Kukkuluuruu. Kyselitte, mitä keittiölle kuuluu, ja täältä suunnittelun lomasta ajattelin laittaa pientä raporttia. Suunnittelu sinänsä on nyt tällä hetkellä jo pelkkää aikatauluttamista, sillä keittiöremppa on nyt pari viikkoa ikään kuin seissyt. Tarkoittaen, että mitään suurta tai näkyvää ei ole tapahtunut. Toki sitä kaikkea pientä on ollut, ja siihen pieneen ja mitättömän tuntuiseen sitä aikaa tuhraantuukin sitten ärsyttävän paljon. Viimeiset pari viikkoa on myös työt haitanneet harrastamista, joten aika on pitänyt kanavoida tärkeämpiin juttuihin.

Keskeneräisyydestä huolimatta keittiöön on kuitenkin jo kannettu joitakin huonekaluja, jotta arki saadaan pyöritettyä paremmin, eivätkä kalusteet tuki muita huoneita.  Tosin ruokapöytänä toimii vanha, kuuden hengen pötä, joka näyttää tässä tilassa lähinnä postimerkiltä.

Vaikka meillä on aina ollut kettiön toisessa päässä sellainen oleskelutila, nyt on tarkoitus selkeyttää okkkaripäätä yhä enemmän ja jakaa tilaa huonekalujen ryhmittämisellä. Vanha puusohva sai väistyä toisen ikkunan alta, ja hetken aikaa olin jo pohtimassa sen poismyyntiä tai sullomista ulkorakennukseen, kunnes päädyimme siihen tulokseen, että sohva mahtuu varsin hyvin olemaan ”keittiöpäädyn” ikkunan alla. Siihen voi nyt kätevästi laskea kauppakassit purettaviksi. Sohvan sisällä on myös hurjasti säilytystilaa, joten siinäkin mielessä se on kiva pitää keittiössä.

Kylmäkalusteiden paikka, ja niiden ympärillä olevat kalusteet jäävät paikalleen. Tai siirtyiväthän ne n. 15 senttiä ikkunaan päin, kun kotelo saatiin pois katon rajasta. Näin päästin eroon tyhmästä kolosta, joka jäi komeron ja seinän väliin. Tosin säilytin siellä silityslautaa, että ei se nyt ihan turhakaan ollut! 🙂 Kaapit ovat kuitenkin siis yhä niitä vanhoja, ja ilme muuttuu tietysti, kun ne uusitaan. Alemmasta kuvasta näkyy myös esimerkiksi, kuinka patteri vaatii uutta maalia, ja sähköjohdot uutta rasiaa.

Ensi viikola on tarkoitus aloittaa uuden keittiön kasaaminen, ja vaihtaa kodinkoneita. Vanha keittiö koneineen lähtee viikon päästä uuteen osoitteeseen. Kalusteiden jälkeen onkin vuorossa kaakeloinnit, tasot, sähkötyöt jne…

Mutta tiedättekös! Varsinaista keittiötä enemmän mä odotan nyt tänne yhtä ihan toista juttua. Tyyppiä, joka on ollut poissa maaliskuusta 2012 lähtien. Mallailen sitä mielessäni ja näen sen täällä sieluni silmin tuohon taakseni. Kauhea ikävä!

Että sellaista tänne ja tähän sunnuntaihin!

Nauttikaa kauniista syyssäästä!

Ps. Homenord-alennuskoodi on voimassa vielä tämän päivän! Koodi ja ohjeet löytyvät täältä.

Remontti on edennyt, ja koti on edustavammassa kunnossa. Sitten, kun lapset ovat hiukan isompia, rästihommat tehty, ulkoiset tavoitteet saavutettu, uutta opittu ja vanhasta päästy yli. Sitten, kun on enemmän aikaa, olen saavuttanut päämääräni tai ehdin keskittyä haluamaani.

Millään tavalla yleistämättä, luulen, että siellä ruudun toisella puolellakin on kaltaisiani sitten kun -ajattelijoita. Elämälle asetetaan välitavoitteita ja etappeja, katse pidetään tulevaisuudessa ja odotetaan sitä oikeaa hetkeä. ”Kyllä se siitä, sitten kun nämä muut jutut on vain saatu alta pois”.

Olen viimepäivinä katsellut ja tarkastellut tapaani ajatella asioita – suhtautua tulevaan. Olkoon kyse mitättömän pienestä seikasta, tai useamman vuoden rupeamasta, huomaan eläväni tulevassa. En tässä hetkessä, vaan siinä sitten kun -ajassa. Carpe diem  toitotetaan joka puolella, mutta huomaan, että  tähän hemmetin hetkeen tarttuminen on itse asiassa erittäin vaikeaa. Tai joo, mä tartun siihen hetkeen sitten, kun olen saanut tämän kaaoksen ensin pois alta ja univelat kuitattua.

Määrätietoisessa pyrkimisessä eteenpäin välitavoitteilla on suuri merkitys. Hyviä esimerkkejä vaikkapa opiskelu, painonpudotus ja urakehitys. Mutta entä se ihan tavallinen elämä? Että nautin vasta, kun jotain muuta on saatu suoritettua. Suoritan vasta, kun häiritsevät tekijät on minimoitu. Pahin mahdollinen skenaario on samaan aikaan melko todennäköinenkin; Sitten kun saattaa olla liian myöhään!

