Vappu meni jo

03.5.2015

Niin se meni yhtä nopeasti, kuin saapuikin, mutta kaikesta huolimatta meidän keittiössä näyttää vieläkin tältä! 🙂

Olen aina pitänyt vappua hiukan kaupunkilaisten juhlana. Täällä se näkyy vähemmän katukuvassa, vaikka joka pikkukaupunki toki koittaa vapuksi jonkinlaista toritapahtumaa järjestää. Meillä ylioppilaslakit pysyvät visusti kaapissa ja puhtaana, eipä ole käynyt mielessä valkolakin päähän laittaminen, ja siltä se kaikkien vuosien jälkeen näyttääkin; Puhtaalta ja vähän käytetyltä. 🙂

Mulle vappu on ensisijaisesti arkipyhä, yksi ylimääräinen päivä vuodessa, kun voi poiketa arkirytmistä ja heittää osittain vapaalle. Tänä vuonna vappu osui parhaaseen mahdolliseen viikonpäivään, ja tuloksena syntyi pitkä viikonloppu.

vappu2

Viikonloppu on kulunut täällä pihatöitä tehdessä, ja iltaisin pöytään on katettu lasten herkkuja. Muistipelejä perheen kesken, hitaita aamuja ja lastenohjelmia. Sen enempää en oikeastaan vappuun kaipaakaan.

vappu1 vappu3

Tänään siivoillaan serpentiinin pätkät pois, ja karsitaan pallot minimiin. Ulkona tuoksuu kevät, joten siitä otetaan kaikki ilo irti.

Mutta seuraavaksi aion kipaista yksiööni. Koitan löytää muovimaton kulman joka suostuisi nousemaan ja kurkkaan, mitä sen alta paljastuu. Pitäkää siis peukkuja!


Terkut Helsingistä

25.4.2015

Hiphei, ja ihanaa viikonloppua!

Juuri blogipäivästä palailtu takaisin hotellille, ja nyt olisi vuorossa iltajuhlaan valmistautuminen. Ensin kuitenkin jalat hetkeksi kohti kattoa ja vähän rentoutumista.

Tosi mukava tavata muita bloggaajia, ja toivottavasti illalla törmäillään useampaankin bloggarituttuun. Nyt kuitenkin murua rinnan alle, ja suihkuun. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aurinkoista vikonlopun jatkoa!


kevään viimeiset

18.4.2015

Nostin viikonlopun kunniaksi kuistilta viimeisen hyasinttisarjan keittiön pöydälle. On ne vaan ihania, vuodenajasta riippumatta.

Tämä lauantai on kulunut perheen kesken, päivän ykkös juttu oli löytää esikoiselle uusi fillari, ja sellainenhan löydettiin. Ei ehkä just se, mistä äiti ja isä tykkäsivät eniten, mutta omistajalleen täydellinen. Se kai on tärkeintä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun koko päivä on viipotettu menemään kaupungin hulinassa, tuntuu ihanalle hiljentyä viettämään iltaa ihan vain kotiin. Oman sohvan nurkkaan.

Rentouttavaa lauantai-iltaa toivottelen teillekin.