Hitaasti

28.11.2015

Se tunne kun ei illalla tarvitse virittää vekkaria soimaan, ja aamulla voi jatkaa torkkumista lattiapedillään, kun lapset katselevat vieressä Netflixiä. Ei kiire minnekään, ei hätä eikä hoppu.

Tuntuu, että lähiaikoina viikonloputkin on olleet niin kiireisiä, että siihen hitaaseen aamuun ei ole oikein jäänyt aikaa. Niitäkin kun välillä tarvitaan.

tulips 1 tulips 2

Josko tästä kuitenkin saisi vaatteet päälleen ja jonkinlaisen vauhdin tähänkin päivään. Pakko myöntää, että tuo keli kyllä houkuttelee jäämään peiton alle koko päiväksi. Vajaa kuukausi kuitenkin enää jäljellä, ja sitten mennään taas valoa kohti.

Mukavaa ja rauhallista lauantaita!


huonoista uutisista huolimatta

15.11.2015

Tämä viikonloppu on ollut sateisen harmaa niin monella tavalla. Huonoilta uutisilta on tuskin voinut välttyä, ja maailman tilanne huolestuttaa meitä kaikkia.

Muistan jokunen vuosi sitten kysyneeni äidiltäni, olenko sydämetön ja kylmä, jos en anna blogissani tilaa kansalliselle murheelle, vaan postaan arkisista ja turhanpäiväisistä asioista. Tuolloin äitini neuvoi, että huonojenkin uutisten keskellä me ihmiset kaipaamme myös muita asioita. Jopa niitä turhanpäiväisiä ja kovin arkisiakin juttuja. Ja niin se kai onkin. On suru sitten henkilökohtaista, kansallista tai kansainvälistä, huonojen uutisten sekaan pitää mahtua myös jotain hyvää. Jotain mikä saa ihmisen luottamaan elämään.

Sen enempää paneutumatta päivänpolttaviin uutisiin, päätinkin kirjoittaa siitä, että meillä on ollut mukava viikonloppu. Yhteistä aikaa, rakkaita ihmisiä, hyvää ruokaa, kodin lämpöä ja turvallisuudentunnetta. Takkatulia, naurua, kynttilänvaloa, leffailtaa, läheisyyttä ja rakkautta. Niistä on meidän viikonloppu tehty. Hyvistä hetkistä ja naurusta.

Kuvina kaikenlaista viikonlopulta kameraan tarttunutta – ilman mitään punaista lankaa.

eteinen kyllikylli

Nyt paistaa aurinko, ja kotona leijailee sunnuntaifiilis. Se raukea, kiireetön ja lämmin. Nyt ladataan akut uuteen viikkoon.

Suloista sunnuntaita!


edessä viikonloppu

13.11.2015

Perjantaiterveiset!

Meillä elellään nyt sitä vaihetta, kun lakanapyykkiä täytyy pestä vähän normaalia useammin, joten perjantain kunniaksi tänäänkin on pyykkipäivä, ja eritoten lakanapyykkipäivä. Ajattelin kuitenkin muistutella teitä Washologi -alennuskoodista, joka on siis tänään viimeistä päivää käytettävissänne. Koodin ja ohjeet löydät tästä postauksesta.

Onneksi meidän perjantaihimme mahtuu muutakin kuin pyykkäystä, nimittäin viikonlopuksi on tiedossa laatuaikaa serkkujen kanssa, ja mulle laatuaikaa siskon kanssa. Siskoni tulee lapsineen mummulaan, joten iltapäivällä mekin käännämme lasten kanssa nokan kohti isovanhempia, ja vietämme perjantaita isolla porukalla. Mukava viikonloppu piristääkin kummasti tätä lähimuistiin ehkä harmainta viikkoa.. Nyt on oikeasti pitänyt kyllä tsempata ihan hurjasti, jotta näistä päivistä on selvinnyt täysissä järjissä. Enkä väitä, että olisin välttämättä onnistunutkaan, mutta voi kun niin toivon, että ilma kylmenisi pakkaselle, ja maahan sataisi valkoinen puuterilumi.

Lumisadetta ja pakkasia odotellessa, viikonlopun ohjelmaan kuuluu myös pihan laittoa talvikuntoon. Vielä olisi nimittäin callunat ja havut odottamassa ruukuttamistaan, ja haravoitavaakin alapihan verran. Ja jos harmaus ihan mahdottomasti alkaa tökkiä, kaivan koristevaloja esiin, ja ripustelen kotiin vähän muutakin extrapiristystä. Nyt on vain jaksettava uskoa siihen, että kohta mennään taas kohti valoa!

Mukavaa perjantaita ja rentouttavaa viikonloppua.