varastettuja hetkiä

27.9.2018

Kaupallinen yhteistyö / Nordqvist


Torstaita ihanat!
Kun arki tuntuu painavan maahan tai repivän joka suuntaan, on ihan paikallaan opetella pysähtymään, astua hetkeksi muiden tavoittamattomiin ja nauttia seurasta oman itsensä kanssa. Minä-aika on kuitenkin arjen jaksamisen ja elämän mielekkyyden perusta, yksi hyvinvoinnin kulmakivistä. Minä-ajasta jatkuvasti tinkimällä tinkii myös omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Joskus voi tosin tuntua haasteelliselta löytää sitä omaa aikaa arjen keskeltä, mutta mahdotonta se ei missään nimessä ole. Tänään aiheesta kaupallisessa yhteistyössä Nordqvistin kanssa.

Luin tässä taannoin artikkelin, jossa tutkijat olivat arvioineet Länsi-Eurooppalaisten työikäisten aikuisten päivittäisen minä-ajan kestoksi noin yhden tunnin. Tulos on mielestäni aika pysäyttävä, mutta perustelut sitäkin paremmat. Sekä työelämä, että arki ovat muuttuneet, ja meidän odotetaan nykyisin olevan tuottavia, luovia ja tavoitettavissa miltei vuorokauden ympäri. Ajatella, että niinkin tavallisesta asiasta kuin minä-ajasta on muodostunut tavoiteltu arjen ylellisyystuote.
Koska meillä kaikilla on kuitenkin käytettävissämme ne samat tunnit vuorokaudessa ja tiedostamme myös riittävän unensaannin tärkeyden, voi sen oman minä-ajan löytäminen (ihan vain tunninkin) tuntua vaikealta tai jopa ylivoimaiselta. Toisaalta samoin kuin olemme opetelleet pilkkomaan liikuntaa, myös minä-aikaa voi paloitella päivän muiden toimien lomaan. Joskus muutama minuutti keskellä päivää voi olla jopa tärkeämpi kuin iltaan asti odotettu tunti.

Jos ennen koinkin oman henkilökohtaisen hyvinvointini kannalta tärkeimmäksi nukkumisen, terveellisen ravinnon ja liikunnan, olen viime vuosina oppinut, että sellainen henkinen hyvä olo on vähintään yhtä tärkeää kuin tuo peruskolmikko. Että mikään määrä unta, terveysruokaa ja liikuntaa ei auta, mikäli tunnen jatkuvasti olevani jonkinlaisen suorituspaineen alla tai puhtaasti onneton. Ja nykyisin kun olemme yhä tietoisempia terveyden edistämisestä, voimme aika helposti kasata paineita myös sen suhteen. Pitäisi syödä terveellisesti, pitäisi harrastaa liikuntaa ja pitäisi ehtiä nukkumaan. Pitäisi montaa lajia, mutta väitän kuitenkin, että ehkä eniten meidän vain pitäisi kuunnella itseämme!

Koen, että samaan aikaan kuin äitiys on siunaus, on se myös jonkinlaista jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Sinne jonnekin muiden tarpeiden ja pyykkivuorten väliin on tavallaan myös helppo kadottaa oma minuutensa. Sen etsiminen, saati löytäminen, onkin sitten huomattavasti vaikeampaa, ja vaatii nimenomaan dialogia oman itseni kanssa. Ja tuo vuoropuhelu ei kuitenkaan onnistu omistamatta aikaa ihan vain itselleen.

Suomalainen Nordqvist on tuonut markkinoille Feel good -teesarjan, jonka ideana on juurikin tuon minä-ajan lisääminen normaalin päivärytmin lomaan. Aamusta iltaan -teepakkaus sisältää neljää erilaista teetä, joiden maku ja funktionaaliset ainesosat on kehitetty tukemaan juurikin päivän mittaan varastettuja minä-hetkiä. Aamulle, aamupäivälle, iltapäivälle ja illalle on oma teesekoituksensa. Vaikka makumaailma on tietenkin tärkeä, pidän vielä parempana rytmiikkaa joka auttaa muistamaan omien hyggehetkien viettämisen arjen lomassa. Neljä pientä pysähtymistä päivän mittaan on huomattavasti helpompi järjestää, kuin yhden minä-tunnin lisääminen arki-iltaan. Teepussin kokoinenkin muistutus oman minä-ajan varastamiseen toimii yllättävän hyvin!

