{ tammi-helmikuu 2013 }

02.1.2014

Laitetaan vuosi pakettiin vielä muistelun ja kuvien merkeissä!

Tammikuu 2013 oli täynnä odotusta. Laskettu aikani oli 26.1 ja odottavan aika oli todella pitkää. Vauvan sukupuoli oli meillekin arvoitus, ja blogissakin mainitsin masuasukin nimeksi Koskela. Poikavauvan varalta meillä oli nimittäin valittuna nimi Vilho ( =Linna – Tunematon sotilas, Täällä Pohjantähden alla). Mutta vaikka kaikki muut veikkasivat poikavauvaa, olin itse 99,99 prosenttisen varma, että perheemme tulisi kasvamaan tyttövauvalla.
Tammikuu oli luminen, talvinen ja pakkaset paukkuivat. Valon määrä lisääntyi, ja kotia oli kiva laittaa kuntoon. Yläkerran aulaan rakensin cozy corneria, ja kukkamaljakossa nähtiin tulppaaneja. Tammikuussa inspiroiduttiin kevään muodista, sisustamisesta, kauneuden- ja hiustenhoidosta. 24. päivä pitkä odotus palkittiin, ja perheeseemme syntyi Pikku K.

Tammikuun kaikki 22 postausta voit lukea täältä.

tammikuu

Helmikuu 2013 oli kuukausi jonka voisi pukea yhteen sanaan: Vauva.
Yöunet jäivät lyhyiksi, vauvan uni- ja ruokarytmi jaksotti päiviä, aamut alkoivat ennen kukonlaulua ja kevät teki tuloaan. Kaikesta huolimatta meillä oli käsissämme helppo vauva, energia virtasi ja tunsin olevani onnellisempi kuin koskaan. Toki tavalliset baby bluesit tanssittiin pois, mutta muuten tunsin olevani reipas ja pirteä. Näin jälkeenpäin ajatellen suorittamista olisi voinut jättää vähemmälle, pyhittää aikaa äitiyslomaan ja kerätä voimia loppuun palamisen sijaan. Mutta jälkiviisaus ei ole yleensä kantanut hedelmää, joten ei sorruta siihen nytkään.
Helmikuussa otin aikaa itselleni minkä pystyin, ja opettelin jakamaan huomiota kahdelle lapselle. Tuttiketjuja ja aamu viiden leivänleivontaa, ystävänpäivän kukkameri, kun mies ei ollut ihan varma, mistä pitäisin – ne ovat jääneet mieleeni varsin vahvasti. Vauvakilot karisivat ja vauvailo huumasi pään!

Helmikuun kaikki 23 postausta voit lukea täältä.

helmikuu

Voi noita valoisia kuvia! Tullapa taas aurinko ja pitenevät päivät!


{ tavallisena päivänä }

26.11.2013

Täällä talvi senkun jatkuu, puissa on kaunis kuura ja poskiin saa ulkona nopeasti väriä. Vähän kuin luonto olisi antanut toisen mahdollisuuden kaiken pimeyden korvaukseksi. Me kulutellaan villasukkien pohjia ja nautitaan kaminassa räiskyvästä tulesta.
Tehdään ihan tavallisia juttuja. Ulkoilua, kokkailuja, leikkiä jne. Tätä se arki on. Tuntuu, että viikot huristavat ohi ihan liian nopeasti, paljon pitäisi, mutta aika riittää vain osaan jutuista.

