Kyllä vain, synttäreitä pukkaa, ja tällä kertaa juhlissa on rehellistä vaaleanpunaista! Pidempään blogiani seuranneet saattavat muistaa ristiriitaiset tunteeni vaaleanpunaista kohtaan, kun perheeseemme pari vuotta sitten syntyi tyttövauva. Kastejuhlaan vaaleanpunainen oli edoton nounou, ja tuolloin juhlittiinkin lilan ja violetin sävyissä. Ristiäisistä tuli aikanaan tehtyä useampikin postaus, ja ne voit lukea täältä, täältä, täältä ja täältä.

Violetti ja lila ovat edelleen lähellä sydäntäni, mutta suhteeni vaaleanpunaiseen on muuttunut. Käytän sitä nykyään jopa itsekin. Sanotaanko, että olen turtunut pinkkiin, ja kun pääsen valitsemaan kauniin hempeän vaaleanpunaisen, koen olevani voiton puolella kaikesta fuksiasta ja aniliinista, mitä nämä kaksi vuotta ovat eteeni kantaneet. Olen hurjan kiitollinen, että olemme saaneet kahden vuoden ajan siskontyttöjeni pieneksi jääneitä vaatteita. Siskollani tälläistä värirajoittuneisuutta ei tosiaankaan ole ollut! 🙂

Eilen paistuivat täytekakun pohjat ja pikkuleivät, tälle päivälle on siis enemmänkin täyttämistä ja koristelua. Voileipäkakkujen ja täytekakun kuorrutus ovat ainoita, mitä yleensä jätän itse juhlapäivään. Niin, ja toki muffinikuorrutukset ym. jos sellaisia on tarjolla. Jollakin hullulla tavalla nautin aina suuresti juhlien järjestämisestä, vaikka yleensä homma meneekin överiksi, ja tarjoiluja on monta kertaa enemmän kuin olisi tarvinnut. No, vuosi sitten tein 16 munan kakun, ja tänä vuonna tyydyin vain kahdeksaan. Tosin, molempina vuosina neljä munaa olisi riittänyt oikein hyvin, näin arvelen. Olen tässä suhteessa tullut äitiini. Ei, taidan olla vielä pahempi!

Tänään ripustellaan pompomit kattoon, ja Niilokin lupasi vielä leipoa pikkuleipiään Huomenna sitten juhlitaan.

Ai mutta pahus se siivous. No, jos huomenna ei paistaisi niin kovin kirkkaasti…

Hassu juttu, mutta vaikka tällä viikolla pakkasmittari on näyttänyt talvisempia lukemia, kuin esimerkiksi viikko sitten, oloni muuttuu keväisemmäksi päivä päivältä. Liekö valolla olla merkityksensä, vaikkei aurinko tänään suoranaisesti paistanutkaan.

Itselleni kevät on yleisesti vaaleampiin sävyihin siirtymista, vaikka toki kesävaatteet odottavat vielä pitkään sandaalikelejä. Jossain kohtaa omistin hyvin vähän mustia vaatteita, mutta parin viime vuoden aikana musta on hiipinyt salakavalasti vaatehuoneeni kätköihin. Mutta, se samainen syy, jonka vuoksi musta oli pitkään nounou -listallani, on saanut minut kaivelemaan esiin vaaleampia sävyjä. Minä nimittäin ajattelin pitkään, että ihmisen mieli on valoisampi vaaleissa vaatteissa. Pohjasin tätä kuulemaani väittämään, jonka mukaan valo ei pääse sieluun mustien vaatteiden läpi. No joo, huuhaatahan se, jos vaikka miettii nunnia, joiden pitäisi kai olla mustissa kaavuissaan hyvinkin valaistuneita. Mutta, jokin perä siinä on, että tunnen itseni energisemmäksi ja iloisemmaksi, kun vaihdan mustan kevyempään.

Tässä jokin aika sitten tein pikakatselmuksen kevään trendeihin ja huomasin, että musta on yhä vahvasti esillä. Toki kaveriksi ehdotetaan ikuista kevätklassikkoa, pastellisävyjä, mutta selkeä mustalinjaisuus jatkaa voitokasta tietään.

Niinpä ajattelin olla rehellisesti epämuodikas (edelleen), ja jatkaa sävyissä, jotka tuntuvat omilta. Tässä tämänpäiväinen kokoonpano.

