Hupskeikkaa! Menipäs viikonloppu vauhdilla. Olisin voinut ihan vallan mainiosti ottaa yhden lisäpäivänkin, mutta minkäs teet. Vaikka toisaalta ei tässä uudessa viikossakaan mitään vikaa ole. Huomiseksi on jopa luvattu auringonpilkahduksia, joten eiköhän ne energiat siitä lähde viimeistään virtaamaan.

Vaikka tässä nyt ikään kuin sydäntalvea eletäänkin, päätin uhmata vuodenaikaa sen verran, että kaivoin kaapista vaaleat farkut ja valkoisen puseron. Piristää muuten ihmeen paljon tämä vaaleaan pukeutuminen. Tulee sellainen keveän iloinen kesäfiilis keskelle talvea. Nostin myös maljakkokuusen pois keittiön sohvapöydältä ja laitoin tilalle tulppaaneja. Vallan villiä miltei!

Olen tässä vuoden alussa vähän miettinyt, että mitäs tänne blogiin oikein kuuluisi kirjoitella. Ajan henkeen kai sopisi terveelliset reseptit ja jonkinlaisen itsekurin ilmaisu. Mutta tiedättekö kun ei oikein irtoa.Toki kaikki kunnia jokaisen itsekurille ja niille terveellisille herkuillekin, mutta itse en koe omaavani erityisen kovaa selkärankaa, enkä oikein jaksa sellaista tavoitellakaan. Siis sen jälkeen kun olen vuosia tehnyt töitä sen selkärangan unohtamiseksi. Ja toisaalta, syön herkkujakin jos siltä tuntuu, mutta arjen keskellä siihen harvemmin jää aikaa. Suosin sokeritonta, vehnätöntä ja maidotonta ruokavaliota, mutta koska mikään noista ei koidu kohdallani kuolemaksi, syön yleensä sitä mitä tarjolla on. Tosin meillä on tarjolla useimmiten sitä, mitä minä laitan. Ja mitä tulee tammikuun ihmedieetteihin ja kaikkeen karvaaseen ruokavaliopöhinään, väitän, että perus lautasmalli ei lihota ketään. Mikään ravinto-ohjeistus kun ei käske meitä popsimaan jättipusseja perunalastuja tai ostamaan suuria karkkipusseja. On myös ihan eri asia syödä kotona itse tehty jauhelihapihvi salaatin ja vaikka perunoiden kanssa, kuin hotkaista hampurilainen ranskiksilla. Sama pätee myös pitsaan. Mutta jotenkin juuri tähän aikaan vuodesta musta tuntuu, että kellun ajatuksineni jossakin yksinäisyyden valtameressä. Että pitäisihän sitä nyt kuitenkin vannoa vähintään jonkin ihmeruokavalion nimeen.

Juttelin tuossa vuodenvaihteessa yhden ystäväni kanssa, joka oli saanut ravinto-ohjeet alan ihmiseltä. Siis ihan listan, että mitä pitää syödä ja suurin piirtein mihin aikaan. Rasvat, hiilarit, protskut jne. Ja ystäväni päivitteli, että ihmisen pitäisi syödä sen ohjeen mukaan ihan hirveästi. Että oikein pahaa tekee, kun pitää syödä niin paljon. Samalla tämä ystäväni huomasi kuitenkin, että paino tippui. Ja vielä ihan ilman liikuntaakin. Syyksi hän ajatteli sitä, että söi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kunnon aterioita, eikä napostellut jatkuvasti jotain. Tiedättehän, karkki sieltä, karkki tuolta, ja tietty kaikki se, mikä jää lasten lautasille ruokailun päättyessä.
Niin että palatakseni siihen salaliittoteorioidenkin sävyttämään lautasmalliin, kyllä ne suurimmat ongelmat ovat enemmänkin aterioiden koossa ja kaikessa extrassa, mitä suuhumme tungemme. Toki on hurjan tärkeää herkutella joskus, on se sitten vehnäpohjainen kermakakku, tai sokeriton raakakakku. Mutta arjen ja juhlan välillä saa ja kuuluukin olla eroja. Että kun nyt ajan hengessä avasin sanaisen arkkuni aiheesta, on viestini jotakuinkin se, että syökää ruokaa. Kukaan ei kauheasti helmikuuta pidemmälle jaksa kärvistellä nälkäisenä ja ilman minkäänlaisia nautintoja. Siihen nautinto-osaan tosin kannattaa kiinnittää vähän enemmän huomiota. Toki jos tavoite on laihtua vain helmikuuhun mennessä, kannattaa varmaan kituuttaa itseään vaikka pelkällä vedellä (=ironiaa), mutta jos projektiaan ajattelee vuodelle 2018, kannattaa miettiä, että mitä sellaisia muutoksia voisi tehdä, jotka kantaisivat ihan sinne jouluun saakka ja kenties vielä seuraavan vuoteen.

