{ rocky road }

18.12.2014

Rocky road christmas edition!
Tässä toinen, omatekoinen ja helppo, joulumuistaminen. Teimme ekan kerran viime jouluna, mutta vastaanotto oli sen verran hyvä, että päätimme ottaa rocky roadit perinteeksi. Instagramissa nämä jo taisivat vuosi sitten vilahdella, mutta blogiin asti ne eivät ehtineet. Amerikkalaiseen tapaan tähän herkkuun voi tunkea lähes mitä tahansa hyvää (ja epäterveellistä), mutta meidän jouluinen versio pitää sisällään vaahtokarkkeja, kermafudgea ja piparkakun paloja.
Tänään tein ensimmäisen uunipannullisen, ja ainakin yksi pitää vielä tehdä. Kolmannesta riittäisi vähän itsellekin, joten arvaatte varmaankin kuinka käy. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos joku ei ole koskaan rocky roadseja tehnyt, niin kannattaa ihmeessä kokeilla! Ei voi olla tykkäämättä! Tämä jouluisempi versio on hauska myös uudenvuodenherkuksi, koska siihen saa joulun jälkeen tuhottua ne pukin tuomat suklaat ja lapsilta säästyneet piparit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rocky Roads

suklaata (tummaa, vaaleaa, maustettua… Sekaisin tai raitoina, ihan oman maun mukaan)
voita
ja haluamiasi lisukkeita

***

Voin ja suklaan suhteessa nyrkkisääntönä käy 25g voita/400g suklaata. Eli kun mulla itselläni oli 1,2kg suklaata, käytin 75g voita.

Pilko haluamasi lisukkeet tarvittaessa. Esim. vaahtokarkkeja saa pieninäkin, mutta omasta mielestäni ne ovat turhankin pieniä, ja rocky roadiin kuuluu isot sattumat. Makuasia toki!
Sulata suklaa vesihauteessa, ja voi omassa astiassaan, sekoita keskenään, ja levitä n. reilu puolet suklaasta leivinpaperilla vuorattuun astiaan. Ripottele päälle lisukkeet ja levitä loppu suklaamassa päälle. Ei haittaa, vaikka suklaa ei peittäisi kaikkia herkkuja, ne liimautuvat kuitenkin alempaan suklaakerrokseen.
Nosta muutamaksi tunniksi viileään, ja paloittele neliöiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Asettele suklaapalat kivaan astiaan ja paketoi esim. kauniisti sellofaaniin. Tulosta tai askartele kiva kortti, johon voit myös laittaa ohjeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helppo herkkuöveri!

Kivaa iltaa!


{ helppo joululimppu }

17.12.2014

Vaikka joululimppuni ohje löytyykin tuolta vanhoista postauksista, päätin päivittää reseptin nyt uusilla kuvilla. Joka vuosi saan kyselyä jauhojen määristä, ja nyt tajusin, että eilen avasin uuden vehnä- ja grahamjauhopussin aloittaessani leivontaa, joten saan kerrankin teille jonkinlaisia jauhomääriä, koska niitä aina kyselette. Olen tosiaan itse sellainen näppituntumaleipuri, joka desejen sijaan laittaa ”sinne päin”, ja fiiliksen mukaan, mutta nyt siis resepti pienin lisäyksin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Joululimput 6kpl

50g hiivaa / 2pss kuivahiivaa
1l piimää (lämmitä hiivasta riippuen)
n. 2dl sokeria
n. 2dl siirappia
1rkl suolaa
n. 4rkl fenkolia
vajaa 1kg vehnäjauhoja
n. 1/3kg grahamjauhoja
tujaus ((vajaa) maustemitallinen) pomeranssinkuorta

Lämmitä piimää tarvittaessa. Alusta taikina helposti leivottavaksi, käytä kunnolla jauhoja. Jaa taikina heti puoliksi ja molemmat puolet kolmeen osaan. Leivo 6 pientä pyöreää limppua jauhotetulla alustalla. Nosta leivät kahdelle uunipellille leivinpaperin päälle, ja anna kohota liinan alla n. 2 tuntia. Pistele pintaan reikiä, ja voitele munalla.
Tässä kohtaa olen nykyisin tehnyt itse niin, että painan leivän keskelle tähdenmuotoisen piparkakkumuotin, ja sudin sen ulkopuolelle jäävän osan munalla.