  Olen itse selkeästi aamuihminen ja herään mieluummin varhain, kuin venytän päivääni iltapäästä. Nousen aamulla mielelläni aikaisin myös siitä syystä, että saan varastettua aikaa ihan vain itselleni. Aamuihmisyys ei nimittäin automaattisesti tarkoita sitä, että olisin sosiaalinen ja vastaanottavainen heti herättyäni. Aikaisen heräämisen vuoksi jaan aamuni myös kahteen eri osioon ja tahdon että niillä on jokin selkeä vedenjakaja. Joten vaikka aamuuni kuuluisikin tietokoneen näpyttelyä tai pyykkien viikkausta, ennen varsinaista aamun aloitusta yritän aina ehtiä rauhoittamaan mieleni ja pysähtymään hetkeksi. Koen jotenkin aika vahvasti, että ilman sellaista tietoista läsnäoloa itsensä kanssa, on aika vaikeaa olla läsnä kenellekään muullekaan. Se oma pieni rise and shine -hetki on siis arvokas paitsi minulle itselleni, mutta myös välillisesti lapsille.Sen lisäksi, että Nordqvistin Feel Good -teesarjan aamuteellä on ihana nimi Aamuvirkku, se on omasta mielestäni myös sarjan paras teesekoitus. Inivääri ja sitruuna kun puhkuvat jotenkin sellaista puhdasta energiaa, josta itse nautin.

Arvonta:

Kerro kommenttiboksissa mikä on sinun arjen feel good-hetkesi ja olet mukana Nordqvistin tuotepaketin arvonnassa! Kilpailu päättyy jo 30.9, joten pidä kiirettä. Arvonnan säännöt löydät täältä.

Kaikkiin Nordqvistin tuotteisiin voit tutustua tästä linkistä.


Kranssit kaapinovissa

25.9.2018

Heipsun!

Unohdin vallan, että olisin voinut laittaa niistä eukalyptuskransseista kuvaa ihan paikallaan kaapinovissa, joten tänään niitä. Vähän ovat näköjään kuivuessaan muuttaneet muotoaan, mutta noita on aika helppo kyllä pyöristellä jälkeenkin päin. Joka tapauksessa ne sopivat mun mielestä tuohon keittiön astiakaappiin ja se on jopa vähän alaston ilman kransseja.

Täällä on jo parina aamuna saanut herätä pakkaslukemaan, joten syksyn tulo on harpannut ihan uudelle levelille. Paljon olisi kaikkea pihatyötä tehtävänä, nurmikkokin pitäisi surkeasti ajaa ja muutenkin putsata paikkoja. Juuri kävin valitsemassa kasvihuoneen muurille tulevan värin, joten kasvarijutut on toki nekin paljon mielessä. Tosin en ollut jotenkin tajunnut sen värin valitsemisen olevan niin vaikeaa. Luulin, että siihen sutaistaan joku millä on oma ominainen vaalea värinsä, mutta paikallisessa rautakaupassa sainkin ihan kahden naismyyjän apua, ja sävyjä vertailtiin sisällä ja ulkona auringonpaisteessa. Ymmärsin siis tässä kohtaa, miksi minut lähetettiin sinne. 🙂

Ystävä jo kävikin viikonloppuna jo koeistumassa tuon meidän tulevan kesän viinittelypaikan. Siellä kasvarissa oli aika hauska katsella puiden latvoja, jotka taittuivat kovassa tuulessa. Vähän jopa pelotti, että jotain kaatuu päälle!

Tämän illan ohjelmassa olisi yhden mekon pienennys. Pari senttiä molemmin puolin pitäisi saada viikonlopuksi pois, mutta kun mekko on pelkkää paljettia ja helmeä on siinäkin jonkin verran hommaa. Voi siis olla, että paljetit ja helyt pyörivät mielessä vielä yölläkin!

