Oikein ihanaa torstaita ja kansainvälistä kanelipullapäivää. Tai korvapuustipäivää, kuten meillä täällä Suomessa kai kuuluisi asia muotoilla. Kyllä niitä pullia sen verran sitten kuitenkin jäi, että saadaan tänäänkin vielä herkutella. Ja mitä tulee tällaiseen pullan omaan päivään, tykkään ihan hirmuisesti kun perinteisiä ja yksinkertaisia asioita nostetaan ja pidetään ylhäällä. Tänään on ollut kiva seurata Instagramista kaikkia niitä herkullisia pullakuvia ja tietysti myös erilaisia variaatioita perinteisestä pullasta. Olen ehdottomasti pullatyttö!

Mutta hei, kiitos kovasti tuosta eilisen postauksen vastaanotosta. Sain sen myötä muutaman tosi ihanan viestin, ja tänään sai aloittaa uuden päivän hyvällä mielellä. Tykkään kovasti siitäkin, että täällä blogissa voi käsitellä ja puhua aika perinteisistä jutuista, ettekä te odota multa mitään hirveän suurta, uutta tai yllättävän ihmeellistä. Koska elämä aika harvoin on mitään noista. Se on tavallista ja joskus vähän harmaatakin, mutta sitten pitää vain osata nähdä ne kultareunukset sen tavallisen elämän ympärillä. Tai pitää osata pomia ne rusinat sieltä pullasta, kuten ehkä tällaisena pullapäivänä pitäisi asia ilmaista. 🙂

Tämä meidän nykyinen elämänmeno on pitkälti sitä, että verkkokalvojamme tykitetään aamusta iltaan täydellisyydellä. On täydellisiä koteja,sisustuksia, vartaloita, vaimoja, aviomiehiä… Ylipäätään täydellistä elämää. Vaikka eihän se niin mene. Kukaan ei ole huolten ja murheiden yläpuolella, ja kaikilla meillä (tai ainakin valtaosalla meistä) on kuitenkin ihan tavallinen ja epätäydellinen elämä. Mutta elämä sinänsä ei vaadi ihmeellisyyksiä ollakseen arvokasta. Oikea asenne ja nöyrä kiitollisuus pienemmistäkin iloista vievät kyllä pitkälle.

Mutta hei, pullasta pukeutumiseen, en edes yritä rakentaa tähän väliin mitään aasinsiltaa!

Nimittäin loppuviikoksi olisi kiva alennuskoodi Lifestyle La Lunan nettikauppaan. Koodilla Emilia saatte -25% alennusta nettikaupan normaalihintaisista tuotteista viikon loppuun asti (to 4.10. – su 7.10.).

Muistatte ehkä mun viime talven luottoneuletakit, tämän vaaleanpunaisen ja harmaan. Molempia tuli käytettyä niin farkkujen kuin mekkojenkin kanssa, ja parina kesäiltanakin neuletakki kulki mukanani, vaikka ei sitten juuri käyttöön päässytkään, kiitos lämpimän kesän. Lifestyle La Lunan Tiinalla on näitä samoja neuleita jälleen myynnissä ja esimerkiksi tämä beige väri löytyy nyt nettikaupasta ja kivijalasta. Neuleet on nyt liikkeen uudistumisen kunniaksi alennuksessa (50€/kpl).

Mutta hei, nyt pesemään kahvakuulahiet pois ja sitten sohvalle katsomaan yksi Maria Wern. Kivaa iltaa ja kauniita unia!

Pullantuoksuinen iltatervehdys!

Täällä on tänään pidetty kotipäivää nuoremman kanssa johtuen inhottavasta silmätulehduksesta. Sellaista ei hetkeen ole ollutkaan, joten kivaa vaihtelua! 😉 Ajeltiin jo aamulla naapurikuntaan lääkäriin ja sen jälkeen apteekin kautta kauppaan. Iso pullataikina kohoamaan ja iltapäivällä leivontapuuhiin. Ja sitten tuntuikin, ettei se taikina lopu koskaan! No nyt on kaikki pullat paistettu ja osa lähti jo eteenpäinkin.

