Sanotaan, että arkea jaksaa taas ihan uudella tavalla, kun siihen saa mukavaa ja positiivista vaihtelua. No sitä viikonloppu siskon kanssa todellakin tarjosi. Toki meitä perjantai-iltana hymyilytti, kun makasimme sohvalla peittojemme alla Yle Areenasta Hercule Poirotia katsellen, ja karkkia napostellen. Että voisihan siskokset aikaa vähän villimminkin viettää. Mutta kun ei ole tarve. Ei oikeastaan ollenkaan. Miehenikin kävi meitä siinä moikkaamassa ja pudisteli päätään, kun lasissa kuohui ainoastaan colajuoma. Huvittavaa oli kuulemma myös se, että vessareissujen ajaksi ohjelma piti laittaa pauselle, kun kuitenkin osataan joka tarina ulkoa. Niin no. Onneksi on sisko, ja siskon kanssa lupa tehdä asiat juuri niin kuin kivalta tuntuu.

Lauantaille mahtui sitten aikaa myös vanhempiemme luona ja lapset jäivät yökylään. Jääkaapissa meillä oli illaksi Fresita-pullo, mutta sekin unohtui korkata. Meikkaamiseen tuhrattiin aikaa ruhtinaallisesti, kun käytiin läpi molempien kosmetiikkalöydöt ja testailtiin tuotteita. Jep, todellista tyttöjenaikaa. Viiden jälkeen sitten lähdettiinkin jo Poriin, jossa olimme tosiaan Murha Mestareiden murhamysteeri-illallisella. Jos et ole vielä murhaa ja illallista tajunnut yhdistää, voin todellakin vain lämpimästi suositella. Reilut neljä tuntia kului kuin siivillä, vatsa täyttyi mukavasti ja kotiin päästiin jo yhdentoista aikaan. Kotimatkalla haukoteltiin ja naureskeltiin, että luojan kiitos, ei tarvitse tämän enempää yöelämää kokea.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu ylitti jopa omat odotukset, ja mikä parasta, loppukuusta pääsen tuulettumaan siskon kanssa uudelleen kun vierailen vuorostani hänen luonaan. En niin tuota ystävänpäivää sen varsinaisessa (siinä amerikkalaisessa) merkityksessä jaksa vouhottaa, mutta mikäs sen parempaa ystävänpäiväviikonlopun seuraa kuin oma sisko, joka on kulkenut vierelläni kohta 32 vuotta!

Täällä vitetetään maanantaita hyvinkin rennosti, äiti jopa ehkä tyllihameista tytärtään (kerhossa oli tänään kuvaus) vielä rennommin, mikäli vain vaatetusta katsoo. Koska huomenna on taas reissupäivä, tänään nautitaan kodin lämmöstä ja varsin yksinkertaisesta elämästä. Toki siihen mahtuu kasa pyykkiä, kaupassa käyntiä ja ruokahuollon suunnittelua, mutta en tiedä johtuuko viikonlopusta vai mistä, kun nekin tuntuvat tänään niin kovin kivoilta jutuilta kaikki.

Niin, että nyt vain kivaa viikkoa kivan viikonlopun jatkoksi.

Tervehdys!

Palasin tosiaan reissultani jo myöhään keskiviikkoiltana, mutta eilinen meni jokseenkin laukkuja purkaessa ja lapsia halaillessa. Eilisen illan olinkin jo taas omilla teilläni, ja täytyy sanoa, että nyt tuntuu jotenkin ihanan rauhalliselta olla kotona. Ja se on muuten hassu juttu, tuo ”olla kotona”. Itsekin olen ollut tilanteessa, jossa kodiksi on muodostunut hyvinkin väliaikaiset ratkaisut, ja ihan vain juuri siitä syystä, että ihminen kaipaa sitä kodin tunnetta. Että on se jokin, mihin palata ja josta taas lähteä. Toki nykyään koti on siellä, missä ovat lapset, ja tietenkin kliseisesti myös se sydän. Niin kiva kun on välillä käydäkin jossain, on kotiin kuitenkin aina turvallista palata.

