Minimekossa

28.8.2015

Kun nyt mekkoillaan, niin mekkoillaan sitten kunnolla! Tätä, viime kesänä pieniin häihin hankkimaani, kuviollista mekkoa en olekaan tainnut toistamiseen käyttää. Hankintahetkellä pidin siitä kovasti, mutta sitten huivimainen kuviointi alkoi näyttämään silmissäni mummomaiselta. Mekossa oli alunperin vain musta nyöri vyönä, ja korvasinkin sen heti ohuella mokkanahkanauhalla. No se nauhavyö katosi jonnekin, ja mekko on jäänyt käyttämättä, koska ilman vyötä se olisi vain pelkkä säkki, ja neliskanttinen kuviointi tekisi minusta entistä isomman näköisen.

Tänään kuitenkin, penkoessani asustearsenaaliani, löysin vanhan kietaistavan nahkavyön, jonka olen ostanut joskus Klaaraa odottaessani.

mekossa 3

Lyhyeksihän tämäkin mekkonen jää, oikein minimittaiseksi, mutta minkäs teet. Ei kai siihen lyhyeenkään helmaan mitään ikärajaa ole!? Useimmat naisten vaatteet kun on mitoitettu sinne 170 sentin hujakoille, joten sillä on mentävä, mitä on tarjolla. Tämän kaltaisissa säkeissä on kuitenkin se hyvä puoli, että vyötärönpaikan voi kuroa juuri sinne, missä se oma (mahdollinen) vyötärö on.

mekossa 2

Tälläkin mekolla voisi kepeästi tanssia kohti syksyä. Kenties just ne bootsit seuraksi, vähän tummempi vyö, nahkatakki, ja suuri huivi lämmikkeeksi. Meillä kuitenkin, varsin sateisen ja syksyisen aamupäivän jälkeen, alkoi vihdoin paistaa. Joten viikonlopp akohti mennään vielä kesäisessä fiiliksessä!

Aurinkoista perjantai-iltapäivää!


Kesämekossa kohti syksyä

26.8.2015

Vaikka sää on täällä ollut tänään varsin sateinen, on ilma kuitenkin lämmin. Hellemekkojen ja pikku toppien jälkeen on ihan kiva kaivaa kaapista ne hihalliset  mekot, jotka viime päivinä ovat tuntuneet aivan liian kuumilta auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Neuletakilla, nahkatakilla tai vaikka farkkutakilla moni mekko saa ihan uuden fiiliksen ja asu riittää hyvin lämmittämään pilvisessäkin säässä.

Tänään vetäisin jalkaani vielä sandaalit, mutta näillä keleillä mekkoasuun voi jo hyvin yhdistää bootsitkin. Itse asiassa, jonkinlaiset rennot vaaleat bootsit löytyvät hankintalistaltanikin. Sellaiset mekkokengät kirpakoihin syyspäiviin.

mokka

Rentojen bootsien lisäksi, syysgarderobini huusi huiveja. Suuria ohuempia huiveja omistakin aika lailla, mutta paksummat villahuivit kaipasivat päivitystä. Jotenkin mennyt maku vanhoista Burberryn ja Mulberryn ruuduista. Nyt tekee mieli ehdottomasti jotain yksinkertaisempaa, mutta lämmintä ja paksua. Jotain minkä avulla mekkokelit saa venytettyä mahdollisimman pitkälle syksyyn. Lämpimästä elokuusta huolimatta teinkin jo pari huivihankintaa kylmien ilmojen varalle. Tänään ei kuitenkaan ollut vielä niiden aika.

mokka2

Hiuksetkin näyttivät kivoilta hetken. Sitten tuli sadekuuro, joka muutti lookin lähinnä muistuttamaan uitettua koiraa. No, mitäpä pienistä! 🙂

Joko te kaipaatte pitkiä housuja ja paksumpaa pukeutumista, vai onko kesän venyttäminen pikkumekossa jonkun muunkin suunnitelmissa? Hassu juttu sinänsä, että minä yleensä odotan aina niitä villapaitakelejä ja syksyn viileitä ilmoja, jolloin voi kesän jälkeen kaivaa kaikki ”arkivaatteet” naftaliinista. Tänä vuonna fiilis on kuitenkin ihan eri. Ihan kuin koko kesästä ei olisi saanut vieläkään tarpeekseen.

Mutta siitä kyllä kiva päivä, että makuuhuoneessakin on taas vaihteeksi viileää! Ah, ihana käpertyä illalla peiton alle!


meandi @ särkänniemi

25.8.2015

Muistanette Päivä Särkänniemessä -postaukseni, jossa oli oman kameran sisältöä meandi goes särkänniemi -päivästä. Kerroin tuolloin, että kuvasimme syksyn uutuusvaatteet iloisessa huvipuistomiljöössä, ja nyt saattekin vähän laadukkaampaa kuvamateriaalia ammattilaisen kamerasta. Musta näissä kuvissa on niin iloinen fiilis ja mahtavat värit. Aivan ihana muisto tuosta iloisesta päivästä jää kyllä näiden kuvien myötä meidän perheelle.

me&i syksy/talvi 2015
Kaikki kuvat: Atacan Ergin

autossa

Olen muuten viimeksi ollut noissa ”törmäilyautoissa” joskus Niilon ikäisenä. Silloin niillä vielä lähinnä törmäiltiin, ja minä jäin aina sinne keskelle rataa pyörimään onnettomana. No, nyt pääsin poikani kyydissä useamman kierroksen rataa ympäri. Ja olihan se hauskaa!

meandi 9meandi 8meandi 7meandi 6

Klaaralla Mushrooms tunic ja Striped leggings. Niilolla Circle dino -pusero. Äidillä All day jacket, V-neck top ja Super skirt.

meandi 5meandi 4

Äidillä Super skirt ja Unstoppable tee. Niilolla Unstoppable rocket. Klaaralla Zig zag tunic ja Dotty leggings.

meandi 1meandi 2

Äidillä Second skin jeans ja Dots blouse. Klaaralla Dotty leggings ja One pony tunic. Niilolla One gecko -pusero.

meandi 3

Hauska päivä täynnä hauskaa tekemistä. Keli oli kuuma syysvaatteiden kuvaamiseen, ja täytyy nostaa hattua koko porukan lapsille. Niin hienosti jaksoivat hetken kameran edessä. Mukanahan olivat myös vanhat tutut  Elisa ja Heidi perheineen. Iso kiitos pitää antaa kyllä porukan miesväellekin, joka isällisesti (ja pitkällä pinnalla) jaksoi läpi koko päivän – lapsiaan pukien ja riisuen. 🙂

Omat suosikkini mallistosta on tuo pilkullinen paita ja farkut. Myös tänä syksynä huolitellumpana ilmestynyt joustava jakku löi tiensä mun top kolmoseen. Niilolle tekstiteeppari oli se mieluisin (huomaa pojan varttuvan) ja Klaara tapansa mukaan rakastaa kaikkia vaatteita. Ponitunika taisi kuitenkin olla se ihan ehdoton ykkönen.

PS. Vähän nämä blogin asetukset hakusessa, joten pahoittelut, ettei teksti ja kuvat kulje täysin samassa linjassa.

Sponsoroitu