ideoita pääsiäispöydän kattaukseen

18.3.2018

yhteistyössä / Hempea

Aurinkoista sunnuntaita!

Pääsiäinen kolkuttelee jo ovelle, ja kuten tiedätte, olen joulun ohessa myös pääsiäisihminen. Oikeastaan vuosi vuodelta tykkään pääsiäisestä yhä enemmän, ja siihen ei vähinten vaikuta se, että pääsiäinen on usein paljon rennompi juhla kuin joulu. Ei lahjastressiä ja kiveen hakattuja perinteitä (joista jälkimmäisistä kyllä joulussa juurikin tykkään), vaan enemmänkin sellainen hengähdystauko arjen keskellä. Tässä kohtaa vuotta alan myöskin yleensä jo toipumaan joulukuun alussa alkaneesta juhlaputkesta, joka käsittää itse joulun lisäksi myös molempien lasten syntymäpäivät. On siis taas ihan kiva miettiä ruokia, koristeita ja kattauksia!

Tänään pääsin fiilistelemään pääsiäisen kattauksia yhteistyössä Hempean kanssa. Muistatte ehkä, kun kirjoitin teille kuukausi sitten Hempean hamppuvuodevaatteista, ja kyse on siis jälleen kotimaisesta käsityöstä ja ekologisesta hampusta. Tuon helmikuun jälkeen olen oppinut, että hamppukangas todellakin vain paranee pesussa, ja tällä kertaa aloitin kattauksen tekemisen pesemällä kaikki tekstiilit. Hempean Hamppu ei juuri silitysrautaa kaipaa, vaan se hampun luonnollinen, vähän raffi pinta, saa jäädä ihan reilusti esille. Koska kankaissa ei ole käytetty mitän kemiallisia tärkkäysaineita ja se on paksua, mutta kuitenkin älyttömän pehmeää, ei kankaat myöskään juuri rypisty pesussa. Itse asiassa lakanat ovat pesun jäljiltä huomattavasti sileämmät kuin useimmat pellavalakanat uuvuttavan silityssession jälkeen.

Pääsiäisen kattaus (kuten tietysti joulunkin) on helppo koristella juhlavaksi erilaisin kausikoristein. Itse tykkään tehdä tätä jo ihan siitäkin syystä, että meillä ei ole mitään erillisiä pyhäastoita, vaan käytämme samoja keittiötarvikkeita aina. En kaipaa kaappeihin mitään turhaa, ja olen todennut, että kun astiat ovat arkenakin kauniita, ruokailuun tulee aina kiva fiilis. Juhlaa on sitten kiva korostaa kaikella sillä, mitä arkena ei viitsi tai ehdi toteuttaa. Nyt testailin kattaukseen eri värisiä sulkakoristeita, munankuoriin piilotettuja helmililjan sipuleita ja perinteistä (useimmiten käyttämäni koriste) rosmariinin oksaa. Tykkäsin ihan jokaisesta, joskin suloiset munankuoret nousivat suosikikseni!

Olen ennenkin kirjoittanut, että meidän keittiön pöytään on ollut mahdotonta löytää sopivaa pöytäliina. Paitsi että pöytä on normaalia leveämpi, pöytäliinalla tulisi olla pituutta yli 3,5 metriä. Pöytäliina isoon pöytään on siis ollut ongelma, johon luulin jääväni ilman ratkaisua. Tähän asti meillä onkin peitetty pöytä kolmella erillisellä liinalla, jotka olen asettanut pöydälle poikittain, mutta nyt, ensimmäistä kertaa koskaan, meidän pöydällä on täyspitkä pöytäliina!!! Sain valita Hempean väreistä mieluisimman, ja omaan silmääni tämä värjäämätön hamppu on ehdottomasti kaunein. Koska värjäämätön kangas on nimensä mukaan värjäämätöntä, hammpukankaan sävyerot vaihtelevat erittäin. Tämä Maares pöytäliina onkin pikkuisen vaaleampi kuin makuuhuoneen Nangu pussilakanat.
Lautasliinoina kattauksessa toimivat pienet Aivi pyyhkeet.

Kaikki Hempean tuotteet ovat 100 % hamppua. Hempean hamppu on ekologinen materiaali, jonka kasvatuksessa ei käytetä keinokastelua, lannotteita tai torjunta-aineita. Kuidun valmistus kankaaksi tapahtuu mekaanisesti ilman haitallisia kemikaaleja, myös kankaan värjäyksessä käytetään vain turvallisia, GOTS-sertifioituja värejä. Beige hamppukangas tosin on värjäämätöntä hamppua ja sen sävy, kuten jo tuolla yllä kirjoitinkin, voi hieman vaihdella kasvuolosuhteiden mukaan.

Meillä mies oli sitä mieltä, että missään muissa lakanoissa ei enää kannata hamppulakanoiden jälkeen nukkua. Itse innostun helppohoitoisuuden vuoksi myös näistä keittiötekstiileistä, sillä kuten varmasti kaikissa lapsiperheissä, pöydälle levitetty liina on jo tuomittu pestäväksi. 😀

Yrttejä, sulkia vai munankuoria? Miten teillä koristellaan pääsiäsipöytää? Jakakaa ihmeessä omat ideanne pääsiäispöydän kattaukseen!

