lomalla nyt

30.5.2015

Tänään on virallisesti käynnistetty kesäloma. Päivään on mahtunut paljon, juhlan tuntua ja luopumisen haikeutta. Kakkua, jäätelöä, päiväunet (jotka itse vedin pisimmän kaavan kautta!).

Muutama räpsy päivän varrelta, sitten liityn taas perheen seuraan. 🙂

Haikealla mielellä eskaria hyvästelemään…

Kaunis kevätjuhlakirkko…

Lahjoja opettajalle ja avustajille…

Limellä terästetty vadelma-Daim -kakku, joka ulkonäöstään huolimatta maistui todella hyvälle. 🙂

Mukavaa lomaa lomalaisille ja onnea kaikille koulutiensä päättäneille ja valmistuneille. Sekä tietenkin kaikkien juhlijoiden läheisille myös!

Ihanaa viikonloppua kaikille!


Kesäiltoja

28.5.2015

Tuijottelin edellisiltana puutarhaa kuistin ikkunoista ja tuli pakottava tarve napata kuva. Ei mikään hyvä kuva (ei sen ollut edes tarkoitus päätyä blogiin), mutta enemmänkin kyse oli siitä tunnelmasta. Jokin kesäyöhön katsomisessa teki vaikutuksen.

Tämä viikko on ollut sellaista lomaan valmistautumista, ja jonkinlaista arjesta luopumista. Lahjoja opettajille ja hoitotädille. Pikkutakkia, sukkahousuja ja lauluharjoituksia. Klaaran loma alkaa tänään, ja Niilon virallisesti lauantaina päätösjuhlien jälkeen. Myös mieheni jää ensimmäiselle lomalleen sitten kahteen ja puoleen vuoteen. Ensimmäistä kertaa Klaaran syntymän jälkeen ollaan siis kaikki jonkinlaisella lomalla – ja yhdessä.

Eilen tuli kyynel silmään, kun poika kiikutti repussaan postia kotiin. Kirje koulusta; Ensi vuoden työjärjestys, ryhmäjako ja muita käytännön juttuja. Illalla tirauteltiin myös eskarin päättymiselle, taas jonkinlaiselle luopumiselle, yhden aikakauden päätökselle. Mikään ei ole siis muuttunut sitten viime elokuun, jolloin viimeksi kerroin kaikesta siitä tunnemylläkästä, mikä vanhasta luopumiseen ja uuden alkamiseen liittyy.

 

Maanantaina tässä talossa herätään nahkavekkareiden ääneen. Kesäyöhön aion katsoa joka ilta, ja aistia kaikki sen pienimmätkin vivahteet. Odotan illan myöhäisiä puutarhahaahuiluja, aamukahvia ulkona, linnunlaulua ja kesätuulen keveyttä. Paahtavan kuumaa hellettä, ukkosta ja sadepäiviä. Odotan oikeastaan samaan aikaan niin paljon, enkä kuitenkaan mitään.

Vatsassa kutittaa, ja silmäkulmissa on kosteaa. Tuntuu siltä, että kesä on täällä!


Hotelliyöpymisiä

07.5.2015

En tiedä, miten kyllästyneitä olette jo tuohon Indiedays Blog Award -viikonloppuun, mutta jotakin mulla täällä vielä teille olisi!

Instan seuraajat tiesivätkin, että yövyimme uudessa Hotel Indigo Helsinki Bulevardissa, ja koska viikonlopun majoitus oli Indiedaysin ja Indigon yhteistyötä, pääsen hetkeksi leikkimään salaperäistä hotelliarvostelijaa. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 Hotel Indigo on IHG:n ’upscale’ –tason boutique-hotellibrändi, jolla halutaan tarjoata asiakkaille ainutlaatuisia hotellikokemuksia. Hotelleja on yli 60, eri puolilla Amerikkaa, Eurooppaa ja Kiinaa, ja maailmanlaajuinen kasvu jatkuu vahvana. Kuitenkin Pohjoismaiden ensimmäinen Hotel Indigo Helsinki löytyy nyt osoitteesta Bulevardi 26.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Indigo Hotelleille tyypillistä on, että ne kiakki sijaitsevat lähellä ostospaikkoja, ravintoloita, taidetta ja musiikkia. Jokaisen hotellin ulkonäkö on pyritty tekemään yhtä yksilölliseksi, kuin sen lähiympäristö: ruokalistat, musiikki, taide ja valokuvat viestivät sijainnista ja paikallisesta kulttuurista sekä taiteesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itselleni Bulevardi on Helsinkiä parhaimmillaan, pieniä putiikkeja ja loistavia ruokapaikkoja. Bulevardi on tavallaan oma siisti ja rauhallisempi osansa Helsinkiä, ja siellä on tullut viettyä aikaa viime vuosina tosi paljon. Sijainniltaan Hotel Indigo Helsinki oli siis mulle ihan nappivalinta. Lisäksi itse pidän huomattavsti enemmän näistä himpun pienemmistä hotelleista, joissa on oma uuniikki tunnelmansa. Tuo tunnelma on ehkä helpompi kuvailla näin kuvin, kuin yrittää selittää. Hotellissa siis suomalainen ja pohjoismaalainen design on vahvasti läsnä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tein itse muutamia poimintoja, jotka mielestäni ovat mainitsemisen arvoisia.

