Eilisen sadepäivän jälkeen, tänään on saatu nauttia auringosta. Ja, syksyn kylmyydestä tietysti myös. Kun lapset sairastaa, arjen rutiinit rikkoutuvat ja ulkoilut jäävät täysin. Mutta, kun sinne ulos välillä nenänsä laittaa, tulee pakottava tarve vetää keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Täällä sisällä, kaiken kaaoksen keskellä, pääkoppa tosiaan alkaa tarvita sitä happea.
Syksyn tullen pihatyöt ovat jääneet totaalisesti tekemättä. Aika on mennyt sisällä hääräilyyn, ja piha repsottaa pahasti. Vaikka eipä kai tuo haittaa, ei sitä kummemin ole ehtinyt katsellakaan. Silti tuntuu, että vasta hetki sitten seurasin koivujen vihertymistä ja maasta puskevia kasveja. Minne katosi puoli vuotta?!
Keuhkojen täyteen vetämistä olen pohtinut tänään ja eilen myös toisella tavalla. Kun tuntuu, että tavallinen arki ja sen pyörittäminen käy hankalaksi ja tunnit eivät riitä alkuunkaan, on pakko pohtia omaa jaksamista ja asioiden priorisointia. Keskustelin jopa pienestä blogilomasta, ihan vaikka vain viikon mittaisesta. Silti asiaa punnitessani tulin siihen tulokseen, että en halua konkreettisesti jättää blogia jäihin. Kuulostaa hassulta, mutta sana loma saa mussa aikaan pakokauhun kaltaisen reaktion. Jotenkin liian virallista makuuni. Oli kyse sitten vaikka vain viikosta.
Mä tarvitsen arkeeni paikan jossa kauniille asioille on tilaa ja mahdollisuutta. Ja oikeastaan tarvitsen sitä juuri nyt enemmän kuin mitään muuta. Siksi blogilomat saavat jäädä suunnitteluasteelle, mutta priorisointia pitää silti harjoittaa. Tällä viikolla koitan saada asioita järjestykseen, mutta samalla koitan saada myös aikaa itselleni ja joitakin hetkiä rentoutumiselle. Aion tarttua kirjaan ja tehdä happihyppelyitä. Ehtiä syömään ja nukkumaan.
Voi olla, että se aika on otettava juuri blogiajasta, joten ehkä joku ”vapaapäivä” on väistämättä edessä. Joka tapauksessa, täällä mä olen, vaikka välillä näyttäisi hiljaiselta.
Ja nyt sitä ruokaa taikomaan. Kaamea nälkä!
Nauttikaa kirpsakasta kelistä! Vetäkää keuhkot täyteen!
