>Silmänkääntöä

19.10.2010

>Meillä oli eilen pitkästä aikaa kaksi aikuista hoitamassa taloutta. Se tietenkin tarkoittaa sitä, että mulle itselleni jää hitunen omaa aikaa. Käytin minuuttini tarkasti harkiten; Pesin kylppäriä ja saunaa, imuroin oikein sydämeni kyllyydestä, pesin lakanapyykkiä ja ihan vain järjestelin paikkoja. Olen niitä ihmisiä, jotka nauttivat siivoamisesta, kunhan saavat tehdä sen kaikessa rauhassa.
Oma työpöytäni alkoi jo peittyä jouluompeluksista ja kaikesta muusta ideoinnista, joten viikkasin kankaat pinoon, järjestelin napit ja nauhat, sekä arkistoin hiukan ideoitani (eli työnsin ne piiloon pöytälaatikkoon).

Meillä on ihan älyttömän pimeää. Vaikka enpä tiedä paistaako aurinko tänään missään päin Suomea. Kuvaaminen on taas aika vaikeeta, ja tätä se nyt tulee olemaan seuraavat kuukaudet. Harmi etten voittanut lotossa. (Ja ihmekin se olisi ollut, kun en edes osaa lotota.) Joku ökykämera olis nyt aika ihana. (Mä muuten vihaan sanaa öky, enkä siksi lue mitään iltapaivälehtiä tai seiskoja. Hyi!) Ja radion kuuntelukin on aika lailla tervanjuontia tällä hetkellä, kun joka tuutista tulee sitä yhtä ja samaa aihetta. Alkaispa jo jouluradio, ja maailmaan tulisi rauha!

Just nyt en muista oliko mulla jotain asiaakin, kunhan vain halusin näyttää teille siistin pöytäni ikuistettuna. Taidan napata mukillisen glögiä ja lämmitellä viluisia sormiani.
Ai niin, T teki eilen  illalla yllätys vedon, ja soitti kiinteistövälittäjälle. Ja jotta oikeudenmukaisuus ja tasavertaisuus toteutuisi, pitää mun nyt vastapalvelukseksi saada tämä talo edustavaan kuntoon torstai iltapäivään mennessä. Huh!

Ja pikkumieskin sieltä jo heräsi. Pitää mennä!


>Itsetehtyä

06.10.2010

>Olen pitkään haaveillut valavani joskus kynttilöitä, ja hyödyntäväni kaikki vanhat kynttilänpätkät sekä muutossa, ja muuten vain, katkeilleet kruunukynttilät. Jotenkin touhu on jäänyt, koska olen mieltänyt puuhan sotkuiseksi ja aikaa vieväksi. Tänään kehitin itselleni helpon ja nopean konstin.
Kesän aikana kaappiin kertyi silakka- ja sillipurkkeja, lettuhillopurkeista puhumattakaan. Kaapissa lojui vino pino rikkinäisiä, iloisen värisiä kynttilöitä. Vedin katkenneiden kruunukynttilöiden sydänlangat ulos ja kiinnitin päähän vanhasta lämpökynttilästä jääneen sydämenpohjan. Avasin reiän haarukan piikillä ja suljin pienillä metallipuristimilla.
Laitoin vettä pikkuiseen kattilaan ja nostin kattilan liedelle. Vesihauteeseen sujautin vanhan lasipurkin, johon olin pätkinyt kynttilät hiukan pikkuisemmiksi paloiksi. Kuumensin vettä pikkuhiljaa, matalalla lämmöllä, jotta lasipurkki ei poksahtaisi. Kun kynttilämassa oli sulaa, törkkäsin sydänlangan purkkiin, ja jätin pään veitsen varaan, jonka asetin lasipurkin suulle poikittain.
Näppärää ja siistiä. Ei tarvittu erillistä kynttilänsulatuskattilaa, ja pienenkin satsin voi helposti tehdä kerralla.
Kulmikkaaseen Saarioisten hillopurkkiin laitoin halvan Havin valkoisen pöytäkynttilän, ja sulatin sitä vesihauteessa. Nyt purkki näyttää siltä, kuin kynttilä olisi alkujaankin valettu sen sisään. Kaulalle kaunis nauha ja kansi päälle. Oiva pikkujouluvieminen!
Kun kynttiläpurkin kylkeen vielä askartelee itse kivan etiketin, on lahja tai tuliainen omaperäinen ja yksilöllinen.
Pienempiä kynttilänpätkiä, tai tuoksukynttilän loppuja, voi helposti sulatella vaikka lastenruokapurkkeihin.
Lankoani lainaten; Kun itse tekee, saa sitä mitä tulee!



>Valoa ja knäckebrödiä!

27.9.2010

>

Valoa tuntuu nyt pilkistävän joka kolosta. Asioita, joilla on positiivinen merkitys elämään. Tavaraterapiaa ja ihmissuhteita. Helpotusta koti-ikävään.
Ei me löydetty vanhaa pitsihuvilaa viikonlopun aikana, mutta asian suhteen olo alkaa olla tyynempi. Jaksan uskoa unelmaani, mutta yritän säästää voimia myös tämänhetkiseen elämäntilanteeseen. Tapetteja on vihdosta viimein katseltu, asioita mietitty ja tilanne rauhoitettu. 
Ostin perjantaina Ikeasta ruotsalaista näkkileipää. Näkkäri on ehdoton terapiaruokani. Oivariinia päälle, ja lasi kylmää kaakaota (oikein tujua). Tulee ihan lapsuus mieleen! Vaikka taidan jatkossakin suosia enemmän sitä suomalaista ja ruukiisempaa lajia.
Uusi lampunvarjostin tarjoaa sitä tavaraterapiaa. Rie Elise Larsenin punainen paholainen koristaa mieheni lukulamppua. Raukka joutui sen itse tilaamaan täältä, kun meni valittamaan häikivästä valosta sängyn yllä. Varjostin on kuulemma hyvä, ja ajaa asiansa. Voiko mies lampunvarjostimelta enempää toivoakaan!?
Tarttuipa käteeni viikonloppuna myös yksi joulukirja. Minä onneton joulufanaatikko kun en vielä omistanut tuota Outi Loimarannan ja Marjo Koivumäen  Oi ihana joulukuu -kirjaa. No, nyt se on luettu moneen kertaan ja joka suuntaan. Kärpässieniäkin innostuin taas virkkaamaan hiukan pienemmässä koossa.
Mutta juuri nyt mieltäni kirkastaa uusi ystävä. Täältä ventovieraiden joukosta kun olen vihdoin löytänyt
 myös seuraa. Niilon kanssa kyläiltiin aamupäivällä yhdessä ihanassa kodissa. 
Lapsi sai leikkiseuraa, ja itse sain höpötellä kaltaiseni talonmetsästäjän ja sisustushullun kanssa. 
Ihminen, jolle pystyi viemään joulukoristeita syyskuussa! Kiitos S! 🙂
Pää tuntuu taas piirun verran selvemmältä!

Huomasin vasta, että Alma-postaus oli kahdessadas laatuaan, ja sen kunniaksi ajattelin lisätä arvontapalkintojen määrän kahteen. Yllätyksiä ovat edelleen myös itselleni.
Muistakaapi osallistua, mikäli ette ole jo niin tehneet!