Heippa ystävät, täällä ollaan. Neiti kevät tuli takaisin, ihana ilma ja maasta puskee vihreää ja muita värejä. Olen iloinen. Samalla olen aivan poikki, puhki, rätti ja kuitti. Vaikka iso piha onkin ihana asia, tuntuu, että minusta ei riitä sitä hoitamaan. Sisällä on työtä, monta asiaa pitäisi saada kuntoon. Kaikki kivoja, mutta yhdessä muodostavat loputtoman tehtävien listan.

Riittämättömyyden tunne hiipii luokseni. Vaikka pesukone käy säännöllisesti, imuri ei ehdi siivouskomeroon ja sormet ovat jatkuvasti mullassa, tuntuu, että taistelen tuulimyllyjä vastaa. Monen kuukauden stressi alkaa purkaantua, asiat alkavat rullata. Kroppa huutaa hätähuutoja, vatsaa polttaa, ruoka ei maistu.

Meillä on jo monta kuukautta pidetty tavaroita väliaikaissäilytyksessä. Pinoja ja kasoja lattioilla. Alkaa kyllästyttää. Ulkona pitäisi tehdä niin paljon tavallisten kevättöiden lisäksi. Paineet on kovat, koska olen kasvanut kahden puutarhaintoilijan lapsena. Miten aika riittää pitämään rikkaruohot kurissa? 

Eilen tehtiin ensimmäinen reissu puutarhamyymälään. Haettiin multaa, sipulinsiementä ja kukkia pääsiäiseksi. Tänään tilattiin pihakivet, kalusteetkin on valittu. Valmis lopputulos kannustaa, mutta työtä on niin paljon.

Tapetointiinkin pitäisi yhdessä huoneessa ryhtyä. Niin kiva ja odotettu juttu kuin se onkin, tunnen silti stressiä. Miten aika ja kädet riittävät?

Koulin koulin koulin, taimiani koulin. Tuntuu, että kaikki illat kuluvat taimien koulimisessa. Muistuttakaa hyvät ystävät ensi keväänä minua kohtuudesta. Tai muistuttakaa jonkinlaisen pienviljelijätuen hakemisesta ja lomittajan palkkaamisesta. Homma karkasi hiukan hanskasta 🙂

Kurkku on turvoksissa ja keuhkot krohisevat. Yritän välillä sulkea silmäni ja kuvitella kaiken valmiina. Siitä saan taas intoa ja voimaa. ”Kyllä tästä hyvä tulee. Tehdään pikkuhiljaa.” Mieheni mantra soi päässäni.
Mutta toisaalta uskon, että kun asiat saadaan rullaamaan ja tavarat pääsevät paikoilleen, on kaikki helpompaa. Siistissä kodissa ajatus juoksee kirkkaammin ja siivoaminen on helpompaa ja nopeampaa, kun lattiapinot ovat poissa.

Viime viikonloppuna vierailimme Teijan kanssa Päivin luona. Niin ihania naisia, iloisia ja puheliaita. Molemmilla ihanat lapset, ja Päivin koti oli vielä tuhat kertaa kauniimpi luonnossa, kuin blogikuvissa. Ihan mieletön päivä, toivon tosiaan, että tälläisiä tulee jatkossakin!

Olen ollut tosi tosi huono bloggari. Lupaan, olla ahkerampi, jättää itsestäni jälkeä sekä sinne, että tänne. 🙂

Aurinkoa!

PS. Lohduttavaa olla ainakin yrttien suhteen jotakuinkin omavarainen 🙂

***

Veikkaanpa, että mailmassa ei ole kovin montaa ihmistä, joka katsoo junansa lähtöajan tunnilla pieleen, ja huomaa virheensä neljä minuuttia ennen junan lähtöä – pyjama päällä, naama meikittä, hiukset tyynyn jäljiltä ja hampaat pesemättä. Mutta vielä pienempi on niiden ihmisten määrä, jotka tästä kaikesta huolimatta ehtivät junaansa. Lucky me; Olen yksi heistä 🙂

Eli kiire tuli, mutta matkaan pääsin. Sanotaan vaikka, että nainen pystyy ihmeisiin croissantin tähden!

Iloisen ja maistuvan brunssin tarjosi me&i. Seuranani oli kolmen lapsen äiti ja paras ystävä, eli oma sisko. Myös blogituttuja oli kiva nähdä livenä. Kiitokset siis kivasta tapahtumasta ja hyvästä seurasta!

Hitsit, huomasin just, että mulla sähköpostiloora ja blogi, jota on ollut tapana päivitellä. Näköjään nekin voi lähes unohtaa. Hektinen viikko, paljon tekemistä. Netin ihmeellinen maailma on jäänyt täysin, toisaalta kirjalle ja Puutarhaetsiville on löytynyt päivittäin aikaa. Ja liikunnalle ja seurustelulle. Ollaan halattu ja pussattu,
hoidettu asioita ja saatu taas joitakin hiukan eteenpäin.

Eilen otettiin suunnaksi Ikea. Ihan siis vain aikuisten kesken. Oli tarkoitus hakea projektiin työhuone pari tälläistä, mutta onneksi ihana rakas mieheni tuli järkiinsä matkan aikana ja kysyi, haluammeko ihan oikeasti ikeat vai jotain muuta. Ja jotain muutahan me haluttiin. Kilometrejä tuli auton mittariin, mutta ne haluamammekin löytyi. Ja Ikeassakin käytiin, kun nyt sinne asti kuitenkin ajettiin. Eikä ihan tyhjin käsin poiskaan päästy 🙂

Pari viikkoa pitää odotella, jotta kaappivanhukset saadaan kotiin, mutta jaksan kyllä. Hyvää kannattaa odottaa!

Pitäisi saada myös tapetit valituksi. Hitsi, kun niitäkin on niin julmetun paljon. Ihan liikaa ihanuuksia, joista on ihan liian vaikea valita.

Huomenna pitää ehtiä aikaiseen junaan. Hassua käyttää sanaa ehtiä, kun juna lähtee tuosta takapihalta, mutta kun ei ole aikoihin tarvinnut päästä aamuvarhain liikkeelle. Jotenkin on tottunut siihen, ettei ole kiire, vain koko päivä aikaa. Visiitti Helsingissä, ja koko matka yksin. Ihan omaa aikaa!

Lauantaille on tiedossa myös jotain tosi kivaa. Jotain mitä on kovasti odotettu ja suunniteltu.

Eli todistetusti mullakin on jotain muuta elämää, kuin täällä notkuminen. Mutta olkaa huoleti, se katoaa yhtä nopeasti kuin on tullutkin. 🙂

Kuvat menee rakeiksi, höh….

***