trimmausintoa, viimeksi kun lähtivät unikot ohdakkeina….
Ensin kuitenkin puhtaiden lakanoiden silittämistä ja viimeisiä silauksia.
Palataan!