Viljapeltojen sävyjä

08.8.2018

Hei! Eikö olekin kauniita nuo elokuun sävyt pelloilla!? Onhan toki kesäinen vihreyskin kaunista, mutta kyllä noissa kypsyvän viljan sävyissä on silti oma hohtonsa. Ja mitä enemmän noita sävyjä ihailee ulkona ja maisemia katsellessa, sitä enemmän niitä haluaa myös katsella sisällä. Tosin luonnonsävyjä meillä on aina paljon sisustuksessa, mutta juuri nyt ne puhuttelevat enemmän kuin pitkään aikaan. Ehkä se on osittain jokin merkki siitä, että kesästäkin pystyy luopumaan kun sen aika tulee?

Täällä alkoi tänään koulut ja sen myötä taas uudenlainen arkikin. Facebookista onkin ollut ihana katsella ystävien laittamia kuvia pienistä koululaisista. Mietin aamulla tuttuja eskariin menijöitä, uusia ekaluokkalaisia ja jopa ystävien lukiota aloittelevia lapsia. Ihan silmäkulmat kostuivat. Onhan ne isoja juttuja vielä noille isommillekin lapsille. Ja iso juttuja elämässä ylipäätään. Uusia alkuja ja uudenlaista elämää. Ja vaikka sää on vielä mitä kesäisempi, nuo asiat tuovat mukanaan pikkuriikisen sellaista henkistä syksyä.

Arki on vahvasti läsnä tässä viikossa monellakin tapaa. Myös omat opintoni jatkuvat heinäkuun tauon jälkeen, mutta osa lasten harrastuksista palaa ohjelmaan vasta parin seuraavan viikon aikana. Sellainen pikkuisen pehmeämpi lasku arjen koko komeuteen. 🙂 Valoisat aamut ovat kuitenkin tässä kohtaa vuotta vielä niin ihana herkku, että arkeen on kiva herätä ja päivän voi käynnistää aamulenkillä valosta nauttien.

Osassa Suomea koulut strattaavat vasta ensi viikolla, mutta toivottelen kaikille silti turvallista ja mukavaa koulun aloitusta jo nyt!

Kepeää kesäiltaa!


auringonkukkia ja laiska lauantai

04.8.2018

Viimeiseen viikkoon on mahtunut niin paljon ohjelmaa, että tänään on oikeastaan ihan kiva vain olla kotona. Olen siivoillut pois eilisiä puutarhajuhlia. Ihana ilta isolla porukalla, sellainen joka jää muistoihin ihan varmasti loppu elämäksi. Aikuisia ja lapsia, grillausta ja savustusta. Pelejä ja leikkejä, saippuakuplia ja petankkia. Klaaraa lukuunottamatta kaikki lapsetkin jaksoivat iltamyöhään, tosin sen verran aikaisin lopetimme, etteivät varaamani kynttilät ja pihavalot päässeet vielä oikeuksiinsa. Tuo pimeys tulee vielä niin kovin myöhään, vaikka sitten se tosin tuleekin nopeasti kun on tullakseen. Vieraiden lähdettyä mietin, että olisin vielä hetkeksi istunut ulos kesäyöstä ja pimeydestä nauttimaan, mutta ei minusta taida olla yöeläjäksi vaikka yrittäisinkin. Uni vei voiton ja nukuinkin pitkästä aikaa kuin tukki. Kiitos tuulen, joka raikasti illalla jopa yläkerran makuuhuoneita.

Nyt kun lattioista on pesty viimeisetkin jalanjäljet (valkoiset lattiat ja paljaat varpaat on muuten kesällä loistava yhdistelmä. Siivouksen tarpeen huomaa kyllä!) ja kaikki muutkin päivän askareet on saatu tehtyä aion nauttia sateisesta lauantaista ja sen raukeasta tunnelmasta. Sytytellä kynttilöitä ja olla vain rennosti pellavapuvussani. Jopa lapset tuntuvat olevan samalla mielialalla, joten iltaani kuuluu ehdottomasti myös kirja.

Keltaisen sävyt hiipivät pikkuhiljaa sisustukseen ja elokuun kruunaa tietysti auringonkukat. Tänä vuonna kaupasta ostetut, sillä kuivuus on tehnyt omista auringonkukistani melkoisen hinteliä ja vaatimattomia.

Olen tehnyt ajatustyötä ensiviikon suhteen ja olen todennut olevani valmis. Tervetuloa arki, olen jo kaivannut sinua!

 

Suloista lauantai-iltaa myös teille! ♡


Inspiraatiota kasvihuoneeseen

30.7.2018

Yhteistyössä / Willab Garden


Hei!

Olen tässä miettinyt, että pitäiskö tämä viimeinen lomaviikko käyttää jonkinlaisena pehmeänä laskuna kohti arkea, vai elääkö sittenkin kuin viimeistä kesäpäivää. Päädyin jälkimmäiseen, tasaillaan loman ja arjen eroja sitten ensiviikon alussa. Koulut alkavat täällä keskiviikkona, joten pari päivää otetaan sitten pehmeässä laskeutumisessa.

Itselleni tämä ”kuin viimeistä kesäpäivää eläminen” tuottaa tällä hetkellä vähän ongelmia allergian vuoksi. Lääkäriaika on keskiviikolle, mutta eilen jouduin lähtemään jo päivystykseen pahan silmätulehduksen vuoksi. Lääkärin määräämät tropit olikin sitten niin vahvoja, että illalla meinasi taju lähteä. Että sunnuntai menikin sitten siinä. Tänään olo on onneksi jo pikkuisen parempi, ja hyvä niin. Illalla olisi nimittäin ulkotreenit, joihin haluaisin tosi kovasti osallistua.

Koska oikeasilmäisenä kameran läpi katsominen on nyt melko hankalaa, päätin piiiitkästä aikaa käyttää blogissa lainakuvia. Ja koska kasvihuone on nyt jatkuvasti mielessä ja Pinterestin kasvihuonetaulu kasvaa kovaa vauhtia, ajattelin jakaa teillekin sitä fiilistä, jota olen nyt imenyt itseeni kesän verran.

Tämän postauksen kuvat on lainattu superihanasta
Living by W -blogista
,josta olen imenyt itseeni inspiraatiota.
Weronican kasvihuone on myös Willab Gardenin ja ulkonäöltään hyvin vastaava kuin se, mikä meille on tulossa, mutta vain pikkuisen suurempi. Ehkä maailman kauneimman kasvihuoneen lisäksi Weronican blogi on muutenkin ihan mieletön! Kannattaa siis ottaa seurantaan, samoin kuin livingbyw Instagramista. Itse olen ainakin saanut kehitettyä jo niin kovan daaliakuumeen, että ensi keväänä on pakko aloittaa sekin harrastus!

Oikein ihanaa uutta viikoa! ♥

 

Kaikki kuvat: Weronica /Living by W