Meillä harjoitellaan tänään pääsiäisen vastaanottamista. Sääli kai se olisi jättää kaunis kattaus käyttämättä!

Leppoisaa sunnuntaita. ♡


Iso kiitos ♡

16.3.2018

Kylläpä tulee taas viikonloppu hyvään saumaan. Itse asiassa jopa tarpeeseen, tämä kun on piiiitkästä aikaa sellainen perheen yhteinen viikonloppu. Tänään tehdään jotain hyvää iltapalaa ja huomenna nukutaan niin pitkään kuin huvittaa. Siivottu koti, vasta pestyt lakanat sekä sopiva määrä kukkia ja kynttilöitä. Ai autuasta perjantai-iltaa!

Mutta tällä kertaa mulla oli kyllä ihan asiaakin, nimittäin halusin kiittää teitä! Inspiration Blog Awards julkaisi eilen ehdokkaslistansa, ja kiitos teidän, blogini on päässyt ehdolle Vuoden visuaalisin  -kategoriassa. Tämä on minulle todella iso kunnia, sillä tuolla samaisessa kategoriassa on ehdolla niin mielettömän hienoja blogeja. Ihan pikkaisen jopa pelkään eksyneeni väärälle hiekkalaatikolle, sen verran tämä oman blogin kotikutoisuus pistää silmään tuollaisessa porukassa. Mutta jos te kerran koette blogini sisällön visuaalisesti miellyttäväksi, kannan ehdokkuuteni rinta rottingilla. Joka tapauksessa iso kiitos kuuluu teille! ♡

Nyt toivottelen teille suloista perjantaifiilistä ja leppoisaa viikonlopun aloitusta. Itse taidan heittäytyä hetkeksi kirjan pariin!

PS. Kaikki Inspiration Blog Awards -ehdokkaat ja äänestyksen löydät täältä.


granny girl – olen vihdoin trendikäs!

15.3.2018

Heipsun!
Ja terveiset Tukholmasta, jossa kevät oli ihan yhtä pitkällä, kuin täällä meilläkin. Eli ainakin eilen vielä jossakin ihan liian kaukana. Tein pikapyrähdyksen naapuriin, Elloksen pressitilaisuuden merkeissä, ja hauska päivähän tuo oli, vaikkakin aika pitkä ja raskas. Tosin kotimatka oli kyllä aika uskomaton kaunis, kun automatkaa valaisivat loimuavat revontulet! Ei siis lainkaan harmittanut siirtyä kaupunkien valoista takaisin tänne omalle reviirille, valosaasteen ulottumattomiin. Siitäkin huolimatta, että Tukholman kukkatarjonta jäi jälleen kerran kaihertamaan mieltäni.
Tästä muuten päästäänkin jouhevasti otsikkoon, nimittäin kuulin termin ”granny girl” vasta eilen, ja voi että, miten tuo osuikin nappiin! Kiitos iloiselle toimittajajoukolla, joka sai minut ymmärtämään, että olen itsekin varhain mummoutunutta sorttia, ja juurikin tästä syystä vielä erittäin trendikäs! Nyt on nimittäin erityisen in rakastaa villasukkia, omaa sänkyä, aikaista nukkumaanmenoa ja hiljaista hipsuttelua. Granny girlin lempipaikka on oma koti – ja varsinkin oma sänky! Käsilaukusta löytyy kaikki saveteista rakkolaastereihin ja särkylääkkeisiin, sillä mummotyttö varautuu ja ennakoi. En tiedä olenko koskaan ennen ollut yhtä muodikas! 🙂

Meitä bloggaajia matkassa oli neljä, Jonna (Oma koti onnenpesä), Kerttu (Modernisti kodikas) ja Suvi (Valkoinen Harmaja). Jonnaan tutustuin vasta nyt, Kertun olen nähnyt viimeksi yli kolme vuotta sitten ja Suvin tapasin hyvin tasan pari vuotta sitten Tukholmassa vähän samanlaisissa merkeissä. Olikin hauskaa, että me kaikki matkalla olleet bloggaajat olimme niitä pitkämatkalaisia, jotka harvemmin käyvät Helsinkiin keskittyneissä pressi- ja pr-tilaisuuksissa, ja tästä samaisesa syystä myös tapaamme toisiamme melko harvoin. Tuli juteltua niitä näitä aiheesta ja aiheen vierestä, ja sekös olikin mukavaa, kun bloggaaminen on noin fyysisesti kuitenkin aika yksinäistä hommaa.

Tänään me onkin sitten pidetty Klaaran kanssa ihan rehellistä vapaapäivää. Vime viikon loppupuolisko tuli vedettyä aika tiiviisti opintojen parissa, joten nyt nautitaan välillä vähän kiireettömyydestä ja siitä kuuluisasta läsnäolosta. Kotitöitä, palapelejä ja satuja. Niitä tänään, ja saadaampa ihan juuri myös koululainen seuraksemme!

Aurinkoa päiväänne! ♡