Tapettia -postauksessa jo kerroinkin, että lastenhuoneeseen on tulossa pientä extraa tapetin muodossa. Groovy Magnets magneettitapetti on Valkoinen Lautturi -nettikaupan valikoimista, ja siitä kiva, että ei tarvinnut koko huonetta tapetoida, vaan riitti, että seinään kiinnitettiin tuo yksi tapetinpala, joka antoi hurjasti ilmetä.

Magneettitapetti on aika paksua ja painavaa, joten kiinnittämiseen tarvittiin tapettiliimaa. Sitä löytyi jo valmiiksi, joten tapetointiin meni noin 10-15 minuuttia. Kuvio on vuodan alaosassa, joten tapetti ei ole seinässä lattiasta saakka, vaan lähtee n. 70 sentin korkeudelta niin, että pupu kurkistaa sängyn takaa.

Kyselin Valkoisen Lautturin Tuulilta, että kuinka hyvin reunat saa liimattua seinään, sillä pelkäsin, että mahdollisesti repsottavat, tai liian paksut reunat innostavat Klaaraa nyppimään tapettia. Suvi kuitenkin kertoi, että tapetti jämähtää kyllä liimalla tiukasti kiinni, eikä vaaraa ole. Niinpä pupu pääsi sängyn taakse. Sudin tapettiliimaa reilusti vuodan leveyden verran, niin että reunoihin ei varmasti jäänyt yhtään liimatonta kohtaa. Lastalla tasaiseksi (elämäni helpoiten tapetoitava tapetti), ja rätillä ylimääräiset liimat seinästä. Siinä on ja pysyy, eikä tapetti ole niin paksu, että sitä saisi helposti nypittyä.

Vielä mietin, että pitäisikö puputapetin yläosakin pilkuttaa. Toisaalta vuota ei pomppaisi silmiin niin räikeästi, jos pilkkuja olisi kauttaaltaan. Toisaalta valkoinen tausta kehystää pupujussia.

Tähtityyny ja viirinauha ovat Numero 74:n ja niitä myy Nougat. Sänky on huutiksesta ja pupulakanat H&M:n Homen. Villapeitto on äitini neuloma, ja vanha pikkujakkara ostettu aikoinaan Niilolle vessakorokkeeksi. Mekko on H&M:n talvimallistosta ja laukku ostettu aikoinaan Accessorizelta.

Klaara pitää pupustaan oikein paljon, joten ihan nappi tapetointi.

Kivaa sunnuntai-iltaa!

En edes jaksa muistaa, koska olemme olleet koko viikonlopun perheen kesken. Siis kasassa koko porukka. No, tätä harvinaista herkkua on nyt tarjolla pari päivää, ja siitä pitää nauttia. Aamulla nukuttiin pitkään, ja köllöteltiin koko porukka, koira mukaan laskettuna, vielä sängyssä, eikä kellään ollut kiire minnekään. Näitä viikonloppuja kun saisi mahdutettua vuoteen enemmänkin.

Eilen leivottiin, kuten instagramin puolella kerroinkin. Ilta luisteltiin ja ulkoiltiin. Tänään ulkona on ollut lähes vesikeli, mutta ei se haittaa, muutakin mukavaa tekemistä löytyy. Ehkä vähän poppareita ja leffaa myöhemmin. Nyt kuitenkin ruokapöytään.

Ihanaa viikonloppua!

Vielä reilu kuukausi sitten pimeys raastoi hermoja, ja tuntui, että kuvaaminen sisällä on lähes mahdotonta. Kamera piti olla hollilla juuri sen valoisimman puolituntisen aikaan, ja sittenkin kuvaaminen vaati jalustan virittelyä, kaukolaukaisinta, pitkää valotusaikaa, minimi ISO-lukua jne. Kerran jos toisenkin kävi mielssä laittaa lappu luukulle, mutta takaraivossa oli muistijälki vastaavista tuntemuksista; Pimeys menee ohi, ja jossain kohtaa valoa taas tulvii ikkunoista. Näin kävi jälleen, ja tuntuupa ihanalta huomata, että se kaikista kurjin ja vaikein osa blogivuotta on tältä osin taas takanapäin!

Samalla kun valo innostaa kuvaamaan ja siivoamaan, tulee taas koatsottua uusin silmin kaikkea keskeneräisyyttä. Niin paljon olisi työtä ja hommaa, repsottavia nurkkia ja viimeistelemättömiä paikkoja. Tavallaan olisi intoakin, mutta mistä se kaikki aika taas revitään? Jotain pitäisi saada aikaiseksi ennen kuin siirrytään taas puutarhakauteen, ja kaikki vapaa-aika menee pihan kuokkimiseen. Ei ehkä auta kuin nostella maalipytyt esille, ja tarttua iltasella pensseliin kaukosäätimen sijaan.

Remontin lisäksi tuntuu, että koti huutaa jotakin muutakin. Mitä, siitä en ole vielä ihan varma. Hassu tunne siitä, että kaipaan jotakin uutta. Kenties kaikki on näyttänyt vain liian pitkään liian samanlaiselta. Toisaalta, en anna ajatuksen vaivata sen enempää, sillä uskon, että se jokin tulee mieleeni juuri silloin kun sitä vähiten odotan.

Syksyyn kuuluu aina jonkinasteinen pesänrakennusvietti, mutta uuden kaipuu iskee viimeistään helmikuun valoisina päivinä. Kaipa ne ovat ne luonnolliset siirtymäajat talvihorroksen ja puutarhahulluuden välissä. 🙂

Tänään aion aloittaa pehmeästi. Kirjaan ylös kohennusta, maalausta, sähköjä ja viimeistelyä tarvitsevat paikat, ja sitten listaan asiat, jotka realistisesti on mahdollista kevään  aikana korjata. Jos jotakin olen oppinut, niin sen, ettei itseltäänkään kannata vaatia ja odottaa mahdottomia. Jos yönsä käyttää nukkumisen sijaan lattioiden maalaamiseen, niin aivan varmasti jossain kohtaa into laantuu, ja edessä on totaalikyllästyminen. Vähän niin kuin laihduttaminen; Hiljaa hyvää tulee! 🙂

Valoisaa keskiviikkoa!