No nyt se perjantai sitten tuli. Ja on mulla kyllä ihan perjantaifiiliskin, ulos syömään, leffaan, mitä näitä nyt olisi… Ehkä lasi viiniä, rentoutumista, sellaista perjantaijuttua… Mutta en mä ihan reporangaksi ole heittäytynyt, sain nimittäin aikaiseksi käydä hiukan komeroiden kimppuun. Tarkoitus kun olisi saada talon kiinteistä komeroista oikeasti käyttökelpoista säilytystilaa, ja pistää kiertoon esimerkiksi kenkiä ja muuta mukavaa, mitä nyt ei enää tule itse käytettyä. Kengät nimittäin vievät ihan hurjasti tilaa!

Sinä samalla  penkoessani, aloin pohtia, että olen viimeisen vuoden aikana ostanut aika vähän vaatteita. Kaapeista löytyy hurjan paljon tavaraa jopa kuuden vuoden takaa, ja pieni osa paljon sitä vanhempiakin. Lähinnä vaatteiden koko on ollut se karsintaperuste… Näin bloggaajana toki välillä oikein huvittaa, kun kysytte vaatteideni alkuperää, ja kyseinen gledju onkin ostettu jo viisi vuotta sitten, eikä sitä löydy enää edes alennustangosta. En siis voi väittää olevani järin muodikas.
Please Jeansin farkut ja housut ovat tosin parin viime vuoden aikana olleet kovasti käytössä, ja niitä on tullut hankittua useampi pari. Jokainen kuitenkin maksanut itsensä monin verroin takaisin. Tosin tuossa joulun alla tilasin taas yhdet, ja nettikaupan kuvat olivat sen verran harhaanjohtavia, että nyt mulle on jo kolmannet tätä samaa sävyä. Ehkä nekin siis päätyvät eteenpäin.

Perjantain astetta skarpinpi asu koostuukin täysin oldie goldie matskusta. Pari vuotta vanhat farkut, ja pikkuisen vanhempi Benettonin jakku. Ikivanha Day Birger et Mikkelsenin pusero ja Klaaraa odottaessani hankkimani, tukevat Sixtysevenin nahkanilkkurit. Kaulakoru on joskus tullut hankittua sellaisesta tinkelitankelikaupasta, joita ostoskeskuksissa on. Tiedättehän, paljon koruja… Nyt se vain sattuu mätsäämään (edelleen) joulunpunaisiin kynsiini.  Vain Pernille Corydonin rannerengas on pikkuisen uudempi, joulukuulta. Todellinen oldie goldie on kuitenkin Mulberryn Roxanne, vanha räyskä, jonka kierrättämistä mietin vähintään kerran vuodessa, kunnes tajuan, että pidän siitä aivan liikaa laukusta luopuakseni.

En tietenkään väitä, että voisin kehuskella ostamattomuudellani, toki hankin vuosittain jotain uutta – useammankin vaatteen. Mutta toisaalta, hankin harvemmin kertakäyttövaatetta. Jotain mikä on hirveän in vain hetken. Epämuodikkuuden sijaan musta kyse on enemmänkin omasta tyylistä. Siitä, että aikuisena ei enää tarvitse tarttua joka napapaitatrendiin ja nahkalippiksiin, vaan voi ihan huoletta näyttää itseltään.
Sama pätee tietenkin myös meikkaamiseen ja hiuksiin. Nuorempana on kyllä tullut kokeiltua kaikkea, mutta silti ihan perus raidoitetut hiukset ja nudemeikki ovat se mun juttu. Niistäkin kun voi löytää uusia vivahteita!

Oli miten oli, ehkä muotia ja tyyliä tärkeämpää on se, missä itse viihtyy. Mutta, olisi kiva kuulla teidänkin kokemuksia. Onko oma tyyli ihan valmis jo? Joku tietty väri, joka kantaa vuodesta toiseen, ja toimii kulmakivenä. Ikuinen farkkutyttö vai mustaan luottava tyylinikkari? Onko kiva leikitellä, kokeilla ja katsoa, vai onko vaatekaapissasi täydellinen klassikoiden kokoelma?

Kivaa perjantaita, ja leppoisaa viikonloppua!

Heippa!

Mitenkäs teidän uuden vuoden tavoitteet ja lupaukset? Alkaa tammikuun puoliväli lähestyä, ja mietin, olenko ainoa, joka ei ole vielä oikein saanut jutusta kiinni? Sokeriton tammikuukin vaihtui sokerittomaan kymmeneen päivään, mutta sitä en jaksa murehtia. Tulin siihen tulokseen, että olen paljon iloisempi ihminen, kun saan välillä suklaata. Enemmänkin harmittaa, että tavoittelemani pidemmät yöunet eivät oikein ota tuulta purjeisiinsa. Hitto, että onkin vaikeaa kömpiä ajoissa nukkumaan. Pitää muka rentoutua ensin. No, tänään kun kello taas viideltä pirisi, päätin vakaasti olla illalla kymmeneltä vuoteessa! Enkä ota tästä mitään vuoden tai tammikuun tavoitetta, ihan päivä kerrallaan riittää mun tapauksessa, ettei vaan tule paineita – kuten tuli sen sokerin suhteen! 😉

Täällä on yhä sairastupa. Tai pitäisikö sanoa toipilastupa, kun tuntuu tauti olevan jo lähes poissa. Potilas selaili aamupäivän nimpparilahjaksi saamaansa keittokirjaa, ja lupasin että iltapäivällä leivotaan yhdessä keksejä. Hrkkuja siis tiedossa! Niin, ja olishan se nyt aika tylsääkin, jos äiti olisi jollain sokerittomalla.

