vähän vihreää viikonlopuksi

26.1.2018

Hiphei ja perjantaita!

Varsin masentavan kurja keli tuolla ulkona. Ja tammikuun lopussa, eli sydäntalvella! Plääh, nyt sitä lunta ja pakkasta, tai muuten tätä ei jaksa! Tai jaksaa, kunhan käyttää kaikki mahdolliset vippaskonstit kuten viherterapiaa, johon päädyin itse. Perus perjantaitulppaanien lisäksi talutin nimittäin kotiin vähän kevätsipuleita ja terhakan hortensian. Ja tuota hortensiaa siirtäessäni ruukkuun, totesin, että täytyykin laittaa sille kunnon mullat, niin saan sen kesällä ulos. Kesällä ulos! Kuulostaakin jo niin taivaallisen hyvältä, että pakkohan tuosta on tulla positiiviselle mielelle.

Huomenna olisi tarkoitus juhlia 5-vuotiaan synttäreitä ja tässä kohtaa iltaa huomisen tarjoilut on vielä yksi iso kysymysmerkki. Mutta kakku sentään on tilattu, joten ihan tarjoiluitta ei ainakaan jäädä. Huvittaa nyt jopa itseäni, koska ei tämän nyt ihan näin huonosti pitänyt mennä, vaikka rennosti ajattelinkin ottaa. Mutta kukat ja kakku tuntuvat nyt jo puolivoitolta, joten ajattelin pitää lipun korkealla ja katsoa, miten käy. 😀

Nyt kuitenkin kauppajuttuja. Ehkä tässä vielä ehtii jotakin leipaisemaankin jos jättää perjantai-illan sohvailut vähän vähemmälle. Ja jos ei, niin tuskin se maailma siihenkään kaatuu!

Eli loistavaa viikonlopun aloitusta! ♡

 

 

Tallenna

Tallenna


Tulppaaneja ja harakanvarpaita

23.1.2018

Lumisen kaunista tiistaita!

Aamulla oli vielä 15 astetta pakkasta, mutta huomiseksi luvataan vettä!?!? En pysty lainkaan ymmärtämään miten sää voi vaihdella näin paljon. Juuri kun tuntui, että saatiin vihdoin kunnon talvi. Ja jos totta puhutaan, en oikein edes usko noihin vesisadejuttuihin. Tai en ainakaan halua uskoa. 🙂

Tammikuu on sellainen tuhansien tulppaanien kuukausi, ja jos nyt äkkiseltään muistelen blogivuosien tammikuisia postauksia, taitaa ne tuhannen tulppaania tulla kuvien kauttakin täyteen. Mutta hei, minkäs teet! Oma aikansa on kukkiville hedelmäpuille, valkovuokoille, pioneille, hyasinteille jne. Tässä kohtaa vuotta tulppaanit on se juttu, joka piristää arkea ja luo kauneutta arkikaaoksen keskelle.

Nostalgiamielessä kolusin tässä joku päivä läpi alkuvuoden postauksia vuodelta 2013. Paljon on elämässä menty eteenpäin viidessä vuodessa, ja kotikin on (yhä kaikessa keskeneräisyydessään) muovautunut käyttäjiensä näköisiksi. Paitsi, että lapset ovat kasvaneet, huomaa vuosien kulun myös omassa naamassaan. Olenko oikeasti ollut joskus noin nuoren näköinen!?! Mutta tiedättekö, siitä huolimatta, että silmäkulmissa loistaa jumalattomat harakanvarpaat ja maan vetovoima on muutenkin tarrannut nahkaan, koen että elämä on oikeastaan paljon paremmin nyt kuin tuolloin. Enkä tarkoita, että elämässä alkuvuonna 2013 olisi ollut mitään pahaa, päinvastoin elo oli tuolloin yhtä unelmien täyttymystä. Tarkoitan, että se mikä ennen oli mustavalkoista on nykyään täynnä harmaan sävyjä, ja joko tain tilalle on tullut kompromisseja ja kultaista keskitietä. Ylisuorittajasta on kehkeytynyt vallan loistava alisuorittaja, ja silti maailma ei ole kaatunut. Ei edes vavissut. Tässä syntymäpäiviään odotellessa on ihan hyväkin tutkia vähän omaa mieltään ja ymmärtää, että ne numerot eivät välttämättä ole lainkaan pahasta. Vuodet tuovat viisautta tai ainakin elämänkokemusta ja perspektiiviä. Ja armollisuutta! Niin itseä kohtaan kuin elämää ylipäätään.

Niin että tulkoon vain lisää harakanvarpaita tai vesisadetta. Ei se onni ole kiinni noin pienissä jutuissa, vaan enemmänkin suuremmissa kokonaisuuksissa. Ja tietysti ihan pikkuisen niissä tammikuun tulppaaneissa! 😉

 

pusero ja farkut saatu / Bubbleroom

Tallenna


saamaton vai harkitseva?

22.1.2018

Heipsan tyypit!

Ei ole kauaa, kun kerroin, että sitä tavallista joulun jälkeistä sisustusintoa ei ole tänä vuonna tullut. No ei sitä tullut vieläkään, mutta kun kaikki kiinnostus kotia ja asumista kohtaan on ollut vähän tauolla viime kuukausina, pidän jonkinlaisena erävoittona sitäkin, että löysin itseni aamulla pohtimassa ikkunoidenpesua. Ja hei, viisi vuotta meidän pakastinkin raksutti pitäen kylmänä keräämäänsä jäätä, mutta eilen hyödynnettiin kelit ja saatiin pakastin vihdoin sulatettua. Liki voittajafiilis! Niiden ikkunoiden kanssa odotellaan hyvää hetkeä ja kunnon rehellistä siivouspäivää. Lapsena muistan, että äiti pesi ikkunat usein talvilomalla, joten saatan jatkaa perinnettä. Huomaan siis, että mieli kompensoi sisustusinnon puutetta jonkinlaisella pesänrakennushalulla kuitenkin. Ja hei, Klaara kysyi viikonloppuna, että miksi meillä on edelleen joulukoriste ikkunassa. Olisi varmaan tuo suuri tähti jäänyt niille sijoilleen  juhannukseen asti, jos asiasta ei olisi huomautettu, mutta nyt päätin, että otan sen pois heti ikkunoidenpesun yhteydessä! 😀

Joskus saamattomuus ja jahkailu osoittautuvat kuitenkin ihan hyviksikin luonteenpiirteiksi. Nimittäin jäin tässä jokin aika sitten miettimään tuota keittiön suurta astiakaappia. Voitteko kuvitella, että siinä kohtaa kun tehtiin muuttoa tänne, minä ihan vakavissani harkitsin tuon kaapin maalaamista harmaaksi!!! Nyt se tuntuu ihan hirveän huonolta ajatukselta, ja varsinkin kun joka keittiön tuiki tarpeellinen yleiskone a.k.a. höyläpenkki on ihan samaa sarjaa kaapin kanssa. Nuo kaksi kun ovat ihan match made in heaven!

Sellaista mielenpäällä maanantaina. Oikein ihanaa, valoisaa ja energistä uutta viikkoa myös teille! ♡

 

Tallenna

Tallenna