Keskellä viikkoa

24.2.2016

Muutama kuva aamulta. Klaara pitää huolen, että seitsemää pidempään ei tälläkään viikkoa nukuta, mutta toisaalta ihan hyvä. Eipä mene päivät ohi nukkuessa.

Uunissa hautuu liha ja kasvikset, pyykkikone hurisee tasaista ääntään ja ulkona on oikea talven ihmemaa. Mitäpäs sitä muuta toivoisikaan.

keittio 1

Tämä on viikon ainoa päivä, jolle ei ole mitään suunniteltua ohjelmaa, joten nautitaan nyt kerrankin aikatauluttomuudesta ja pidetään päivän ohjelma mahdollisimman rentona.

keittio 7 keittio 2 keittio 3keittio 6 keittio 4 keittio 5

Mukavaa viikon keskimmäistä!

Tallenna

Tallenna


Vanhaa arvostaen ja uutta luoden

23.2.2016

Tiistain piristykseksi hiukan kuvia ja tunnelmia viime viikon torstailta, jolloin juhlistettiin jälleen kahden ajattoman designin ja maailman eri laitojen yhdistymistä. Pari viikkoa sitten Indiedaysin ja Iittalan yhteistyö vei minut Tukholmaan Iitala X Issey Miyake -malliston kansainväliseen lehdistölanseeraukseen, ja viime viikolla sain (yhteistyön nimissä) olla mukana juhlistamassa malliston virallista kotimaanlanseerausta Helsingissä.

Ittalan flagship store Esplanadilla täyttyi nopeasti ihmisistä, puheensorinasta, kuplivista laseista ja kukista. Koska mallisto on alunperinkin saanut innoituksensa luonnosta ja kirsikan kukista, oli pala luontoa tuotu mielestäni hauskalla tavalla mukaan juhlaan. Paikalla oli kukkabändi (Anarkofloristit Ilona Valkonen ja Vieno Motors) joka improvisoi juhlaväelle seppeleitä ja vieheitä. Ja vaikka Iittala X Issey Miyake malliston kohdalla puhutaankin kirsikankukista, oli mielestäni sidonnassa mukana ihanasti japanilaista ikebana-henkeä.

Meillä Suomessa ei vielä riittävästi irrotella kukkasilla ja luonnolla sisätiloissa, mutta nyt mentiin kyllä niin oikeaan suuntaan. Juhlakansa sai tilata itselleen kukkakoristeet, ja taidokkaan tekemisen ihailun lisäksi, kukat toivat ehdottomasti lisää juhlavuutta niin tilaisuuteen, kuin juhlijoihinkin. Loistava idea, joka samalla kielii uuden malliston kansainvälisyydestä; Uusia tuulia, uusia ajattelutapoja ja uutta suuntaa!

Juhlatunnelman keskellä ääneen pääsi toki myös Iittalan väki, joka kertoi malliston ideasta ja suunnitteluprosessin etenemisestä. Nyt kun kansainvälisestä lanseerauksesta oli jo viikon verran aikaa, tuntui hienolta kuulla, että malliston vastaanotto maailmalla on ollut varsin positiivinen. Iittala X Issey Miyake -mallisto on osa Iittalan kansainvälistymisstrategiaa, joka todellakin tuntuu ottaneen niin uuden suunnan, kuin hurjan vauhdinkin.

Keskelle arkista torstai-iltaa oli todellakin taiottu pala keväisen huumaavaa juhlatunnelmaa. Oli ihana päästä paikalle, nähdä tuttuja ja olla osana tätä juhlaa.

Itselleni on jäänyt aika hyvä fiilis tästä yhteistyöstä ja Iittalan rohkeudesta tehdä uutta, unohtamatta kuitenkaan perinteistä suomalaista muotoilua. Ylpeys suomalaisesta osaamisesta näkyy paitsi Iittalan itsensä toiminnassa, mutta samalla se huokui koko tilaisuudesta. Arvostetaan vanhaa, mutta pyritään luomaan uutta. Siinä mielestäni kiteytyy hyvin ajatukseni uudesta mallistosta.



Hiihtoloma

22.2.2016

Pitäisi siivota vaatehuone, järjestää lasten vaatekaapit, pestä ikkunat ja tehdä jonkinlainen isompi siivouskierros. Siinäpä asioita, joita tälle viikolle olin etukäteen miettinyt. Vaan juuri nyt ei hontsita noista yhtään mikään!
Eilinen oli niin hauska päivä Ristoineen ja Nelleineen, että päätettiin venyttää viikonloppua vielä yhdellä päivällä. Tänään onkin sitten vuorossa pulikointia, kylpemistä ja edelleen jonkun muun laittamaa ruokaa.

Mikä siinä onkin, että aikuisille loma usein tarkoittaa rästitöiden hoitamista ja erilaisia to do -listoja. Siis lähinnä silloin kun ei lähdetä lomalle jonnekin, vaan jäädään kotiin. No, minä välttelen kotia vielä tämän päivää, ja otan ilon irti perheen yhteisestä ajasta. Jos ikkunat sillä aikaa kyllästyvät likaisuuteensa, niin peskööt itse itsensä! Samaa suosittelen vaatehuoneelle.

lomaviikko3 lomaviikko4lomaviikko1

Tästä tulee ihan kiva päivä – ollakseen maanantai.

Tallenna