Eilen siivoillessani ja järjestäessäni Niilon vaatekaappia kevätkuntoon, tuli mieleeni lastenvaateblogit.
Voin rehellisesti sanoa, että aikoinaan itse kun blogeihin tutustuin, en edes tiennyt moisia olevan. En tiedä onko niiden määrä hurjasti kasvanut, onko ilmiö vielä tuoreempi kuin sisustusblogit, vai enkö vain noteerannut niitä.
Tässä taannoin siskoni (joka ahkerasti seuraa lastenvaateblogeja) surkutteli, kuinka moni blogi oli sulkenut ovensa ilkeän keskustelupalstakritiikin myötä. (Omasta mielestämme) me kaksi universuminen välkyintä tietenkin analysoimme tätäkin ilmiötä. Että mikä ihmisiä vaivaa!?
Nainen on naiselle susi, sen nyt tietää jokainen joskus naisvaltaisella alalla työskennellyt, ja moni muukin. Mutta, että äiti-ihmiset ruotivat toisten lapsien ulkonäköä, nimiä ym., se menee yli hilseen. Kamalaa, jos luokan 20 Jani-Petteriä erottaisi toisistaan vain numerolapuista. Eikös juurikin vanhempian tehtävä ole valistaa lasta erilaisuudesta ja opettaa kunnioittamaan kaiken kokoisia, näköisiä ja nimisiä ihmisiä. Tai olla puuttumatta toisen vaatetukseen. Eikö ylipäätään naisilla, ja varsinkin äideillä, ole ihan omanlainen hoiva ja suojelugeeni, josta riittää kaikille lapsille. Luulin, että lapsiin kohdistuva vääryys on asia joka nostaa (lähes) naisella kuin naisella niskavillat pystyyn ja kynnet esiin.

Itse seuraan joitakin lastenvaateblogeja. Ehkä lähinnä yleisen juohean jutun vuoksi, en niinkään vaatteiden. Ihastelen kyllä persoonallisia itsetehtyjä lastenvaatteita, ja harmittelen, kun omat taidot ja aika (=viitseliäisyys) ei riitä. Saatan nähdä vaatteen, josta voisin pitää omalla lapsellanikin, tai saatan olla näkemättä. Hitto vie, eihän kaikesta tarvitse tai kuulukkaan pitää niin paljoa, että se on pakko saada myös itselle.
Itsestäni ei ikinä tulisi lastenvaatebloggaria. Oma äidillinen itseluottamukseni ei kestäisi sitä, että että joku ruotii lastenkasvatustani, tai kykyäni vaatettaa lapseni. Ei, siinä menee raja. Olen aikalailla kovaksi keitetty, mutta äitiys on jotain niin pyhää ja herkkää, että sen satuttaminen koskee eniten. Sitä paitsi, meillä vedetään haalarin päälle tänäänkin Tokmannilta ostetut kurahousut ja -kintaat. 🙂
Nostan hattua (noin niin kuin kuvitteellisesti) kaikille niille naarasleijonille, jotka loanheitosta huolimatta jaksavat innokkaasti blogata lasten pukeutumisesta. Edelleen poimin vinkkejä ja kokemuksia. Tietysti varsinkin poikien pukeutuminen kinnostaa, mutta luen mielelläni myös käytännön kokemuksia esim. mitoituksesta, koska monesti päädyn tilaamaan vaatteita netistä.

Tasapuolisuuden nimissä ensimmäinen (ja todennäköisesti viimeinen) lastenvaatebloggaus myös minulta:
Kyläily- ja kaupunkivaatteina pidän Vaahteranmäen Eemeli -tyylistä. Kaulukseton paita on enemmän mieleeni kuin kauluksellinen. Kivat mitäänsanomattomat ja helposti yhdisteltävät värit. Niistä pidän.
Kotona leikkivaatteina pidetään mahdollisimmän värikästä trikoota, veluuria, froteeta ym. mukavaa. Sijoitin ne, sekä yövaatteet, nyt alahyllyille, jotta pikkukädet yltävät itse valitsemaan.
Kaapissa on joitakin uusia keväthankintoja vielä täysin koskemattomana ja muutama lahjavaate, joissa laputkin ovat yhä paikallaan. Siis kevättä ja kevätkelejä odottamassa.

Sen pituinen se! Nimittäin tämän lastenvaateblogin tarina 🙂
Mutta kommenttiboksissa voi mainostaa omaa lastenvaateblogiaan. Minulta kun on varmaan jään
yt monta kivaa löytämättä 🙂

Lehtikuusen oksat pukkaavat vihreää. Sellaista ihanan keväistä sävyä. Nämä on kivoja kevätoksia, ehkä mun uusia lemppareita. Ohra on jo korkeaa, ihan vain tipusia vailla. Jotain voisi askarrella, kun vain toimertuisi.

Tänään on ruukutettu yrttejä, siivoiltu ja nautittu vain vapaapäivästä. Auringostakin olisin iloinnut, mutta ehkä sitten huomenna!?

Paikalta, jossa sijaitsee hiekkalaatikko, pilkistää jo keltavihreän kuormurin perä. Melkein olen unohtanut, mitä sinne lumen alle jäikään.

Hassuja ilmiöitä nykyään nämä alennusmyynnit. Ennen kauppojen alet alkoivat joulun ja juhannuksen jälkeen joka vuosi lähes kellon tarkasti. Sitten tuli suomisoffa, ikuisen alen sohvakauppa. Aina oli joku ale käynnissä, taitaa olla yhä. Sähköpostiini tulee vähän väliä henkan ja maukan uutiskirje, jossa kerrotaan nettikaupan alennusmyynnistä. Vaatekaupoilla ei ole enää vain kevät/kesä ja syksy/talvi -mallistoja, vaan mallistot päivitetään pitkin vuotta. Alennusmyyntejä riittää parin kuukauden välein.

Pidän kovasti Lindeksin tämän kevään mallistosta. Lindex onnistuu halpaketjuista mallistossaan usein, kilpailija Kappahl mielestäni ei ihan niin usein.
Hassua näissä ketjuissa on juuri tuo alennusmyyntien määrä. Molemmista piippaa saman päivän aikana tekstiviestiä: Ale on alkanut. Välillä tulee mieleen kannattaako normaalihintaista näistä puljuista edes ulos kantaa, kun kuukauden kulutta saman rytkyn saa puoleen hintaa.
Ja tulee miettineeksi kaupan katetta. Tuskin niitä vaatteita ihan persnetolla myydään puoleenkaan hintaa.

No, kuten sanottu, pidän Lindeksin vaatteista. Laadultaan eivät häpeä monelle kalliimmallekaan merkille, samoista halpamaistahan ne kaikki nykyään tulevat. Tässä kohtaa tulee muuten miettineeksi niiden kalliimpien merkkejen katteita.
Kun tehokkaasti tuotetaan, niin kyllä siinä laatu kärsii herra Hilfigerillä ja kumppaneillakin. Made in Bangladesh lukee vaatteiden lapuissa aika monella brändillä. Ihminen vain kuvittelee ostavansa laatua, se kun on yleisesti yhdistetty siihen korkeaan hintaan.