Vihdoin perjantai!

Olen tässä viimeisen viikon seurannut tuota kohinaa mikä black fridayn ympärillä on ollut. Selkeästi kyseisestä päivästä on tullut jonkinlainen symboli kertakäyttökulttuurille. Hienoa sinänsä, että alennusmyyntihysteriaa ja turhaa kuluttamista tuodaan esiin, vaikka jokseenkin näen juuri tämän kyseisen päivän sellaisena jenkkijuttuna. Siitäkin huolimatta, että lähes jokaiselta firmalta on tänään tullut jonkinlainen black friday -mainos sähköpostiini ja olen pari kertaa vahingossa osunut suomalaisen tavaratalon haamupäiville, ja lähtenyt pakokauhussa äkkiä pois. Musta on myös hienoa, että jotkut yritykset ovat äänekkäästi tuoneet esiin sitä, että eivät ole mukana tässä kampanjoinnissa. Rohkeaa ja kunnioitettavaa!

Me ostettiin black friday alennuksesta meidän sähkökalusteet. Vuosi sitten. Se ei ollut mikään kymppien, eikä edes satasen säästö. Se oli tosi tuntuva, ja venytti penniä sähkömiehen laskua ajatellen. Enkä ole kyllä sen vuoksi kokenut huonoa omaatuntoa. Helpotusta lähinnä. Tänään pääsin kuntosalille ilmaiseksi. Sekin oli tosi kiva ylläri. Mutta ehkä nyrkkisääntönä voisikin pitää sitä, että alennusmyynneistä pitäisi ostaa asioita, joita oikeasti tarvitaan. Jos lapselle pitää ostaa uudet kuomat tai toppakintaat, niin tokkopa se väärin on, jos siihen hyödyntää hyvän alennuksen. Turhaa ei pitäisi ostaa koskaan, oli sitten mikä tahansa päivä, musta perjantai, välikausiale tai jotkut pöpipäivät.

 

Mutta tulin oikeastaan vain nopeasti huikkailemaan teille kivat perjantai-illat.  Kasvissosekeitto on edelleen kuorimattomina juureksina ja raakoina linsseinä. Päivällisestä tulee siis illallinen. Ja pitäisi vielä ehtiä kauppaankin. Ostamaan, kuten tänään kai on tarkoituskin. Ruokaa tosin, ja sitäkin kiperään tarpeeseen.

Rauhallista iltaa ja mukavaa viikonlopun aloitusta ♡

 

 

 

Hei maanantai!

Marraskuu on tuonut mukanaan melkoisen väsymyksen, ja kun perjantai-iltana ajelin koulusta kotiin, teki mieli vain laittaa silmät kiinni kesken ajomatkan. Ei sillä, että asiat olisivat niin huonosti, vaan enemmänkin ihan puhtaasti fyysisen väsymyksen vuoksi. Sama juttu lauantainakin. Parin yön unet jäivät vähäisiksi ja tuntui ettei uni illalla tullut, vaikka luomet kuinka lerpsuivat kirjan sivuja tuijottaessa. Samaan aikaan oli tunne, että olisin voinut nukkua pari vuorokautta putkeen. Tein oman diagnoosin: selkeää syysväsymystä.

Kun pääsin lauantai-iltana kotiin, olo oli taas kuin kuraan kuollut kuttu. Poika palasi yökyläreissultaan ja Klaara puhkui intoa, kun oli saanut perata ja ryöpätä isomummun sienet. Onneksi on asioita, jotka pitävät elämän syrjässä tiukasti kiinni. Silloinkin kun tulee se tunne, että voisi vain hautautua talviunille.

Niinpä meidän isäinpäivä menikin sitten melko rennoissa tunnelmissa. Nousin ajoissa ylös, ja laitoimme lasten kanssa isälle aamupalan. Sitten pari tuntia töitä ja vanhempieni luokse syömään. Olin ajatellut tehdä blogia vielä illan aikana, mutta täysinäisen vatsan tuoma ramaisu oli yksinkertaisesti ihan liikaa. Sen sijaan käytin sunnuntain raukeuden hyödyksi, enkä juuri pyykinpesun lisäksi tehnyt yhtään mitään. Oli miehen vuoro omistautua omille töilleen ja hautautua nuottikasojensa ääreen. Aina ei vain jaksa, vaikka tietääkin, että ehkä pitäisi.

