Hääpäivä. Yhdeksäs jo laatuaan, mikä tarkoittaa muuten sitä, että kohta 16 yhteisestä vuodestamme, olemme olleet jo yli puolet naimisissa! Jäinkin pohtimaan, että olenko kenties jo vanha, kunnes muistin miten nuori olin silloin kun tämä tapahtumasarja sai alkunsa. Olen siis yhä nuori, mutta en vain niin nuori kuin silloin!
Muisteltiin tänään sitä, miltä elämä näytti yhdeksän vuotta sitten. Juhlimme esikoisen kastejuhlaa, ja nämä naimakaupat hoidettiin siinä sivussa. Yllärinä kaikille niille vieraille, jotka olivat änkeneet itsensä vanhempieni olohuoneeseen. Ja kenenkään ei pitänyt tietää, mutta voin kai tässä kohtaa jo paljastaa, että äiti kyllä tiesi. Kuten aina, elämän kiperät mutkat ja tiukat käännökset puhutaan halki äidin kanssa. Niin tein myös tuolloin. Tunnustin tänään tämän asian jopa puolisolleni. Sen, että kaikki perustuu sittenkin petokselle! Uskon kuitenkin, että pääsemme yli myös tästä.
Kukkakuva on vanha, sillä en saanut tänään kukkia. Ja hyvä niin, sillä kaikkien näiden vuosien jälkeen olen vihdoin saanut opetettua puolisolleni, että kukat sinänsä eivät ole se juttu. Niiden pitää myös olla kauniita. Jos saatavilla ei ole kauniita kukkia, ei kannata vaivautua. Tuo kuvan kimppu onkin osoitus mieheni kukkienostotaidosta silloin, kun hän pääsee kunnon kukkakauppaan. Aika hyvä, sanoisin!
Ja ihan tyhjin käsin en kuitenkaan jäänyt, sillä työmatkatuliaisina tuli tänään kulmakynä ja punainen huulipuna. Niin ja pullo viiniä! Oma lahjani olikin sitten vaatimattomasti siisti ja lämmin koti, valmis ruoka ja hengissä pidetyt lapset. Johan sitä on siinäkin ja vieläpä kunnon Mad Men -henkeen!
Yhä taistellaan flunssaa vastaan, mutta viikonloppuna aion ottaa käyttöön sekä viinin, että huulipunan. Ehkäpä sitä voisi jopa tanssahdella kaikkien näiden vuosien kunniaksi. Ja hei, ensi vuonna tulee se täysi kymmenen täyteen! Siinäpä olisikin aihetta juhlaan!
Sanovat, että torstai on toivoa täynnä. Pidän ajatuksesta.
Suloista iltaa!