Toisaalta tämä on kai nyt sitä elämän parasta aikaa. Pitää osata myös nauttia! Toiselle napsahti juuri 10 kuukautta mittariin, toiselle viisi vuotta reilun viikon päästä. En haluaisi joutua myöhemmin sureman, minne ne parhaat vuodet katosivat. Elisen jälkeen otin taas yhden askeleen rennompaan elämänasenteeseen. Mitä sitten, vaikka kaikki ei aina olisikaan ihan tiptop. Laitetaan joulua yhdessä, ja järjestetään leppoisat synttärit. Tärkeämpää on nauraa ja hymyillä, kuin kiristellä hampaita! Elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt jatkuvaan stressaamiseen!

tavallisena päivänä 1 tavallisena päivänä 2 tavallisena päivänä 3

Me taidetaan keittää jälkkäriksi kaakaot, ja jos hyvin käy, pötkötellään hetki ihan vaan sohvalla. Tähän aikaan päivästä talossa vallitsee raukea hiljaisuus, ja siitä pitää ottaa kaikki irti!

Kaunista talvipäivää!


{ rentoa }

25.10.2013

Se olis sitten perjantai jälleen. Hiukan erilainen viikko takana, pikkuisen lomamainenkin kai jossain määrin. Rennosti on ainakin otettu, jätetty kellotetut rutiinit hiukan vähemmälle ja koitettu irrottautua arjesta. Hyväähän se välillä tekee.
Se oli syysloma. Klaara täytti yhdeksän kuukautta, ja äitiysloma meni ja loppui. Yksi vaihe elämässä takana, vaikkei niin suuresti itse arkeen vaikutakaan. Vaihe kuitenkin.

Entä ne vapautettavat kädet sitten?
Aika nopeasti, julkaistuani kenen kädet sinä vapauttaisit -postauksen, ymmärrsin, etten ole oikea ihminen sanomaan, kuka kaipaa eniten apua, tai kuka on ansainnut sitterin. Pidätin itselläni oikeuden muuttaa pelinhenkeä, ja käyttää vanhaa kunnon arpatekniikkaa. Mutta, olen silti iloinen, että sain teidät jakamaan palan itsestänne; Sain kommenttiboksillisen inhimillisyyttä. Tarinoita arjesta, äitiydestä, ja avunannosta sekä sen tarpeesta. Monen viestin kohdalla toivoin, että voisin auttaa jotenkin. Jos en sillä sitterillä, niin jotenkin muuten. Löysin tuttuja tunteita pitkistä odotuksista ja unelmien täyttymisestä. Pystyin samaistumaan pettymyksiinne ja väsymyksiinne.

perjantai2!

Koska en voi arpoa palkintoa kuin yhden kerran, joudun vetoamaan lukijoideni hyväsydämisyyteen: Olkaa läsnä ja tarjotkaa apua. Olkaa jollekulle se, jolle voi myöntää oman riittämättömyytensä ja sanoa olevansa väsynyt. Jooko?!
Sillä, eniten itseäni kosketti kertomus, jossa todettiin, että kukaan ei auttanut tai kukaan ei välittänyt. Eihän se ihan niinkään saa mennä. Eihän!?

perjantai

Ja nyt mulle on tosi rento olo. Ai miksi!? No, koska mä tiedän, että ainakin joku herää tähän ja ottaa puhelun ystävälleen tai sukulaiselleen. Kysyy, kuinka sä voit tai miten sä jaksat. Eikös?  Tai, kyllä mä tiedän. Teihin voi luottaa!

perjantai3!

Pisimmän korren tällä kertaa veti tämä kommentti:

Piritta:
Antaisin sitterin rakkaalle ystävälleni, joka odottaa toista lastaan. Hänellä ei ole laajaa tukiverkstoa eikä äitiä, joilta voisi saada apua arjen askareissa ja lastenhoidossa. Itse haluisin olla enemmän apuna, mutta en töiltäni ja oman lapsen hoidolta niin useasti kerkeä. Tällä lahjalla olisi ihanaa ilahduttaa ystävää, hän varmasti tulisi kaipaamaan tälläistä apuria arjen keskellä kahden lapsen kanssa 🙂
Otathan yhteyttä, jotta palkinto saadaan sinne, missä sitä tarvitaan!
Ihanan rentoa viikonloppua teille kaikille! Olette ihan parhaita – jokainen!