Koko helmikuu on meinannut mennä kiireineen ja sairasteluineen ikään kuin ohi, mutta tänään tarrasin kiinni jostakin vähän keväisemmästä fiiliksestä. Lapsille uusia vaatteita, kotiin kukkia ja kirsikan oksia. Ja johan auttoikin!

Keltaiset narsissit eivät tosin vielä jaksa innostaa, mutta perunanarsisseissa (”Bridal Crown” ) on aina ollut jotain tosi kaunista. Harmi, etteivät ne yleisesti kuulu suomalaisten joulukukkiin, minä nimittäin ostaisin näitä oikein mielelläni myös jouluksi. Joulun viimeinen amarylliskin muuten avasi suuret kukkansa viikonlopun kunniaksi, joten nautin kukkaterapiastani koko rahalla.

Illaksi olisi tiedossa poppareita ja leffaa. Ei ollenkaan paha sekään. Täytyy sanoa, että tämä viikonloppu tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Rauhallista lauantai-iltaa.

Tallenna

Yhdessä syöminen ja ruokailuhetkeen panostaminen puhuttavat aika ajoin, ja taisi olla viime viikolla kun taas luin jonkin tekstin aiheesta. Se että perheet eivät kokoonnu enää päivittäin yhteisille aterioille johtuu toki teineistä, joita homma ei kiinnosta, tai sitten (kuten meillä) yhteisen ajan puutteesta. Perheillä ei ole yhteistä aikaa, ja ruokailuista on tullut monelle pakollinen perustoiminto, joka kuitataan usein nappaamalla jotain nopeaa.

Aikoinaan kun opettelin uudelleen tervettä suhtautumista ruokaan, koko ajatus lähti positiivisesta kokemuksesta ruokailuun. Syö yhdessä muiden kanssa ja panosta ruokailuhetken tunnelmaan. Näitä ohjeita olen yrittänytkin noudattaa, ja jopa siinä määrin, että silloin kun ei ole ruokailuseuraa, panostan muihin juttuihin. Vaikka keittiön pöydälle mahtuu yhden ruokailijan lisäksi toki paljon tavaraa läppäristä lähtien, saatan silti tyhjentää koko pöydän ja kattaa itselleni kauniisti lautasliinoista lähtien. Toki tulee päiviä kun ruokailen seisaaltaan, nappaan jotain eilisen tähteitä sen enempää asiaa ajattelematta, popsin eväitä muovirasiasta tai syön samalla kun tuijotan tietokoneen näyttöä.

Mulle itselleni on kuitenkin hurjan tärkeää, että koko perhe kokoontuu yhdessä pöydänääreen. Joskus se saattaa onnistua viikonloppuaamuisinkin, mutta parasta on tietenkin, kun noita hetkiä saa mahdutettua arkipäiviin. Yhteinen päivällinen ja iltapala ovat omia suosikkejani, koska niihin on mielestäni mukava päättää päivä. Kokoontua yhteen ja olla hetki yhdessä ilman ulkoisia ärsykkeitä. Kun syödään yhdessä on kiva kattaa kauniisti – jälleen niistä lautasliinoista lähtien. Arkiruokakin maistuu paremmalta kun sen saa syödä viihtyisässä ympäristössä.

Meillä arkeen ja juhlaan ei myöskään ole erillisiä astioita. Astiat ovat käyttötavaraa ja arjestakin voi tehdä juhlaa. Juhlavuus syntyy sitten ihan muista jutuista. Pellavaisista lautasliinoista, koristeista, kukista, tunnelmasta ja juhlasta itsestään. Toki ruokakin vaikuttaa; Joulun tunnelma tulee jouluruuasta, ja arki pyörii yksinkertaisten arkiruokien ympärillä.

Uuteen nousuun -postauksen arkikuvissa vilahtikin uudet Tine K:n Deli -lautaseni, joihin olen täysin rakastunut. Deli -sarjaa meiltä löytyy jo paljon tarjoiluastioiden muodossa, mutta koska astiaston hurmaavan harmaa sävy miellyttää kaikessa yksinkertaisuudessaan, halusin niitä lisää. Nyt kun aikoinaan kihlajaislahjaksi saatu ja vähitellen kerätty Gantin astiasto alkaa olla jo kolhuilla (ja ihan silkasta kyllästymisestä myös), päätin että meillä on aika uusia lautaset. Lautaset tilasin Homenordilta, ja kulhoja olen kerännyt vähitellen sieltä täältä. Seuraava hankinta onkin sitten sarjan isot ruokalautaset.