Elämä on matka, ei määränpää, sanoo toinen viisaus. Tällä kai tarkoitetaan sitä, että jokainen päivä on arvokas sellaisenaan, jokainen hetki tärkeä kaikkine parannusmahdollisuuksineen. Että elämä ei tule päättymään täydelliseen hetkeen, jolloin kaikki palaset olisivat kauniisti järjestyksessä, vaan palapeliä kasataan läpi elämän, eikä se tule koskaan olemaan valmis. Ei kai kukaan voi oikeasti tuntea tarvetta onnensa panttaamiseen, vaan jokainen haluaisi olla onnellinen juuri nyt! Silti koskaan ei, ikään kuin, ole tarpeeksi hyvin – aina olisi parantamisen varaa.

Tyytyväisyys tappaa kehityksen, taisi olla isona otsikkona jossain Fitnesstukun lehden kannessa. Totta, kehonmuokkauksessa (tai -rakennuksessa) niin kai oikeasti onkin, mutta voiko otsikkoa siirtää koko elämän ylle. Että jos nyt olisi tyytyväinen elämäänsä, ei koskaan muka voisi saavuttaa enempää? Uskallan epäillä. Ja, uskallan jopa epäillä, että asia on täysin päinvastoin!

Olen pari päivää yrittänyt tietoisesti eroon sitten kun -ajattelusta. Tietoisesti miettinyt jokaisen valintani ja tekemäni työn kohdalla, että tämä on tässä ja nyt, ja teen tämän, koska elän tässä hetkessä. Voin haaveilla ja unelmoida tulevasta, mutta juuri tämä on hyvää, ja parasta mahdollista tähän hetkeen. Ja, tiedättekös? Olen ollut nämä pari päivää tyytyväisempi elämääni, kuin olen ollut pitkiin aikoihin. Tuntuu, että ehdin enemmän ja pysyn paremmalla tuulella. Ihan tavallisia juttuja; Miksi pantata ikkunoiden pesua johonkin remontin valmistumisen aikaan, kun voisin nytkin nauttia puhtaista maisemista. Tai miksi ajatella, että annan aikaani enemmän vaikka parisuhteelle, kun molemmat lapset ovat omatoimisempia, ja itselleni jää paremmin aikaa. Jos jokin asia saa sinut iloiseksi, tee se nyt! Pahimmassa tapauksessa et koskaan ehdi nauttia elämästä, kun siirrät kaiken tulevaisuuteen!

Uskon itse siihen, että jokainen voi omilla ajatuksillaan ja toimillaan muutta elämänsä suunnan ja tehdä itsensä onnelliseksi. En kuitenkaan usko, että se on helppoa tai tapahtuu parissa päivässä. En tarkoita, että sitten kun, pitäisi vaihtaa nyt tai ei koskaan -ajatukseen. Mutta, noiden kahdenkin väliltä löytyy kompromisseja.

Oli miten oli, suraavaksi on kuitenkin vuorossa muskari! Aurinko paistaa ja kaikki on hyvin. Juuri nyt, ja juuri tänään, se on tärkeintä!

Olo on edelleen vähän pöpperöinen ja väsynyt viikonlopun univajeesta ja reissaamisesta. Juuri sellainen olo, että voisi haahuilla koko päivän verkkareissa ja villasukissa. Mutta ei kuitenkaan voi. Ei sitten millään sen jälkeen kun on pari päivää katsellut tyylikkäitä tanskalaisia! Hitto, mutta siellä osataan!

Ehdoton hittiväri naisten pukeutumisessa oli musta, ja höysteenä toimivat harmaan eri sävyt. Skandinaavisen vaaleat naiset eivät silti näyttäneet synkiltä, vaan huolettoman rennoilta ja raikkailta. Tanskainpiroituneena piti itsekin sonnustautua tänään(kin) mustiin – ainakin osittain.

Vaikka elohopea kiipesi Kööpenhaminassa lähes hellelukuihin, paikallisten päällä näkyi paljon ylisuuria neuleita, ja varsinkin neuletakkeja. Myös biker-tyyliset mustat nahkatakit olivat kovassa huudossa. Hameiden helmat ja shortsien lahkeet olivat todella lyhyitä, ja housuissa suosituin malli taisi olla edelleen rento loose fit.
Asusteissa korut olivat pieniä tai todella suuria, huivit näyttäviä ja muhkeita. Laukut rennon (yli)suuria tai pikkuisia cross body -malleja. Nämäkin suurimmaksi osaksi mustana.

Tämän näköisenä tänään kynsihuoltoon.

farkut|me&i|saatu
pusero|h&m
nahkatakki|vila
huivi|becksöndergaard
kengät|zara
korut|pernille corydon

Palailen reissupostausten merkeissä myöhemmin. Juuri nyt pitää prosessoida ikäviä uutisia, eikä pää toimi ihan tavanomaisella vauhdillaan.

Aurinkoista viikon alkua teille kaikille!