Roiskeita keittiössä

10.10.2017

Hellouu, ihanaiset! Voisiko olla parempaa säätä!? Nimittäin villasukkien kulutukseen ja kynttilöiden polttamiseen! Kiitos myös hirsitalon Marjalle, joka eilen kertoi kommenttiboksissa aloittaneensa etäpäivänsä kynttilöiden polttamisella. Sain tänään mahdollisuuden kopioida ideaa, ja kylläpä vain toimikin! Paljon ei voisi hyggempää meno olla. 🙂

Tässä kun nyt on päästy arvontojen makuun, niin jatketaanpa vielä samalla linjalla. Ja jatketaan myös taitavien naisten parissa (vielä ehtii osallistua kalenteriarvontaan!), sillä tänään on vuorossa erään toisen blogikollegani osaaminen!
Ensi kesänä tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, kun tein ensimmäisen julkisen blogipostaukseni. Sitä ennen olin kuitenkin ollut blogien aktiivilukija jo parisen vuotta, joten voinen kai väittää, että bloggailu on viimeisen kymmenen vuotta ollut elämässäni todella iso juttu. Kuten olen ennenkin kertonut, niistä alkuaikojen blogisuosikeistani moni on jo homman lopettanut, tai ainakin blogi on vaihtanut tyylinsä lisäksi osoitettaan, mutta monta ihanaa blogia on yhä pystyssä, ja vuosien varrella on ollut ilo tutusta naisiin noiden sivujen takana.
Näiden viimeisen kymmen vuoden aikana, kun blogit ovat rantautuneet osaksi suomalaista mediaa, on ollut ilo seurata, kuinka moni nainen on siinä bloggaamisen ohella löytänyt itselleen ja elämälleen myös ihan uuden suunnan. Yllätyksenä tosin tuskin voi pitää sitä, että melkeinpä aina tuo suunta on ollut sinne luovemman työn pariin. Joukosta on noussut niin taitavia sisustussuunnittelijoita, kuin valokuvaajia ja käsityöläisiäkin. Rohkeita naisia ja yrittäjiä, jotka ovat uskoneet ja tarttuneet unelmaansa.

Jotakuinkin kanssani samoihin aikoihin blogin laittoi pystyyn myös Kelorannan Teija. Teijan kanssa on tavattu useampaankin otteeseen ja ollaanpa löydetty elämästä myös joitakin yhtäläisyyksiä, sellaisia pieniä juttuja, joihin toinen pystyy samaistumaan. Onpa mieleeni syöpynyt myös hetki, kun kuopustaan odottava Teija piilotteli sekä vauvamahaansa, että -onneaan, koska tiesi kuinka olin itse jo menettämässä noiden haaveiden suhteen toivoni. No, se asia saatiin puhumalla selväksi, ja maailmaan tosiaan mahtui ihan meidän molempien tuntemukset, sekä lopulta ne hartaasti odotetut pikkukakkoset meille molemmille. 🙂
Teijan unelmat olivat tekstiili- sekä printtisuunnittelussa ja pari vuotta sitten kahden pojan äiti valmistuikin uuteen ammattiinsa, ja näin syntyi Teija Helin Design. Kankaanpainosta ompeluun, sekä viimeisteltyyn tuotteeseen asti kotimainen tekstiilisarja!

Tänään vuorossa siis meidän keittiö feat Teijan tekstiilit. Tuolta postauksen loppupuolelta löydät myös sen arvonnan! 🙂

Jos toivoisit oman keittiösi/kotisi piristykseksi kaksi keittiöpyyhettä, sekä tyynyliinan Roiske -printillä, rustaa itsestäsi merkki kommenttiboksiin! Jätä se kuitenkin viimeistään maanantaina 16.10.2017, ja olet mukana arvonnassa!

Enemmän kuvia Teijan mallistosta löydät Teija Helin Design -Facebook-sivulta.

Oikein suloisen tunnelmallista tiistaita teille! ♡


Makuuhuoneen syyspiristys

03.10.2017

Huomenta!

Toivottavasti teillä on takana hyvin nukuttu yö. Minua valvotti ulkona pauhaava tuuli, ja aamulla kello pirisi tietenkin kesken parhaiden unien. Nukkumisen kautta kuitenkin sisustamiseen, eli tänään vähän juttua makuuhuoneen uudistamisesta, tai sanotaanko raikastamisesta, jonka pääsin toteuttamaan yhteistyössä Ellos:n kanssa. Koska makuuhuoneemme on ollut ns. valmis vasta vajaan vuoden, ei se tietenkään kovin suurta uudistusta huutanutkaan. Tulin oikeastaan siihen tulokseen, että pelkkien tekstiilien päivittäminen riittä tässä kohtaa.

