{ suklaakakku }

14.1.2015

Mikäköhän siinä on, että ranskattaret voivat syödä joka päivä croisantin ja palan kakkua, mutta meille Suomi-neidoille sitä tuskin suositellaan. Pah, ja kakkua kans, sanon minä! Iltapäiväkahvi maistuu paremmalta kun sillä on seuralainen, ja nimenomaan avec kiinteässä muodossa.

Empiirisen tutkimukseni perusteella, olen tullut siihen tulokseen, että suklaata tuskin voi koskaan syödä liikaa. Nojaten tähän itse luomaani faktaan, leivoin eilen ”kahvikakkua”. Koska mielestäni tiikerikakku vetää mehevyydellään perinteisten kuivakakkujen ohi, leivoin suklaakakkuni jättämällä vain vaaleat raidat pois perinteisestä tiikerikakusta, ja kas, näin syntyi musta pantteri!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perinteinen tiikerikakku

200g voita
2dl sokeria
3 kananmunaa
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
0,5dl tummaa kaakaojauhetta
0,5dl maitoa

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen. Sekoita keskenään kuivat aineet lukuunottamatta kaakaojauhetta. Yhdistä molempien kulhojen sisältö ja sekoita huolella. Ota taikinasta yksi kolmasosa ja lisää siihen kaakaojauhe ja maito. Levitä kerroksittain voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan (1,8l), paista uunissa 175°C n. 50min

Pantteriversioon käytä 1,5 dl kaakaojauhetta, ja sekoita se kuiviin aineisiin. Lisää lopussa n. desin verran maitoa. Jaoin taikinan kahteen kertakäyttöiseen leipävuokaan, ja sain kaksi pientä kakkua, joista toisen voi pakastaa tulevia kahvitteluja ajatellen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arjesta juhlaa! Aika yksinkertaista!

Ps. Kyllä mä tiedän, että ranskattarien ruokavalio perustuu kohtuuteen ja tasapainoon, kunhan siis vain vitsailin. Mutta, eipä olisi huono juttu lainkaan, jos vastaavat taidot iskostuisivat myös meidän suomalaisten pääkoppaan. Oli kyse sitten nestemäisistä tai kiinteistä aveceista.


{ tapas }

06.1.2015

Iltapalaa kahdelle. Lapset tuli väsytettyä kirpakassa pakkasessa pulkkailemalla, ja kun pikkuväki liitelee höyhensaarilleen, me aikuiset nautimme hiukan laatuaikaa yhdessä.
Kun joulu on ohi voi palata niihin muihin herkkuihin, kuten tapaksiin, jotka ovat ehdottomasti suosikkejani pikkusuolaisen nälkään. Tänään vähän vaatimattomammin jääkaapin antimista, mutta lisäksi maistuis perunamunakas, aurinkokuivatut tomaatit, leipä, artisokat ja vaikka marinoidut herkkusienet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Juustoja, chorizoa, ilmakuivattua kinkkua, sekä naudanpaistia ja tietysti oliiveja. Pitkä astia on se Nougatista joulukalalle hankkimani Tine K:n Deli-vati, ja pikkukulhot ovat myös samalta merkiltä ja samasta paikasta. Nougatista on myös Tinen lautasliinat, ja House Doctorin bambutikut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näillä eväillä loppiaisiltaan.

Pus!


{ kylmäsavulohiruusut }

30.12.2014

Kyselitte Niilon syntymäpäivien jälkeen lohiruusujen ohjetta, ja ajattelin laittaa sen nyt tähän väliin, mikäli joku vielä meittii pieniä suolapaloja esimerkiksi uudenvuodenkemuihin. Nämä ovat tosiaan kooltaan sellaisia cocktail-kokoisia ja sopivat hyvin kilistelyjen kaveriksi.

Ohje on hiukan sinnepäin, ja sitä voi toki muutella oman maun mukaan. Tuorejuustoja on vaikka mitä makuja, samoin ruissipsejä. Eli, erilaisia variaatioita saa aika helposti aikaiseksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kylmäsavulohiruusut
ohjeesta tulee koko ruissipsipussillinen, eli pienempää määrää tehdessä jaa ohje kahtia!

Pussillinen ruissipsejä, esim. Linkosuon maustamaton
2 purkkia (2x200g) tuorejuustoa esim. Crème Bonjour ruohosipuli + maustamaton, tai jotkin muut haluamasi maut
tillisilppua
ruohosipulisilppua
sitruunamehua
purkki pieniä kapriksia (esim. Pirkka)
mustapippuria
suolaa
n. 550g kylmäsavulohta, tai jotakin muuta raakakypsytettyä kalaa
ruukku basilikaa

Sekoita tuorejuusto, ja notkista sitä sitruunamehulla. Mausta suolalla ja pippurilla, lisää joukkoon tilli, ruohosipuli ja kaprikset.
Täytä ruissipsit tuorejuustotahnalla. Huomaa, että mikäli teet tarjoilut hyvissä ajoin valmiiksi, ja laitat ne jääkaappiin, ruissipsit pehmenevät (mielestäni parempi), kun taas heti tarjoiluun menevät ovat vielä rapsakoita.
Leikkaa kalapalat kapeiksi suiruiksi (n. 1,5cm), ja kääri ne rullalle. Paina ruusut sipsejen keskelle, ja aseta basilikan lehti hieman niiden alle.
Jos aikaa on hyvin, kannattaa tahna tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä. Näin se ehtii maustua kunnolla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suolaisen vastapainoksi uudenvuodenjuhlintaan sopivat myös pienet cocktailtortut briejuustolla höystettynä.

Toivottavasti tästä oli iloa!