Vähän ehkä eksyin aiheesta, joka taisi olla, että tuntuu, kuin ei olisi mitään järkevää sanottavaa päivänpolttaviin puheenaiheisiin. Mutta näemmä sitten kuitenkin oli. Mutta tämä tästä, huikkailkaa ihmeessä muitakin juttuja, joista tykkäisitte lukea. Kaikkea en varmaan suostu toteuttamaan, mutta sellaista blogin raameissa pysyvää voi toki aina toivoa!

Mutta nyt niitä perunoita keittämään, jotta ehditään neiti Koon kanssa jumppaan!

farkut ⎮ vanhat 2nd Day
pusero ⎮ vanha Vero Moda
kengät ⎮vanhat Sixtyseven

 

Tallenna

Kuvien lasit: Kylie Minogue / KYLIE 5

Hepskukkuu! Tänään vähän turinaa rilleistä ja rillien vierestä. Silmälasimuisteloihin minut yllytti Specsavers, jonka kanssa postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä.

Sain ensimmäiset silmälasini joskus yläaste-lukioikäisenä. Ei pahasti miinusta, mutta hajataittoa ja piilokarsastusta, joita pyrittiin korjaamaan jatkuvien päänsärkyjeni vuoksi. Jossakin kaappien uumenissa kai on yhä ne ensimmäiset lasini, jotka olivat kooltaan hädin tuskin teelusikkaa suuremmat, ja kehyksetkin liki olemattomat. Ei ehkä niin tätä päivää, mutta hei, varmaan taas joskus muodissa tuokin hullutus. Tosin toivon, että ei ihan heti. Optikkokin oli mukava. Pitkän huiskea nainen, jolla oli hauskat jutut. Viime vuosina olen saanut tutustua kyseiseen ihmiseen ihan muissa kuvioissa, ja todennut ensivaikutelmani oikeaksi, joskin hauskuuden osalta alakanttiin arvioidulta. Ystäväpiiristäni löytyy muuten kaksi muutakin optikkoa, ja tällä otannalla olen päätynyt siihen lopputulemaan, että alalle hakeutuu leppoisaa ja hyvän huumorin omaavaa väkeä.
Siinä kohtaa kun itse sain ensimmäiset silmälasini, keikkui isänkin nenällä jo monitehot, ja isosiskoani en edes muista ajalta jolloin hänellä ei vielä ollut silmälaseja. Äidillä lasit on ollut aina. No ei toki ihan syntymästä asti, mutta jostakin villeistä nuoruusvuosista kuitenkin, eli ajalta, jolloin minua ei tainnut olla olemassa edes haavekuvissa. Yhdet äidin vanhoista laseista, sellaiset Kekkos-tyyliset ja matkatelkkarin kokoiset, olivat minulle ja siskolleni äärettömän hyvää hupailuviihdettä lapsuudessamme. Ne kaivettiin esiin tuon tuosta, ja sitten naurettiin sekä toisillemme, että itsellemme. Samalla mitalla tuli takaisin tässä jokin aika sitten, kun äiti viittasi yksiin laseistani ja totesi, että silmälasimuoti on alkanut kääntymään siihen suuntaan, mitä se oli hänen nuoruudessaan. Koen siis liki velvollisuudekseni säilyttää myös omia vanhoja lasejani ihan vain senkin vuoksi, että omilla lapsillani olisi tekemistä sadepäivien varalle. Ihan vain, jos tietokoneet, pelikoneet, puhelimet ja kaikki käpylehmiä hienommat lelut eivät jostain syystä pystyisi täyttämään tätä aukkoa nykylasten elämässä.

