Heippa!
Mitenkäs teidän uuden vuoden tavoitteet ja lupaukset? Alkaa tammikuun puoliväli lähestyä, ja mietin, olenko ainoa, joka ei ole vielä oikein saanut jutusta kiinni? Sokeriton tammikuukin vaihtui sokerittomaan kymmeneen päivään, mutta sitä en jaksa murehtia. Tulin siihen tulokseen, että olen paljon iloisempi ihminen, kun saan välillä suklaata. Enemmänkin harmittaa, että tavoittelemani pidemmät yöunet eivät oikein ota tuulta purjeisiinsa. Hitto, että onkin vaikeaa kömpiä ajoissa nukkumaan. Pitää muka rentoutua ensin. No, tänään kun kello taas viideltä pirisi, päätin vakaasti olla illalla kymmeneltä vuoteessa! Enkä ota tästä mitään vuoden tai tammikuun tavoitetta, ihan päivä kerrallaan riittää mun tapauksessa, ettei vaan tule paineita – kuten tuli sen sokerin suhteen! 😉
Täällä on yhä sairastupa. Tai pitäisikö sanoa toipilastupa, kun tuntuu tauti olevan jo lähes poissa. Potilas selaili aamupäivän nimpparilahjaksi saamaansa keittokirjaa, ja lupasin että iltapäivällä leivotaan yhdessä keksejä. Hrkkuja siis tiedossa! Niin, ja olishan se nyt aika tylsääkin, jos äiti olisi jollain sokerittomalla.
Vaikka tämä ensimmäinen kokonainen arkiviikko nyt alkoikin poikkeuksellisesti eskarilaisen sairasteluilla, musta tuntuu silti, että jonkinlaisen ryhdin tuo arki on heittänyt elämään. Ehkäpä tässä unirytmit ja kaikki muukin, menee pikkuhiljaa uomalleen, kunhan arki rullaa tasaisesti. Tiedän että arki on monelle kuin kirosana, mutta mulle se tuo tunteen pysyvyydestä, ennustettavuudesta, säännöllisyydestä ja kaikesta muustakin, jonka varaan tykkään elämäni heittää. Ja hei, jos arjesta ei tykkää, niin silloin kannattaa miettiä, että missä mättää. Siitäkin kun voi tehdä parempaa, ja kannattaakin, kun arkeahan tämä elämä pääosin on!
Yksi uuden vuoden tavoitteistani on kuitenkin kantanut jo Nuutin-päivään asti. Nimittäin se että tarttuu jokaiseen päivään. Jos syksyllä jäi pukematta ja hampaat pesemättä, olen nyt ottanut takaisin. Ja kyllä se tekeekin ihmeitä, kun heittää heti aamulla ripsarit silmille ja ripustaa lempparikorut kaulaan ja ranteeseen. Ei arkena tarvitse hienostella, mutta itsensä piristämisessä ei ole mitään vikaa. Oikein harmittaa, miten monta päivää annoin viime vuodesta kulua hukkaan pyjamassa, ja päiviin kunnolla tarttumatta.
Mutta nyt pikkuleipätaikinaa vääntämään! Vielä hetki saadaan olla kaksin, ennen kuin pikkumaistaja herää kauneusuniltaan.