 

Mutta nyt nakkisoppa tulille, jotta ehditään taas harrastamaan. Kivaa tiistaita teillekin! ♡


Vihdoin kasvihuoneessa

21.9.2018

kaupallinen yhteistyö / Willab Garden


Siinä hän nyt on, ja voi miten tätä on odotettu!
Eilen vielä siivoilin kasvihuonetta ja kannoin ulos tikkaita ja työkaluja. Ihan valmista ei ole vieläkään, monta juttua puuttuu, mutta niihin käydään käsiksi sitten alkuviikosta. Nyt saan viikonlopun ajan nauttia kasvihuoneesta ja ylipäätään tottua siihen ajatukseen, että se on tässä!

Ikkunaluukkujen automaattiset avaajat, syöksytorvet ja sitten nuo ruuvien päälle laitettavat mustat hatut puuttuu ainakin. Muurin ilmanvaihtoaukkoihin pitää asentaa ulkopuolelle ritilät ja sisään jotkin säädettävät jutut. Ja tuo takaseinustan muurin päällä oleva pitkä hyllykin pitää laittaa seinään. Sellaista pientä hienosäätöä, mutta nyt kasvihuoneeseen ei enää sada vettä sisään, mikä ilahduttaa erityisesti tänään kun sää on mitä on.

En ole vielä ostanut yhden yhtäkään callunaa tai muuta syyskasvia. Nuo suloiset koristekurpitsat oli kuitenkin pakko kotiuttaa, ja eilen nostin kasvihuoneeseen toista kierrostaan kukkivan hortensian, jottei syksyn sade ihan hakkaisi sitä rumaksi. Viikonlopun aikana taidan siirrellä ulkona villiintyneet muratitkin kasvariin. Josko niistä olisi siellä pidempään iloa. Muutenkin pitäisi viikonloppuna tehdä vähän pihatöitä. Siivoilla tavaroista pois ja harjata ruukkuja puhtaaksi. Ei vain lupaile kovinkaan kummoista keliä.

Jätin viime syksynä ensimmäistä kertaa meidän villiviinit leikkaamatta ja tänä vuonna niitä on pakko karsia, jotteivat ne täysin peittäisi toista sisäänkäyntiä. Noita villiviinikransseja saa siis tänä vuonna kieputella muutaman lisää. Ne onkin aika ihania syksyn tullen noin vaikka pöydällä tai sitten oveen ripustettuna.

Kasvihuoneen koosta kertoo paljon se, että tuo istuinryhmä leveine tuoleineen ei vie edes puolia tilasta. Eli kyllä tänne jonkin sortin viidakkokin ensi kesänä mahtuu! Toisaalta nyt on hyvä miettiä muutenkin kasvihuoneen kalusteita kun tila on vihdoin valmis ja sen koon tosiaan hahmottaa. Nimittäin vielä viikko sitten musta tuntui, että kasvari on sittenkin kauhean pieni. Oikeastaan vasta huonekalujen avulla todella tajuaa, miten suuri jokin tila on. Veikkaan että vielä ensimmäinen kesäkin menee totutellessa ja tunnelmaa haistellessa. Mutta noin muuten tämä on aika ihana maamerkki sen kunniaksi, että tässä talossa asumista tulee nyt lokakuussa kuusi vuotta täyteen! Ja silloin muuten, kun tehtiin tänne muuttoa, oli maassa lumi! 🙂

Kasvihuoneen toinen pää on nyt aika tyhjillään. Muurin viereen lattialle kasasin ruukkuja, mutta jokin työtaso tai istutuspöytä tuohon sopisi kevään multasormihommia ajatellen. Toisessa nurkassa on vielä näköjään harjanvarret naulakkona takilleni. Kasvihuoneessa tuli nimittäin ihan lämmin! 🙂

Ehkä huomenna täytyy ihan juhlan kunniaksi leipoa jotakin kivaa ja kahvitella sellaiset epäviralliset avajaiskahvit kasvihuoneessa. 🙂

 

Oikein ihanaa viikonlopun aloitusta! ♡

 

 

Willab Gardenin Mur Maxi 4 -kasvihuoneen löydät täältä.

Kaikki postaukseni aiheesta kasvihuone puolestaan tämän linkin kautta.