Vaikka tämä ensimmäinen kokonainen arkiviikko nyt alkoikin poikkeuksellisesti eskarilaisen sairasteluilla, musta tuntuu silti, että jonkinlaisen ryhdin tuo arki on heittänyt elämään. Ehkäpä tässä unirytmit ja kaikki muukin, menee pikkuhiljaa uomalleen, kunhan arki rullaa tasaisesti. Tiedän että arki on monelle kuin kirosana, mutta mulle se tuo tunteen pysyvyydestä, ennustettavuudesta, säännöllisyydestä ja kaikesta muustakin, jonka varaan tykkään elämäni heittää. Ja hei, jos arjesta ei tykkää, niin silloin kannattaa miettiä, että missä mättää. Siitäkin kun voi tehdä parempaa, ja kannattaakin, kun arkeahan tämä elämä pääosin on!

Yksi uuden vuoden tavoitteistani on kuitenkin kantanut jo Nuutin-päivään asti. Nimittäin se että tarttuu jokaiseen päivään. Jos syksyllä jäi pukematta ja hampaat pesemättä, olen nyt ottanut takaisin. Ja kyllä se tekeekin ihmeitä, kun heittää heti aamulla ripsarit silmille ja ripustaa lempparikorut kaulaan ja ranteeseen. Ei arkena tarvitse hienostella, mutta itsensä piristämisessä ei ole mitään vikaa. Oikein harmittaa, miten monta päivää annoin viime vuodesta kulua hukkaan pyjamassa, ja päiviin kunnolla tarttumatta.

Mutta nyt pikkuleipätaikinaa vääntämään! Vielä hetki saadaan olla kaksin, ennen kuin pikkumaistaja herää kauneusuniltaan.

Kuten jo viikon alussa varoittelin, tämä viikko on ollut blogin kannalta hiukan haasteellisempi, koska kaikenlaista tekemistä on pitänyt mahduttaa vuorokausiin. Niitä kuluumisiakin on tänne tullut kirjattua ihan liian vähän, joten pahoittelut siitä. Perjantai ei nyt sinänsä tuo suurtakaan muutosta tahtiin, sillä hommaa on viikonlopuksi yllinkyllin, ja käsiä yhä vain kaksi, mutta tänään ollaan taas viikko lähempänä joulua ja sitä myöden myös rauhoittumista.

Facebookin ja Instagramin seuraajat saivatkin jo kurkkauksen keittiön uusista tasoista, tosin tuolloin tasojen väri oli vielä jonkin verran tummempi, kuin nyt. Tällä hetkellä sävy on siis jotakuinkin se, millaiseksi sen on tarkoituskin jäädä. Pinta odottaa vielä hiontaa, ja käsittelyä, jolla saadaan suoja, joka estää elintarvikkeiden ja rasvojen imeytymisen betoniin. Käsittelyaine on Z Counterformin tuote, eli ostimme sen betonitasotarvikepaketin mukana. Pullon kyljessä lukee, että käsittely muuttaa valmiin betonin sävyä vain hiukan tai ei ollenkaan, ja elän nyt sitten siinä toivossa.

Eilen, laitettauni lapset nukkumaan, aloitin lattioiden maalausurakan, joka sekin tuntuu nyt paljon hauskemmalta, kun pystyy kuvittelemaan valmiita pintoja. Suoraan sanottuna, tämä odotteluvaihe sai mut aika saamattomaksi. Miten oikeastaan millään on ollut kauhean väljä, kun kuitenkin kaikki vaan repsottaa keskeneräisyyttään. Mutta nyt on asiat toisin, ja pikku puhteita tekee ihan uudella innolla. Lattioiden maalaus jatkuu tänään, ja huomenna aion siirtyä oviin ja karmeihin. Yötöitähän nämä maalaamiset lapsiperheessä ovat, mutta silloin on tehtävä, kun saa mahdollisuuden työrauhaan.:)

Ennen illan maalausurakkaa, on tähänkin päivään mahtunut kaikenlaista puuhaa. Ajelua Ikeaan ja rautakauppaan, sähkömiehen vierailu ja tietenkin ne päivän perusjutut muuten. Kaakeliliimaa, saumauslaastia, silikonia jne. Vielä pitäisi hio tuo tasokin, jotta saadaan ensimmäinen käsittelykerta pois alta. Huomenna nimittäin onkin jo seinän vuoro, ja hiplailen täällä innoissani jo kaakeleita. Vihdoin saadaan nekin seinään!

Että sellainen viikko, ja sellainen perjantai!

Viikonloppu tuo mukanaan virallisenkin joulunodotuksen kun sunnuntaina vietetään ensimmäistä adventtia. Jouluradio mulla onkin jo pauhannut työmusiikkina; Ihan kiva maalailla kaikessa rauhassa, ja laulella ikivihreiden klassikoiden mukana.

Päivän rento asiointiasu. Pitsit, niitit ja tekoturkikset – kaikki sulassa sovussa. 🙂

Ihanaa perjantai-iltaa!