Tämä helmikuu on ehkä elämäni kiireisin, eikä asiaa tietenkään helpota se, että alusta meni heti yksi viikko sairasteluun. Koko kuukausi on buukattu täyteen menoa, ihania juttuja, töitä, kulttuuria ja kaikkea siltä väliltä, mutta tämä viikonloppu on ehkä koko kuukauden huipentuma. Luvassa on nimittäin spesiaalia siskoaikaa, ja tämä on oikeasti tosi spesiaalia sitten reiluun seitsemään vuoteen, kun meistä molemmista tuli äitejä. Sen sijaan, että siskoni olisi körötellyt tänne auto täynnä lapsia, hän hyppäsi tänään Kampista onnibussin kyytiin yksin! Huh, tuntuu oikeasti tosi hassulta! Vähän myöhemmin tänään me noudetaan lasten kanssa täti mummulasta meille yökylään (mikä on meidän lapsista jo ihan älyttömän jännittävää sekin), ja huomenna me siskokset sitten vietämme laatuaikaa ihan ilman lapsia, hyvän ruuan ja teatterin parissa.

Koska me  olemme siskoni kanssa molemmat salapoliisiromaanien suurkuluttajia, ja koulun kesälomat kuluivat kuunnellessa Lars Svedbergin ääntä ja Agatha Christien tarinoita, aiotaan me ratkoa tietenkin myös yksi murha viikonlopun kunniaksi. Mutta siitä lisää myöhemmin, kunhan nyt selvitetään se uhrikin ensin. Jäinkin miettimään, että pitääkö murhaillalliselle ottaa suurennuslasi mukaan, vai pärjätäänkö me vain pienillä harmailla aivosoluillamme. 😉

Yritän viikonlopun aikana vastailla myös kommentteihinne, mutta ensisijaisesti nautin laatuajasta oman siskon kanssa. Oli ihana lukea myös ajatuksianne tuosta sinisestä väristä, jota muuten ehdin fiilistellä Tukholman NK:lla vielä paljon enemmän.

Mutta sinisestä, Tukholmasta, siskoajasta ja murhistakin enemmän vielä toisella kertaa. Nyt toivottelen teille kaikille ihanaa viikonloppua ja ihanaa ystävänpäiväviikonloppua!

Tallenna

Ei ehkä otollisin keli sadetakille, mutta ei nyt siitä valiteta. Täällä maisema on puuterilumen valkaisema, ja sitähän tässä on odoteltu!

Mitä tulee sadetakkiin, olen mukana Indiedaysin ja McDonald’sin yhteistyössä ja pääsin tutustumaan uuden Big Mac Shopin  tarjontaan. Nimensä mukaan kyseessä on shoppi, jonka valikoimista löytyy jos jotakin tutulla hampurilaiskuosilla koristettuna. Itselleni valitsin Big Mac sadetakin, sillä miettiessäni viime kesän sadetakkikelejä, ja jalkapallokentän laidalla vesisateessa seisomista, totesin, että tilanne vaati pilkettä silmäkulmaa. Kenties vesisade ei jatkossa tunnu ihan niin tylsältä!

Sadetakin lisäksi hampurilaiskuosia on saatavilla Big Mac Shopista uimahousuina, kumisaappaina, lämpökerrastona, koirantakkina, lakanoina, makuupussina, tapettina, tai vaikka telttana.

Käsi pystyyn, jos olet joskus syönyt Big Mac -hampurilaisen. Jep, ja vaikka et olisi koskaan maistanutkaan, tuskin voit olla tietämättä kyseistä tuotetta, sillä Big Mac on klassikko!

Tiesittekö esimerkiksi, että Big Mac on ollut suosiossa aina 60-luvun lopulta tähän päivään saakka, mutta klassikkopurilainen on ehtinyt olla olemassa jo kahdella muullakin nimellä!? Entä tiesitkö, että hampurilaisella on museo, tai sen avulla voidaan mitata eri maiden hintatasoa?

Big Macin kehitti aikoinaan pittsburghilainen franchise-yrittäjä Jim Delligetti. Big Mac -nimen puolestaan keksi McDonald’sin mainossihteerinä työskennellyt Esther Glickstein Rose. Tätä ennen hampurilaista kutsuttiin nimillä Aristocrat ja Blue Ribbon Burger. Nämä nimet eivät jostain syystä kuitenkaan toimineet markkinoilla, ja kolmas kerta toden sanoi, eli suuren kansan tietoisuuteen hampurilainen nousi vasta Big Mac -nimellä. Big Mac kehitettiin nimittäin kilpailijaksi Big Boy – ravintoloiden Big Boy -sandwichille.