Paista 175°C uunissa pelli kerrallaan (kiertoilmaa en käytä, kun on niin epätasainen) n. 50-60 minuuttia. Leivän pinta muuttuu kauniin ruskeaksi, ja kypsästä leivästä kuuluu kumea ääni kun sen pohjaa koputtaa. Leivät kohoavat vielä uunissa, joten taikinasta tulee kyllä ihan reilun kokoisia leipiä se kuusi kappaletta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse leivon leipiä vähintään sen 2-3 kertaa ennen joulua. Limppu on oikein hyvää myös pakastettuna (jopa ehkä parempaa), eli laita leivät pakkaseen, jos teet ne hyvissä ajoin ennen joulua. Meillä limput ovat osa joulutervehdyksiä, ja niitä syövät mielellään myös lapset, sillä onhan tämä todella makea leipä. 🙂 Mutta, voit siis pakastaa leivät, ja pakata ne sitten kauniimmin, ennen kuin annat ystäville!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Menen tästä nytkin nappaamaan pari limpunsiivua. Parasta tämä herkku on kuitenkin joulun myöhäisinä iltoina, kun päälle leikkaa kunnon siivun kinkkua!

Mukavaa iltaa!


{ pipariboston }

21.11.2014

Jaahas, se olis taas perjantai, ja perjantaipullan vuoro. Parempi sekin kai, kuin perjantaipullo.
Tänään valmistui paitsi ihan tavallisia korvapuusteja, myös himpun jouluisempi pullaversio eli pipariboston.

Piparipullia en ole leiponut vuosiin, ja jos ihan tarkkoja ollaan, kohta kuuteen vuoteen. Joulukuussa 2008 pyörittelin piparipuusteja vauvaa katsomaan tulleille vieraille, ja ehkä se selittääkin, miksi en ole näitä herkkuja aikoihin tehnyt. Nyt jälkeen päin kysyn itseltäni vain miksi!? Minkä ihmeen vuoksi silloin ylipäätään piti leipoa mitään? No, menneet on menneitä, eikä niille enää mitään mahda, joten kuopataan piparipulliin kohdistuvat negismuistot ja katsotaan niitä uudella tavalla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Helppo joulunalusajan herkku, joka maistuu varmasti myös lapsille. Korvapuustin ja piparkakun lyömätön yhdistelmä, joka on vielä kaiken lisäksi niin helppokin, että kakun pyöräyttää vaikka mukaanviemisiksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pipariboston:

0,5 litran pullataikina
kaksi levyä (pakaste)piparkakkutaikinaa
voita/margariinia, kanelia, sokeria
voiteluun munaa
päälle raesokeria ja sokerikuorrutetta

Ota pullataikinasta n. 2/3 ja kauli se tasaiseksi ja ohueksi levyksi. Levitä päälle rasva, kaneli ja sokeri, kuten korvapuusteja tehdessä. Kauli sitten piparkakkutaikinat levyiksi ja nosta pullataikinan päälle. Oma pullataikinalevyni oli juuri sen kokoinen, että kaksi ohutta piparitaikinalevya peitti sen juuri.
Kääri rullalle ja leikkaa kuuteen osaan. Nosta palat leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja anna kohota hetki rauhassa. Voitele munalla ja ripottele päälle sokeria.

Paista uunin alaosassa 225°C:ssa, kunnes pullat ovat levinneet koko vuuan leveydelle ja saaneet väriä. Jos käytät kiertoilmaa kuten minä, muista käännellä kakkua välillä! 😉

Leivo loppu taikina tavallisiksi pulliksi tai korvapuusteiksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koristele hieman jäähtynyt kakku sokerikuorrutteella. Tee joko itse (vettä ja tomusokeria tai valkuaista ja tomusokeria), tai käytä valmista kaupan kuorrutetta.

Makeat perjantait!