Ulkona on nyt pari päivää tuoksunut ihan oikea kirpakka syksy, ja se tuoksu on vienyt muistoissa moniin juttuihin jotka liittyvät tähän samaiseen vuodenaikaan. Ehkä kuitenkin eniten sinne kuuden vuoden taaksen, siihen kun muutettiin tänne. Niihin vuosiin on mahtunut ihan valtavasti mutta silti en varmasti koskaan unohda sitä kylmän ja kostean, kolean talon tunnelmaa joka täällä oli. Oli vain niin himputin kylmä. Talo ehti olla tyhjänä syyskuun lopun ja lokakuun alun ja sitten ovia seisotettiin auki kainenlaisen purkamisen vuoksi. Nyt kun istun lämpimässä keittiössä villasukat jalassa (jalat hikisenä) ja pullan tuoksu nenässä, tuo jotenkin jopa naurattaa, mutta silloin ei kyllä naurattanut. Tulisijat oli pois käytöstä ja tuntui, ettei se koleus katoa ikinä minnekään. Silloin itketti. Ihan oikeasti itketti! Tuntui lähinnä, että on tehnyt jonkin maailman kamalimman virheen. Soitettiin mummulaan ja kysyttiin, voiko lapsi olla siellä vielä yön tai kaksi. Koska ajateltiin, että ei tänne nyt lasta voi ainakaan tuoda. Ja samaan aikaan mahassa kasvoi kovaa vauhtia toinen. Ja silti oli perhosia vatsassa, suuria suunnitelmia ja isoja unelmia. Niitäkin on nyt kiva muistella, kun suurin osa töistä on takana päin.

Ja sitten kun tänään mietin, että mitäs sinne blogiin. Kun ei ole oikein mitään mitä ei olisi ennen jo näyttänyt. Kun kaikki on kuvattu eikä sisustus mitenkään muutu. Ja pienen hetken se harmitti, mutta sitten ajattelin, että ongelma on lopulta varsin positiivinen. Mä nimittäin rakastan edelleen tuota meidän makuuhuoneen ”vanhaa rouvaa” joka kannettiin puolen vuoden varastosäilytyksestä yläkertaan. Ja joka päivä kun näen kaapin, mietin sitä miten ihana se on juurikin tuossa. Meidän makuuhuoneessa. Ja mietin sitä huonekalujen kantamista ylipäätään. Miestä pisti rinnasta ja mua supisteli ihan jatkuvasti, vaikka koitinkin pysyä kevyemmissä jutuissa. Mutta sitä hommaa vain oli niin paljon. Sitä kevyempääkin.

Ja sitten muistelen olohuoneen kamiinaa, jonka edessä tykkään edelleen lukea. Sitä, miten kuljetusliikkeen nuori kuljettaja jätti sen keskelle pihaa kuin liikenneympyräksi. Ja sitä miestä joka sen kävi asentamassa ja teki samalla puhelimessa autokauppaa. Hassuja juttuja jää mieleen…

Ja sitten mä mietin tuota eteisen katossa roikkuvaa pallovalaisinta (heijastus peilistä), joka näkyi kun makoilin potilaan kanssa sohvalla. Sitä miten se laitettiin siihen väliaikaisesti, jotta näki maalata. Ja miten se roikkuu siinä edelleen, eikä edes lamppua ole tarvinnut näinä vuosina vaihtaa!

Ja jotenkin mä tulin siihen tulokseen, että kaikki on just hyvin näin ja niin täynnä muistoja, etten haluakaan muuttaa mitään. En oikeastaan edes sisustaa, koska mä tykkään asioista just näin. Ja niihin arkipäiväisimpiinkin huonekaluihin ja tavaroihin liittyy niin paljon kaikkea mitä muistaa ja muistella. Että vaikka ne ei olis designia tai antiikkia, ne on kuitenkin omalla tavallaan rakkaita. Jokaiselle on syynsä ja tehtävänsä, ennen kaikkea muistonsa.

Ehkä nämä kaikki muistot on juuri siksi nyt niin pinnalla, että on se ihana tunne siitä, että kaikki on just hyvin näinkin. Että vaikka vieläkin olisi vaikka mitä hommaa, mä tykkään asua täällä ja osaan elää myös miettimättä kaikkia niitä tekemättömiä töitä ihan jatkuvasti. Että mihinkään ei ole lopulta enää mikään kiire. Jos jotain niin kuudessa vuodessa on oppinut sietämään ainakin keskeneräisyyttä ja ehkä jopa nauttimaan siitä.