Ensinnäkin ihan listani kärkeen pääsevät hotellihuoneen tekstiilit. Iso ja muhkea sänky. Peitot ja untuvatyynyt (ihanaa, kun tyynyjä on tarpeeksi), 100%:n egyptiläinen puuvilla ja muhkeat mutta ah, niin pehmeät pyyhkeet ja kylpytakit. Kylppärin lattiapyyhekin oli niin paksu ja pehmeä, että tuntui kuin olisi seissyt pehmeissä tossuissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kylpyhuoneelle annan myös osaltani täydet pisteet. Suihkutilan lasiseinät ja lattian kaadot oli toteutettu siten, että suihkussa käyminen ei kastellut koko kylpyhuonetta. Kylppärissä oli täydellinen meikkausvalo (on tullut nähtyä niitäkin hotelleja, joissa on mahdoton meikata!), ja pienenä bonuksena Avedan kosmetiikka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oma parkkihalli hotellin asiakkaille. Tätä arvostan, kun kauempaa matkaavalla auto usein kulkee mukana. Parkkihallissa oli myös polkupyöriä, joten Helsinkiin voi tutustua myös fillaroimalla hotellin pyörillä.

Aamukahvi! Yleisesti hotellien aamupalalla tarjottava kahvi on kuraa, jota ei voi yksinkertaisesti juoda. Tämä tummapaahtoinen meni sutjakasti alas. Huoneisiin myös kuuluu Nespresson kahvikoneet, ja itsekin hörppäsin ensimmäiset kupilliset ennen aamupalaa. Aamupalasta vielä ne pisteet, että ihan sen perusvalikoiman lisäksi tarjolla oli myös pateet, ja pieniksi paloitellut hedelmät. Tykkäsin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ravintolan aamupala Katetaan Hotellin Bröd Punavuori -ravintolaan, jossa tarjolla on siis aamiainen, lounas ja illallinen. Hotellin yhteydessä toimii myös Soup & Juice, joka keskittyy maistuviin salaatteihin, keittoihin, ruokaisiin leipiin sekä tilauksesta valmistettuihin mehuihin. Tuolta mieheni toikin mulle hotellihuoneeseen take-away-leipiä, kun huilailin lauantain päiväohjelman jälkeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hotellihuoneen suhteen olen tottunut valitsemaan hiukan isomman huoneen, koska kaksi henkeä ja koko viikonloppu (pitäen sisällään erilaisia tilaisuuksia) tarkoitta myös sitä, että tavaraa on mukana paljon. Ahtauden tunne hotelleissa saattaa tietenkin johtua myös siitä, että olen tottunut asumaan huomattavasti väljemmin, kuin monet kaupunkilaiset. Kooltaan huone oli kuitenkin mielestäni samaa luokkaa, kuin muissakin hotelleissa tavallinen standard-luokan huone. Huoneen sisustus noudatteli hotellin linjaa ja sisustuksessa oli vahvasti läsnä Bulevardi ja suomalainen muotoilu. Mielestäni hotellihuoneen sisustusta kuvaa paremmin sanat omaleimaisuus ja suomalaisuus kuin ehkä rauhallisuus tai romattisuus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pisteet hotellin Sauna ja fitness/welness-osastolle, jossa en tosin ehtinyt itse käydä. Kuitenkin se, että hotellilla on oma sali, jota voi käyttää 24/7, on mielestäni ihan loistava juttu. Ja, salin käyttö kuuluu siis huoneen hintaan. Samoin saunat (2 saunaa, 2 höyry-saunaa), joissa mieheni kävikin sekä perjantaina, että lauantaina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mietin, mitä jäin kaipaamaan, ja mitä mielestäni hotellista puuttui. Päädyin siihen, että kaikki oli muuten hyvin, mutta huoneissa saisi olla espressokupit! Pienen espresson valuttaminen arabian Runo -sarjan kuppiin, jäähdytti ikävästi kahvia. 🙂

Jos haluat varata huoneen Hotelli Indigo Helsinki Bulevardista, voit tehdä sen täällä. Linkin takaa löytyy siis myös huoneet ja hinnat. Niin, ja avajaistarjous kannattaa hyödyntää!

*Yhteistyössä Hotel Indigo ja Indiedays