Meillä on oikeasti todella vähän niin sanottuja liinavaatteita. ”Vanharouva”, eli makuuhuoneen ruusukuvioinen antiikkikaappi kätkee sisäänsä meidän talouden lakanat ja pyyhkeet, ja tila riittää oikein hyvin. Olen nimittäin aika nirso lakanoiden suhteen ja pyyhkeitäkin ostan todella harvoin. Kuivausrumpu on siitä näppärä, että kodintekstiilit saa yleensä suoraan pesusta takaisin käyttöön. En myöskään fanita suuresti erilaisia lastenhuoneen tekstiilejä, vaan meillä on molemmille lapsille hillitty kuviollinen pussilakanasetti, ja muuten lakanakaapin sisältö on sellaista, että se sopii väritykseltään ihan jokaiseen huoneeseen. Mennään siis hyvin neutraalilla paletilla ja suosikkimateriaalini lakanoissa onkin pitkään ollut pellava.

Ellokselta valitsin meille uudet Juliette pussilakanasetit, sekä saman sarjan valkoisia tyynyliinoja ja ihanan hapsureunaisen helmalakan. Tuon Juliette -sarjan tuotteet ovat GOTS -sertifioituja (Global Organic Textile Standard) ja kuuluvat Elloksen  Conscious Choise valikoimaan. Koska harmaata liinavaatekaapista jo löytyykin, päädyin inan lämpöisempään kitinharmaaseen sävyyn, joka lämmittää makuuhuoneen tunnelmaa vähän syksyisempään, ja jopa talvisempaan tunnelmaan. Valkoiset tyynyliinat ovat mielestäni petauksen kuin petauksen kulmakivi ja niitä voi helposti yhdistellä melkein mihin tahansa pussilakanaan.

Meillä ei oikeastaan ole pitkään aikaan ollut ”tavallisia” puuvillalakanoita, ja vähän yllätyinkin tuosta Elloksen puuvillalaadusta. Se on nimittäin yhtä pehmeää kuin trikoolakana, mutta kuitenkin ihanan kevyttä. Ei lainkaan sitä uusien lakanoiden karheutta tai tärkättyä kovuutta, vaan sellainen suloinen pehmeys, mikä tulee lakanapuuvillaan yleensä vasta ajan ja pesujen myötä. Kovin harvoin miehenikään esittää mielipidettään tämänkaltaisissa asioissa, mutta nyt on kuulemma kivan pehmeät lakanat. 🙂

Vaikka pellavasta materiaalina pidänkin, pellavalakanoissa on usein se vika, että peitto tahtoo karata pussilakanan sisältä. En ollut tullut ajatelleeksi asiaa, eikä se järin ole itseäni haitannut, mutta näin muutaman puuvillalakanoissa nukutun yön jälkeen tiedostan muutoksen varsin hyvin.

Myös harmaan (ja vähän liian tönkön) helmalakan vaihtaminen valkoiseen ja keveämpään, raikasti mielestäni koko makuuhuonetta. Ja voi vitsi, miten tykkään noista hapsuista! Ja jos vertaa noihin edellisen makuuhuonepostauksen kuviin, niin valkoinen helmalakana kevensi aika paljon suurta sänkyä, ja koko huoneen fiilistä.

Juliette pussilakanasetit, Juliette tyynyliinat sekä Juliette helmalakana Ellokselta. Samasta paikasta on myös makuuhuoneen pellavalaskarit, matto, torkkupeitto sekä pallomaljakko. Lisää Elloksen makuuhuonetekstiilejä löydät täältä. GOTS‐sertifikaatista voit lukea enemmän tämän linkin takaa ja Elloksen Conscious Choise -tuotteista puolestaan löydät lisätietoa täältä.

Oikein tunnelmallista syyspäivää!

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna


maanantain mutsifarkut ja kiva kartta-arvonta

02.10.2017

Maanantaita muruset!

Ennen kuin mennään sen enempää karttoihin tai farkkuihin, niin päivitetään hiuskuulumiset. Nyt kuuluu nimittäin jo ihan hyvää! En sitten mitenkään pystynyt odottaa maanantaita ja apteekkimme aukenemista, joten ajattelin, että kun tässä tälle tee-se-itse -linjalle lähdettiin, niin vedetään sitten kunnialla ihan loppuun asti. Kaapista löytyi putkilon loppu jotain miekkosen C-vitamiiniporetabletteja ja jääkaapista pari sitruunaa, joista sai ihan kivan satsin mehua. Kemisti-Emilia yhdisti nämä kaksi ainetta keskenään (ja kuohui muuten kuin ylä-asteen kemiantunnilla konsanaan!) ja lisäsi joukkoon vielä tujauksen syväpuhdistavaa shampoota. Koko mössö kuiviin hiuksiin (sitruunansiemeniä myöden), ja sellainen vartin odotus. Enempää en uskaltanut antaa seoksen vaikuttaa koska a) hiukset näyttivät vaalenevan vaahdon alla tosi nopeasti ja b) kuvittelin mielessäni vanhan kemianmaikkani pudistelemassa päätään touhuilleni.
Lopuksi vielä hiusnaamio vartiksi vaikuttamaan, ja johan tuli valmista!