Sohvalla makoilua ja rentoa olemista. Basson näppäily ja pianon pimputus taustaäänenä. Hassu juttu, että meillä piano on soinut oikeastaan lähinnä silloin kun mies on auttanut lapsia viululäksyissä. Mitä nyt lisäksi jotain muuten vain soittamista todella todella harvoin. Nyt esikoinen sai kuitenkin innostuksen ja aloitti tapailemaan tuttuja kappaleita. Intoa ja onnistumiseniloa oli ihana seurata vieressä. Eikä sitä toki ihan vieressäkään tarvinnut koko ajan olla, kyllä tuo musiikki ihan hyvin kantautui koko taloon. Välillä iloisia huudahduksia ”äiti, kuulitko kun soitin sen kokonaan”. Mietin, että väsymyksestä viis, asiat on kuitenkin juuri kuten niiden kuuluukin olla.

Illalla kaivettiin vielä korttipakka esiin, ja pelattiin yhdessä ristiseiskaa. Tai no, Klaara vielä toimii lähinnä avustajana. Mietittiin, että tämä vanha tapa pitää ehdottomasti herättää taas henkiin. Taisi olla viime syksyä, kun meillä oli tapana pelata ainakin yksi peli illassa, jos vain saatiin pöytään tarpeeksi pelaajia. Loistava mahdollisuus olla yhdessä ja läsnä. Ja jos jäänkin noissa musiikkiharrastuksissa taka-alalle, niin tässä lajissa pääsen onneksi aika usein näyttämään kynteni! 😀

Tämän maanantain listalta löytyykin ainakin aikaisia nukkumaanmenoja ja energisoivaa liikunta. Mutta nyt on ehdottomasti meneillään ne pahimmat viikot, kun pitää vain antaa itselleen lupa olla väsynyt ja aikaansaamaton. Sekin on osaltaan tärkeää. Nauttia ihan vain pelkästä olemisesta.

Mulla on tulossa teille yksi jouluinen resepti, mutta nyt toivottelen oikein ihanaa maanantaita. Tsemppiä väsymykseen jos sellainen sattuu muitakin vaivaamaan. Kyllä se tästä!

 

Neuletakki saatu / Puuvillatehdas

En tiedä teistä, mutta itselleni tämä pimeys ja taivaalta putoava suhju ovat kuin tervanjuontia. Väkisinkin tulee sellainen velton tahmea fiilis, eikä päivät tunnu lähtevän käyntiin. Sitä ikään kuin odottaa valoa, vaikka hyvin tietää, että ei se siitä aamu kymmenestä tällaisina päivinä enää parane. Nyt voisin ilomielin ottaa kuuluisat tuvan ja porstuan täyteen lunta ja jäätä. Tai muuttaa muumilaaksoon ja painua peiton alle.

Vaikka joo, eiköhän yksi suuri syy tahmeuteen ole tuo flunssa, joka laittoi yleiskunnon ja henkisen kapasiteetin  jollakin tapaa koetukselle. Tai lähinnä se, että kun ei ole päässyt liikkumaan, niin sitten tulee vain veltto olo. Odotan siis melko kovasti, että pääsen taas tänään hikoilemaan. Se laittaa elämän jollakin tapaa raiteilleen. Niin kivaa kuin hyggeily ja kotona hengailu onkin, niin kyllä ihminen on tehty liikkumaan. Kaipaan jo aamulenkkejä, sitä että saa haistattaa pitkät koko perhanan syksylle. Ja hei, viime yö oli pitkästä aikaa ensimmäinen, kun en herännyt yskimään, ja taidan huomenna jo uskaltautua lenkille! Kyllä se tästä, ja kohta näytän tälle velttoudelle, että mistä se kana oikeasti pissii!

Ai että, tulipa heti paljon parempi olo kun sai purettua uhonsa sanoiksi. Kiitos ja anteeksi! 😀

Eikä siis siinä hyggeilyssäkään mitään vikaan, en mä takkiani ole kääntämässä. Mutta elämässä pitää olla joku tasapaino, ja mulle se tasapaino tulee selvästikin sellaisen fyysisen suorittamisen ja hiljentymisen ja nollaamisen yhdistelmästä. Allekirjoitan kyllä ihan täysin, että liikunta on osaltaan paras apu kaamosmasennukseen. Sen verran kun täällä Lounais-Suomessa nyt varsinaista kaamosta onkaan. 🙂

Katselin tuossa juuri postauksia viime marraskuulta. Vähän, että miten se joulu alkoi vuosi sitten hiipiä elämään. Totesin, että ollaan siinä pisteessä, kun niitä joulukoristeita voisi alkaa kaivamaan esiin ja ”joulunodotuskuusen” voisi ehkä myös koristella seuraavan viikon aikana. Hyasintit on meillä päin olleet kiven alla vielä marraskuun loppuun asti, sen suhteen toivoisin tänä vuonna parannusta. Mutta kyllä se tästä!

Mites teidän tahmeus? Lähteekö se pelkästään sillä joulun fiilistelyllä vai tarvitaanko siihen jotain muutakin?