Liirumlaarum, olisihan se pitänyt arvata! Vaan eipä käynyt mielessä, että luonnollisesti lasten pöpöt voivat tarrata äitiinkin. En edes hiljaa mielessäni toivonut säästyväni itse taudilta. En, koska ei tullut mieleenkään sairastella. Ei nyt, kun ei ole aikaa, pelkkää tekemistä ja kiirettä. Vaan minkäs ihminen flunssapöpölle voi! Näitä tulee ja menee, ja nyt vain toivon tämän tulleen menevän yhtä nopeasti kuin se tulikin!

Kukkia piristykseksi, kuinkas muutenkaan. Viidenkympin ranunculuspuska, suolainen hinta, joka lähentelee törkeää. Vaan minkä kukka hinnalleen mahtaa. Onhan ne kauniita, siitä ei pääse minnekään.

Näitä yrttejä tuijotellen, ja toisia sisäisesti nauttien, yritän saada tämän nuhakuumeen poistumaan ennätysajassa. Lauantaille olisi yhdet synttärijuhlat järjestettävänä, ja se vaatii tietenkin jauhopeukalointia ja siivoilua. Nyt siis pari päivää voimien keräystä ennen kunnon puristusta.

Pysykäähän terveinä!

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

No nyt se perjantai sitten tuli. Ja on mulla kyllä ihan perjantaifiiliskin, ulos syömään, leffaan, mitä näitä nyt olisi… Ehkä lasi viiniä, rentoutumista, sellaista perjantaijuttua… Mutta en mä ihan reporangaksi ole heittäytynyt, sain nimittäin aikaiseksi käydä hiukan komeroiden kimppuun. Tarkoitus kun olisi saada talon kiinteistä komeroista oikeasti käyttökelpoista säilytystilaa, ja pistää kiertoon esimerkiksi kenkiä ja muuta mukavaa, mitä nyt ei enää tule itse käytettyä. Kengät nimittäin vievät ihan hurjasti tilaa!

Sinä samalla  penkoessani, aloin pohtia, että olen viimeisen vuoden aikana ostanut aika vähän vaatteita. Kaapeista löytyy hurjan paljon tavaraa jopa kuuden vuoden takaa, ja pieni osa paljon sitä vanhempiakin. Lähinnä vaatteiden koko on ollut se karsintaperuste… Näin bloggaajana toki välillä oikein huvittaa, kun kysytte vaatteideni alkuperää, ja kyseinen gledju onkin ostettu jo viisi vuotta sitten, eikä sitä löydy enää edes alennustangosta. En siis voi väittää olevani järin muodikas.
Please Jeansin farkut ja housut ovat tosin parin viime vuoden aikana olleet kovasti käytössä, ja niitä on tullut hankittua useampi pari. Jokainen kuitenkin maksanut itsensä monin verroin takaisin. Tosin tuossa joulun alla tilasin taas yhdet, ja nettikaupan kuvat olivat sen verran harhaanjohtavia, että nyt mulle on jo kolmannet tätä samaa sävyä. Ehkä nekin siis päätyvät eteenpäin.

Perjantain astetta skarpinpi asu koostuukin täysin oldie goldie matskusta. Pari vuotta vanhat farkut, ja pikkuisen vanhempi Benettonin jakku. Ikivanha Day Birger et Mikkelsenin pusero ja Klaaraa odottaessani hankkimani, tukevat Sixtysevenin nahkanilkkurit. Kaulakoru on joskus tullut hankittua sellaisesta tinkelitankelikaupasta, joita ostoskeskuksissa on. Tiedättehän, paljon koruja… Nyt se vain sattuu mätsäämään (edelleen) joulunpunaisiin kynsiini.  Vain Pernille Corydonin rannerengas on pikkuisen uudempi, joulukuulta. Todellinen oldie goldie on kuitenkin Mulberryn Roxanne, vanha räyskä, jonka kierrättämistä mietin vähintään kerran vuodessa, kunnes tajuan, että pidän siitä aivan liikaa laukusta luopuakseni.