Poika muuten kysyi tässä taannoin taas lempiväriäni, ja kun vastasin että ”varmaan taupe”, jouduin pienen selittelyn eteen. Tosin olen kuullut monelta aikuiseltakin, että harmahtavan ruskeat ja rusehtavan harmaat lempisävyni eivät oikeastaan ole minkään värisiä. 🙂

Pusero|Zara
farkut|Please Jeans
pipo ja helmikaulakoru|H&M
rannerengas|Pernille Corydon
laukku|Mulberry
shaali|By Pias

Jahas, ja nyt rullavoileipäkakkuja loihtimaan! Ihanaa iltaa!

Sairastelua. Tylsä sana, mutta minkäs teet. Kuume on kyllä poissa, mutta rehellinen kausiflunssa vie voimat, samoin huutava korvatulehduspotilas, joskin tämäkin jo alkanut tänään helpottamaan. Tässä kun nyt olen pari päivää ”lepäillyt”, toisinsanoen jättänyt blogin pois päiväjärjestyksestä, on ollut tietenkin aikaa miettiä yhtä jos toistakin juttua. En tiedä, onko se pelkästään hyvä asia ihmiselle, jolla on taipumus kelailla kaikkea vähän liiankin syvällisesti, mutta ajatustoiminta on tuntunut luonnolliselta, kun kaikki muu toiminta on rajoittunut sylinä olemiseen.

Kun on aikaa miettiä, ajatus karkaa väkisinkin siihen, mikä mättää. Tiedättehän, kipeänä lähestulkoon kaikki tuntuu kurjalta, ja elämä ihan hemmetin tyhmältä. Ja, toki se kipeänä oleminen on se, mikä mättää, mutta väkisinkin tulee ajatelleeksi myös vaihtoehtoa, entä jos en sairastelisi. Houkutteleva ajatus kaiken kaikkiaan, pysyä terveenä ja täynnä virtaa. Tämän ajatusketjun kautta päästään niinkin tavalliseen asiaan kuin kehon vastustuskyky, ja kykyyn puolustautua pöpöjä vastaan.

Skipataan suoraan vastustuskyky, joka meillä kaikilla on yksilöllisesti rakennettuna sisäämme. Samoin se seikka, että kehomme vuosien varrella myös oppii puolustautumaan tietynlaisia pikkupöpöjä vastaan. Unohdetaan käsienpesu ja muu hygieniaan liittyvä, ja keskitytään siihen mitä jää jäljelle:

Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, liikunta ja hyvä peruskunto. Normaalipaino ja aktiivinen elämäntapa. Riittävä lepo ja uni, stressittömyys, rentous ja elämänilo, sekä kuulemma myös maalaiselämä, puutarhanhoito, pihatyöt ja koira. Pitkä lista asioita, joihin itse vaikuttamalla vastustuskykyään voisi nostaa, tai hioa ainakin paremmaksi. Koska kyseessä on itselleni jo neljäs nuhakuume viimeisen 12 kuukauden aikana, katson totuutta silmiin, ja myönnän käsi sydämellä, etteivät kaikki palaset ole kohdallaan.

Ajatusjuna kulkee eteenpäin, ja tartun kohtiin, joissa olisi huomattavasti petrattavaa. Liikunta, lepo ja säännöllinen ateriarytmi. Rakennuspalikat positiiviseen elämänasenteeseen ja elämisen iloon, niihin ehkä omalla kohdallani kaikken ratkaisevimpiin seikkoihin, kun mietitään vastustuskykyä ja energistä oloa. Nyt ollaan siis noidankehässä nimeltä aika.

Aikaa ei voi taikoa lisää, sitä ei voi ostaa, ja sen lainaamisestakin on tehty kuuluisa kasku, ”minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”. Sitä on kaikilla saman verran, ja sen käytön suhteen lähinnä oma luovuus ratkaisee. Niinpä olen päättänyt olla luova. Koska tähän ikään mennessä olen oppinut tietämään, mistä energiani helpoiten ammennan (liikunta) ja mikä energiatasojani parhaiten vaalii ( 8-10 tuntia unta ja säännöllinen ateriarytmi), olen ollut lähinnä vain tyhmä joustaessani näistä muka kaiken muun kiireellisemmän vuoksi.

Niinpä heitän pakan pöydälle. En voi taikoa näille kulmille kuntokeskusta lapsiparkilla, mutta voin priorisoida muuten. Kenties edessä on blogittomia päiviä, kotijumppaamisen opettelua, ja tosi aikaisia aamulenkkejä vaatien tosi aikaisia iltaunia. Tavoitteena energisempi olo ja rennompi elämänasenne.
Kuukauden kokeilu, joka alkaa nyt!

Aurinkoa keskiviikkoonne!