Mä olen riippuvainen radiosta. Radiosta kuulen ne päivän ensimmäiset aikuisten äänet, ja monena päivänä radio on puhelimen lisäksi ainoa kanava, josta selkeää ja ymmärrettävää suomen kieltä korviini kantautuu.
Totuin jo lapsena, että radio soi kodin taustahälynä. Radio Suomi, ja sen verkkainen tahti. Merisää ja paikalliset lähetykset. Itse kuuntelen mielummin jotain muuta. Varmaankin juuri niiden paikallisten osuuksien vuoksi.
Ylen lisäksi meillä täällä kuuluu vain pari suurta kanavaa. Näissäkin tapauksissa radio on nostettava ylös ja lähelle ikkunaa. Onhan sitä olemassa nettiradiot, mutta olen vanhanaikainen; Radiota kuunnellaan radiosta. Vuosia soitin Novaa. Aamun Radiota lukuun ottamatta, en kuunnellut muuta kuin uutiset, musiikki oli aika kehnoa ja ohjelmat niin ja näin, mutta taustaääneksi tuo kelpasi. Sitten aamun ilmestyi ääni josta en pidä. Melkeinpä en voi edes sietää. Alku vuoden olenkin kärsinyt jonkinlaisesta radiokriisistä. Aamukahville olen kaivannut seuraa, ja päivä on alkanut kankeasti. Säälittävää, huomasin olevani radioriippuvainen.
Nyt käänsin kilpailevalle kanavalle. Totuttelen, tutustun, opettelen – en vielä tiedä pidänkö. Informatiivisuus on niukempaa, uutisia voisi olla enemmän. Toisaalta tiedän taas mistä viihde puolella puhutaan; En lue iltapäivälehtiä tai seitsemän päivän kulttuurijulkaisuja. Tukiainen, Kalinainen ja Aitolehti ovat mulle aika vieraita juttuja. Hämmästelen nyt näitä oman ”alansa” julkkiksia. Eilen katsoin jopa Maria! -ohjelman, ensimmäistä kertaa kokonaan (myönnetään, että syy oli lähinnä artistivieraassa, joka esiintyi viimisenä). Olen sivistynyt viihteen saralla, tosin kaikki muu sivistyminen onkin sitten entisellä tasollaan.
Meillä katsotaan telkkaria todella vähän. Yleensä se avataan vasta Niilon nukahdettua, ja sammutettaan reilun tunnin kuluttua. Radion avaaminen on sitävastoin rutinoitunut aamutoimi. Se tapahtuu kuin itsestään heti keittiöön sipsutellessa. Voi niitä aikoja, kun kaikki hiljentyivät kuuntelemaan radiolähetystä tai -kuunnelmaa. Se oli sitä aikaa kun ihminen kirjoitti kirjeenkin kynällä paperille. Kauas on tultu.
Toisaalta, siinä missä radio voi pelastaa päivän, toimii se myös päinvastaisesti. Kahdeksan tuntia iskelmämusiikkia pakkosoitolla teki joskus työpäivästäni kärsimyksen. Pahinta oli, että vielä kotiin pyöräillessä huomasi hyräilevänsä Mattia ja Teppoa.
Meillä on täällä ihan mieletön keli. Aurinko paistaa ja räystäät tippuu. Maaliskuu toi kevään tullessaan, ihan niin kuin pitikin. Nyt kahvitauko, ja aikuisten musiikkia ennen muskarin lastenlauja. Ei kuitenkaan Mattia ja Teppoa.
Ai niin, ostin myös noita Ikean 365 -sarjan espressokuppeja. Kivasti sopii toi turkoosi kahvin kaveriksi!