Summa summarum: Minulla on edelleen hiukset päässä, ja ne ovat oikein hyväkuntoiset, kiiltävät ja pehmeät. Käsittely vei varmaankin mukanaan myös jonkinlaisen kalkkisaostuman, koska toisin kuin voisi kuvitella, hiusteni karheus on poissa. Väri tosiaankin vaaleni, ja omat raidat puskevat jo kauniisti esiin. Aion kuitenkin toistaa käsittelyn vielä, sillä vaikutusaikaa olisi tosiaan voinut olla vaikka tuplasti.

Mutta sitten niihin mutsifarkkuihin ja karttoihin! Sain nimittäin hauskan yhteydenoton Alvar Carto nimiseltä yritykseltä, joka myy nyt niin kovin suosittuja karttajulisteita. Se mikä itseäni tässä jutussa miellytti enemmän, on yrityksen palvelu, jolla karttajulisteen voi tehdä mistä tahansa paikasta. Itselleni oli ihan heti selvää, että haluan oman karttani juuri meidän kotihoodeista. Paitsi että tällä kartalla on merkitystä kohteensa vuoksi, ajattelin että tämä meidän ”tyhjyys” voisi näyttää vinkeältä suurkaupunkien ”täysinäisyyden” rinnalla. Ja kivahan siitä tuli! Tosin vähän erämaaltahan tuo näyttää siihen New Yorkin karttaan verrattuna, mutta osaisin kuitenkin merkitä siihen ihan tarkalleen oman kotimme sijainnin, vaikkei karttaan pikkuteitä olekaan piirretty. Merkitystä on myös sillä, että vaikka en itse täältä olekaan kotoisin, olen kuin sattuman kauppaa palannut juurilleni.

Syöttämällä tuonne Alvar Carto -sivustolle paikannimen, pystyt lähentämään ja loitontamaan näkymää, sekä valitsemaan kartallesi haluamasi tyylin. Kokojakin on kolme erilaista (kaikki yleisiin kehyskokoihin sopivia) ja kartan voi halutessaan teettä myös vaakakuvana. Itse valitsin tuon keskimmäisen koon ja aika pelkistetyn ulkonäön. Halusin myös koordinaatit karttaani, mutta ne voi toki jättää poiskin.

Sain lahjakorttikoodeja kaksi kappaletta (koodilla voi lunastaa minkä kokoisen julisteen tahansa) ja ajattelin, että toisen voisin arpoa teille! Eli, jos mielit karttataulua seinällesi, niin jätä jonkinlainen puumerkki kommenttiboksiin. Kerro vaikka mikä on se paikka, josta haluaisit oman karttasi teettä. Lapsuuden kotikaupunki, unelmien matkakohde, vaiko kesämökin sijainti tai jotain aivan muuta?

Sovitaanko vaikka, että kaikki tämän viikon aikana arpalipukkeensa jättäneet ovat mukana kisassa!

Mutta sitten niihin mutsifarkkuihin! Koko kesän lempparipökät olivat mutsimalliset farkkushortsit, joten ajattelin syksyn tullen jatkaa tuon supermukavan vyötärön kanssa. Onhan ne ihan hirveän ysärit, mutta silti niin älyttömän mukavat. Malliltaan nuo nyt eivät juuri imartele tällaista tasapaksua vartalotyyppiä, ja jonkun mielestä mutsifarkkujen kantajankin tulisi olla melkoisen luisessa kunnossa, mutta koska olen nyt päättänyt hyväksyä itseni jotakuinkin tällaisena (melkein hiuksia myöden), mutsifarkutkin saavat taipua minun tarpeisiini. Vielä kun löytäisin jostakin muutamaa senttiä pidemmän mallin, niin näillähän tarkenisi talvellakin. Ovat nimittäin yleensä sellaista vanhaa kunnon paksua farkkukangasta, joka lämmittää huomattavasti näitä nykyisiä stretchfarkkuja paremmin. Jos siis ehkä jättäisin syksyn tullen vaaleiden stretchfarkkujen käytön vähemmälle, niin näillä kehtaa kyllä mennä vaikka läpi talven. Plussaa sekin, että korkea vyötärö pitää selän lämpimänä!

Tulipas mustavalkoista! Teille toivottelen kuitenkin vähän värikkäämpää uutta viikkoa ja mukavaa maanantain jatkoa!

Save