 

Mutta nyt iltapalaa. Jos sitä enää pullien jälkeen kukaan kaipaa. 🙂

Maanantaita ja lokakuun alkua!

Ai että, mutta tuntuu taas arki ihanalle, kun on päässyt viikonloppuna humputtamaan. Niin paljon kuin pidänkin ihan vain kotona olemisesta, itseensä käpertymiselläkin on rajansa. Koko viime viikon podin mielialaa joka olisi liputtanut kotiin jäämisen puolesta, mutta onneksi en antanut sille sisäiselle äänelle liikaa valtaa. Miksi piehtaroida arjen ankeudessa ja elämän kurjuudessa, kun asialle voi oikeasti tehdä jotain. Ja pyykkivuorten yli ja lasikattojen läpi pääsee kyllä juurikin heittämällä korkkarit välillä kattoon. Siitäkin huolmatta, ettei jaksaisi ihan aamuun asti tanssia. Pääasia on, että tekee tässäkin ihan vain parhaansa.

Muistatte ehkä kun kerroin viime syksynä, miten ystäväni tsemppasi minua tämän pimeän vuodenajan läpi hyvin suunnittelemallamme ”irrotteluaikataululla”. Joka kuulle oli jotain kivaa ja extraa, jokin valopilkku jonka odottaminen lennätti yli arjen. Kuin itsestään sellainen toimintasuunnitelma on tekeytynyt myös tälle syksylle ja talvelle. Joka kuulle jotakin, ettei syksyn pimeys vie voittoa myös aurinkoisesta mielestä. Ja noiden pienten irtiottojen ansiosta on sitten myös ihana käpertyä siinä välissä kotiin ja arjen tasaisuuteen. Sellaiseen turvallisuuteen. Koska olen kuitenkin pohjimmiltani ihminen joka nauttii myös siitä. Kotiin käpertymisestä ja hiljaisesta rauhallisuudesta, villasukista ja kynttilöistä.

Syyskuu ei mennyt omalta osaltani ihan nappiin. Hirveästi kaikkea, sitten oksennustaudit ja muut pöpöt siihen päälle. Ja vaikka nautinkin suuresti lämpimästä syyskuun alusta, viikonlopun pakkasen puraisu jollakin tapaa puhdisti fiilistä. Nyt on ihan reilusti syksy ja ensikuun jälkeen jo joulukuukin. 🙂 Lokakuun ihan ehdoton teema olkoon kuitenkin oman hyvän olon edistäminen, sillä nyt kun arjen aikataulut jo alkavat toimia ja muuten täyteen tupatut illat ovat (toivottavasti) takana päin, aion ottaa enemmän aikaa myös itselleni.

Sain perjantaipuskaksi corokian, eli kummituspuun. Edesmennyt corokiani taisi hiipua avustetusti pois jo pari vuotta sitten, joten tämä tuntuu taas oikein kivalta kaikessa vähäeleisyydessään ja karussa fiiliksessään. Sellainen juurikin lokakuulle sopiva kasvi!

Lokakuun ensimmäisellä viikolla aion:

Lukea loppuun Håkan Nesserin Barbarotti-kvintetin viimeisen osan (pakko kai se on päätökseen saattaa, vaikka olen yrittänyt asiaa lykätä)

Noutaa kirjastosta uusimman Alan Bradleyn, (saapumisilmoitus kilahti juuri puhelimeeni) ja ahmia sen kaikella asiaan kuuluvalla paatoksella.

Nauttia kynttilöistä sekä villasukista ja (edellisiin viitaten) hetkittäin sulkea todellisuuden arkeni ulkopuolelle.

Leipoa pullaa ja nauttia sekä itse leipomisesta, että pullan syömisestä.

Tehdä syysistutuksia ja vaihtaa kuolleet kesäkukat callunoihin

Käydä jumpassa ja lenkkeillä syysmaisemista nautiskellen.

Kömpiä joka ilta ajoissa nukkumaan.

Halata, pussata ja tulla halatuksi sekä pussatuksi.

Että oikein on kiva viikko ja kuukausi tässä alkamassa. Kivoja juttuja tulossa ja silti aika ihana arkikin siinä samalla elettävänä. ♡

 

 

{ Neuletakki saatu / Lifestyle La Luna }