Ikean Pokal -juomalasit ovat meillä ihan arkikäytössä, joskaan en oikein pidä niiden harmaantumisesta. Vanhoja pöytähopeita meillä käytetään paljon, ja keräsinkin niitä aikoinaan kirpputoreilta ja tilasin Ruotsin puolelta. Uudemmat hopeat ovat jääneet käyttämättä, sillä näissä on mielestäni paljon kauniimpaa patinaa, joskin jonkun muun mielestä ne kaipaisivat pikaista kiillotusta. 🙂

Tässäpä meidän yhden arkipäivällisen kattaus. Niin, ja lautaselle pääsi keväisen vihreää hernesosekeittoa. 🙂

Tuntuupa hassulta, että helmikuussa (kun mittari voisi auringosta huolimatta hipoa jopa kolmeakymmentä) keli on kuin maaliskuun lopulla, ja vesi tippuu räystäistä.
Meillä Klaara aloitti hiihtolomansa jo tänään, ja Niilosta saamme lomavahvistusta sitten ensi viikolla, kun täälläpäin on koulujen talvilomaviikko. Niin, ehkä talviloma on viikon koulutauolle parempi nimi, kuin hiihtoloma. Hiihtokelit kun ovat mitä ovat…

Mutta ei se talvi ja lumi sieltä purnaamalla tule, joten turha siihenkään on energioitaan kuluttaa. Sitä vastoin nautin täysillä valosta ja auringosta, vaikkakin ne aiheuttivat eilen jopa pientä päänsärkyä. Tässä kohtaa vuotta kun pimeä syksy ja sateinen talvi on ehtinyt helmikuulle asti, ihmisen keho kaipaa jo valoa. D-vitamiinia saa toki purkista, mutta valolla on niin suuri merkitys koko kehon hyvinvointiin. On mieliala-asiat, muisti, aineenvaihdunta ja varmasti tuhannen muuta asiaa, joihin valon puute meissä iskee. Niin, että nautitaan jokaisesta auringonsäteestä niin hyvin, kuin suinkin vain on mahdollista.

Auringon lämmittävän vaikutuksenkin huomaa muuten kissasta hyvin. Kylli loikoilee ja aurinkokylpee mielellään paikoissa johon säteet osuvat. Pitkin päivää kissa sitten vaihtaa paikkaa. Venyttelee ja peseytyy välillä, ja jatkaa sitten taas huilailujaa. Ehdin jo jopa vähän toivoa, että sieluni olisi mahdollista jatkaa seuraavassa elämässä kissana, mutta mahtaako ne kissanpäivät olla joka katilla kuitenkaan niin auvoisia ja ihania. Mekin tosin puhumme Kyllistä kesäkissana, mutta vain siitä syystä, että raukka parka sai ulkoilusta tarpeekseen kun säät kylmenivät.

Valolla on muuten iso merkitys myös valokuvaamiseen. Ei ehkä sieltä tärkeimmästä päästä, myönnän, mutta merkitys se on sekin. Meillä makuuhuoneessa on yleensä ihan hirveä valoa, eikä makkarin kuvaaminen siitä syystä oikein koskaan  juuri innosta. Kauniina kesäpäivänäkin yläkerran valo on sellainen inhottavan kelmeä, ja kuvaaminen onnistuu melkeinpä paremmin vähän pilvisempänä päivänä. Joskus kuitenkin valossakin on oma juttunsa, ja nyt oli pakko tarttua kameraan, kun ulkoa pilkisti sellainen kylmä, ja raikkaan viileä, auringonpaiste.

Makkari on oikeastaan aika samassa mallissa kuin Kuvia makuuhuoneesta -postauksessa, mutta älkää antako sen häiritä. Koti on koti, eikä sitä millään voi jatkuvasti uudistaa tai muuttaa, vaikka bloggaajalle tietenkin sekin olisi ideaalitilanne. Mutta no, koti on koti ja siksi juuri pääasiassa elämistä ja elämää varten.

Aurinkoa päiväänne!

Tallenna