>Olen kankaiden käytön suhteen erittäin nuuka ja pihi. Säästän yleensä pienimmänkin tilkun, ihan vain jos sille joskus vielä olisi käyttöä. Kun ostan kankaita, otan varmuuden vuoksi aina hiukan ylimääräistä ja niitä kapeita ylijäämäsuikaleita kertyy ajanmittaan aika paljon. Varsinkin arvokkaammille kankaanpaloille yritän keksiä aina jotain käyttöä. Turha niitä on kaapissakaan pitää, esillä tuovat enemmän iloa.
Innostuin eilen kaivamaan Amy Butlerin kangastilkut esille, ja askartelemaan niistä säilytyslaatikoita. Kun ompelukone (ihan oikeasti) on telakalla, tartuin perinteiseen erikeeper pulloon ja kaivoin kenkälaatikkoja kaapista.
Laimensin liiman lämpimällä vedellä, jolloin se oli helpompi sivellä laatikoiden kylkeen, ja jäljestä tuli siistimpi.  Parasta olisi ollut leikata kankaat harkkosaksilla, mutta äidiltä lainaamani sakset on jossain hukassa (äiti, ne on varmasti hyvässä jemmassa!), joten saksin ihan suoraa reunaa. Taitokset laatikon sisälle ja pohjaan sivelin vielä liimaliuoksella päälipuoleltakin, jottei kangas lähde rispaantumaan.
Laatikoiden ja rasioiden päälystämistä olen harrastanut ennenkin, mutta aina vain paperilla. Paperipinta on kuitenkin aika arka, ja liimatessa paperi yleensä vettyy rumaksi. Kangas on kestävämpi ja siitä saa siistimmän pinnan. Lisäksi kirjava kangas peittää paremmin laatikon kuvioinnit.
En nyt ehkä lähtisi Manoloiden laatikkoja päälystämään (joita mulla ei siis ole yhtään!), mutta aika monet kenkälaatikot on rumia pitää esillä. Pahvisia säilytyslaatikoita saa esim. Tiimarista, mutta ne on usein vähän tylsiä. Lasten kengät myydään söpön pienissä kenkälaatikoissa, ja niistä saa kivoja säilytyspaikkoja vaikka onnittelukorteille, ja muulle pienelle tavaralle, jota haluaa säilyttää muistona. Kangasta ei hommassa tarvita paljon, joten materiaaliksi käy niin tilkut, kuin vanhat vaatteet tai kodintekstiilitkin.
Leikkaa, liimaa, väritä. Kivoja juttuja pakkaspäiville.

Aurinkoista perjantaita!

>Hemputin pakkanen on ahdistanut meidät sisätiloihin. Niilo on tukossa kuin mikä, ja itsekin olen siinä kiikun kaakun flunssan rajamailla. Ei siis talvisia maisemakuvia, vaan ihan satumetsää hyllyn reunalta.
Postipoika toi Miian tekemiä huovutettuja kärpässieniä. Suloisia, piristäviä ja ihan mielettömän taitavasti ja huolellisesti tehtyjä.
Selman vinkistä kipaisin eilen Jyskissä hakemassa edullisia luonnontäytepeittoja. Kunhan saan iloiset kankaat kasaan, voin kaivaa ompelukoneen pölyn ja hämähäkinseittien alta. Sitä odotellessa jatkan suunnittelua ja haaveilua. Olkoon hyvin suunniteltu sitten puoliksi tehty. Ja tarvitaan niitä täkkejä kesälläkin. Ihana tämä blogimaailma; Täynnä taitavia käsiä ja inspiroivia ideoita.
Tänään pitää ostaa multaa ja koulia osa yrttien taimista. Tykkään, tykkään…

Kiitos noista edellisen kommenteista. Tällä kertaa en sen enempää jokaiseen vastaile, kun on niin kova kiire esitellä värjättyä peitto.
Sen verran vielä tuosta eilisestä, että mä olen oikeastaan aina pitänyt yksinolosta. Ennen Niilon syntymää olin tottunut olemaan paljon yksin, koska T on aina ollut paljon poissa. Pitkän suhteen salaisuus kai 🙂
Toinen juttu on, että mä myös ihan oikeesti pidän siivoamisesta. Olen joskus jopa miettinyt, että mikäli asuttais isommassa kaupungissa, voisin hyvin ryhtyä vaikka siivousalan yrittäjäksi. Siivotessa näkee hyvin työnsä tuloksen ja puhtaus ja järjestys on palkitsevaa. Esimerkiksi toi ruokakomeron siivous on mielestäni tosi kivaa, kun siinä näkee tuloksen niin konkreettisesti. Ongelma vain on, että komeron siivous Niilon kanssa on vaikeaa, mikäli ei tahdo vehnäjauhoja ympäri kotiaan.
Kolmantena huoleenne, kyllä mä osaan ihan vain ollakin. Nykyisin. Olen omaksunut viimisen puolen vuoden aikana melko sallivan elämäntavan. Joskus pitää vain antaa asioiden ja itsensä olla. Kukaan ei ole sen huonompi ihminen vaikka joskus heittäisi koivet kohti kattoa, ja makaisi vain sohvalla. Sitä jaksaa oikeastaan olla parempi ihminen ja äiti, kun välillä sallii ihan vain joutenolonkin itseltään.

Sitten siihen peittoon; Intensiivistä väriähän ne aina lupaa, ja täytyy todeta, että sitä kyllä tuli! Silmiä melkein kirpaisi, kun nostin peiton koneesta. Aluksi en ollut edes ihan varma pidänkö väristä, mutta nyt silmä on tottunut. Kuvakulmat on aika moneen kertaan nähtyjä, mutta olkkarin sohvalla peiton paikka kuitenkin on. Antaa kyllä kivasti potkua koko huoneeseen!

Hauska yksityiskohta peittoon tuli, kun tekokuituiset langat eivät värjääntyneet. Tikkaukset on myös kuluneet joistakin kohdista puhki, ja nythän se näkyy selvästi. Toisaalta ei ollut tarkoituskaan saada uutta peittoa, uusi ilme riitti.

Peitto on parisängyn päiväpeite ja ostettu joskus Jyskistä edulliseksi sohvansuojaksi kun taloon tuli koira. Ajattelin ensin värjätä sen keltaiseksi, mutta keltainen ei olisi peittänyt kulunutta kuviointia ja pinttynyttä likaa. Väristä olisi helposti voinut tulla likaisen vihertävä, kun pohja on vaale sininen.
Käytin neljä pakettia Dylonin violettia väriä. Pelkäsin hiukan riittääkö väri ja tuleeko noin isosta peitosta tasaisen värinen, mutta ihan hyvin onnistui. Meillä on 7 kilon pesukone, peitto mahtui hyvin pyörimään ympyrää ja väriä pääsi joka paikkaan.

Näillä väreillä saa muuten helposti pelastettua vaatteita ja tekstiilejä, ja jatkettua myös vaatteiden ikää. Dylonilla on myös värinpoistojauhe! Paketissa on selkeät ohjeet. Värin lisäksi tarvitaan se puoli kiloa suolaa.
Pesukoneessa pesen varmuuden vuoksi vielä pari tummaakin pyykkisatsia ennen valkopyykkiin siirtymistä, vaikka pesin jo sen koneen puhdistus kierroksenkin.

****