En tietenkään väitä, että voisin kehuskella ostamattomuudellani, toki hankin vuosittain jotain uutta – useammankin vaatteen. Mutta toisaalta, hankin harvemmin kertakäyttövaatetta. Jotain mikä on hirveän in vain hetken. Epämuodikkuuden sijaan musta kyse on enemmänkin omasta tyylistä. Siitä, että aikuisena ei enää tarvitse tarttua joka napapaitatrendiin ja nahkalippiksiin, vaan voi ihan huoletta näyttää itseltään.
Sama pätee tietenkin myös meikkaamiseen ja hiuksiin. Nuorempana on kyllä tullut kokeiltua kaikkea, mutta silti ihan perus raidoitetut hiukset ja nudemeikki ovat se mun juttu. Niistäkin kun voi löytää uusia vivahteita!

Oli miten oli, ehkä muotia ja tyyliä tärkeämpää on se, missä itse viihtyy. Mutta, olisi kiva kuulla teidänkin kokemuksia. Onko oma tyyli ihan valmis jo? Joku tietty väri, joka kantaa vuodesta toiseen, ja toimii kulmakivenä. Ikuinen farkkutyttö vai mustaan luottava tyylinikkari? Onko kiva leikitellä, kokeilla ja katsoa, vai onko vaatekaapissasi täydellinen klassikoiden kokoelma?

Kivaa perjantaita, ja leppoisaa viikonloppua!

Silirimpsis!
Se olisi sitten torstai, vaikka mielestäni voisi ihan vallan mainiosti olla jo perjantai. Ei sillä, että mulla olisi sellainen perjantaifiilis, vaan ihan siitä syystä, että viikko on tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi. Yhden potilaan sijaan sairastavia lapsia on kaksi, ja nuhakuumeen lisäksi meitä on sitonut kotiin myös vatsapöpö. Koska viikonloppu meni vähän noissa reissufiiliksissä, laskin kauppareissut, ynnä muut arkiset asiat, suosiolla seuraavaan viikkoon. No, täällä sitä sitten on jumitettu, ja tajusin eilen illalla, etten ole sunnuntain jälkeen käynyt roskista tai postilaatikkoa pidemmällä. Hassua sinänsä, että yleensä tälläiset muutamat päivät ei itseäni paljoa keikuta, mutta eilen illalla, kun sain lapset nukkumaan, tuntui, että seinät kaatuvat päälle. Voi, miten ihanalta olisi tuntunut heittää tossut jalkaan ja lähteä juoksemaan!

No, tänään olikin sitten pakko kaivaa auto viikon lumilastin alta (ja sitä oli muuten paljon!), ja lähteä kauppaan ja muille asioille. Tiskiaine loppu, pesuaine loppu, jopa näkkäri ja kananmunat olivat loppu! Siitä hassu talous, että suklaata sentään löytyi! 🙂

Siinä samalla kun hamstrasin ruoka- ja apteekkitavaraa (kenties hieman liioitellustikin), nappasin kolme nippua syvän violetteja tulppaaneja mukaani. Mielessä pyöri vain mainoslause ”…kukkansa ansainnut..”, vaikka alkuperäinen iskulause taisikin koskea koulunsa päättäneitä.

Niin, että kaipa minusta, ennen julkisia ja ruuhkaisia paikkoja kaihtavasta kotihiirulaisesta, on sittenkin kehittynyt ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö, laumaeläin, joka kaipaa ympärilleen muutakin kuin neljä seinää. Eikä siitä taida olla kuin viikon verran, kun uhosin, että vihaan kaupassa käyntiä ja voisin ulkoistaa koko homman, jos se vain täällä olisi jollakin tapaa mahdollista.

Summa summarum, ihan kiva torstai! Nyt on päästy kylille, ja jääkaappikin on täynnä. Isäni piipahti kylään, ja hei, mä pääsen illalla ulos!

Nyt lohta uunin kautta ääntä kohti, ja sitten lenkille! Kivaa torstaita!