Kärsin samoista näköongelmista edelleen, sillä erolla, että lähinäköni on heikentynyt iän karttuessa. Jos siis ennen erotin ne pienenpienellä painetut Tuntemattoman sotilaan loppusanat 20 markan setelistä täysin ongelmitta, en uskoisi enää kykeneväni vastaavanlaiseen suoritukseen. Toinen ongelma on se, että nykyään työni on pitkälti näyttöpäätteen tuijottamista, ja mikäli en jaksa käyttää päivällä laseja, huomaan sen kyllä viimeistään illalla hamutessani särkylääkepurkkia. Kävin keväällä Specsaversin näöntarkastuksessa, ja vaikka olin lähtenyt aamulla kotoa sekä hyvän näköisenä, että hyvänäköisenä, totesin tutkimuksen päätyttyä optikolle, etten näe ilman laseja mitään. Optikko selittikin, että tarkastuksen aikana silmää ikään kuin rasitetaan ja koska omat silmäni yrittävät niin kovasti korjata tarkennustaan, tulee kunnon rasituksen jälkeen vastaan tilanne, jossa silmät eivät yksinkertaisesti enää jaksa. Itselläni silmälasit ovatkin jo vuosien ajan olleet työväline juurikin tällaisen rasituksen välttämiseksi.

Kävin itse keväällä Specsaverin kokonaisvaltaisessa näöntutkimuksessa, josta kirjoittelinkin teille jo toukokuussa. Tuo tutkimus sisältää paitsi perinteisen näöntutkimuksen ja silmänpaineen mittauksen, myös digitaalisen silmänpohjan kuvauksen, jossa pystytään havaitsemaan vakavat silmäsairaudet, kuten silmänpohjan ikärappeuma ja silmänpainetauti, sekä merkit diabeteksesta ja verenpainetaudista.

Lukijakilpailu:

Kerro kommenttiboksissa oma silmälasimuistosi tai milloin viimeksi kävit näöntarkastuksessa. Kommentoimalla olet mukana 129 euron Specsavers -lahjakortin arvonnassa. Jätätähän kommenttisi kuitenkin viimeistään 21.1. 2018 menessä. Kilpailun säännöt löydät täältä.

Tallenna

Tallenna

Uusi vuosi ja vuoden ensimmäinen päivä! Ulkona luminen luonto ja sisällä leppoisan lämmin vapaapäivän tunnelma. Ensimmäistä kertaa koko nelihenkinen perheemme jaksoi olla hereillä yli vuoden vaihtumisen. Raketit paukuteltiin kimpassa naapureiden kanssa, ja sen jälkeen istuttiin glögille ja kuohuvalle, ja nostettiin malja vuodelle 2018. Mitään sen ihmeellisempiä lupauksia en tehnyt, tosin toki toivon, että tulevana vuonna pystyn taas tekemään niitä hyviäkin valintoja, jotka edistävät niin omaa kuin perheenkin hyvinvointia.

Istutin tänään esikoisen bussiin ja pyysin kuljettajaa katsomaan, ettei poika poistu autosta ennen Kamppia. Kolmen ja puolen tunnin bussimatka yksin on jännä 9-vuotiaalle, mutta pakko myöntää, että jännitti vähän itseänikin. Onneksi siskoni oli matkustajaa vastassa, ja otti pojan huomaansa heti päätepysäkillä. Klaaran kanssa jatketaan lomailua kotosalla, ja loppuviikosta saadaan matkalaisen mukana myös palautusväki yökylään. Arki jatkuu vasta loppiaisen jälkeen, ja voi miten ihanalta tuo ajatus edelleen tuntuukaan!

Meillä on edelleen myös joulukuusi ja joulukukat. Tontut nököttävät paikoillaan, enkä tunne mitään kiirettä joulusta luopumiseen. Päinvastoin, haluaisin pitkittää joulun iloa vielä parikin viikkoa. Onneksi kuusi ei juuri varise, joten mitään kiirettäkään joulun poissiivoamiselle ei ole. Näin on hyvä, ja nautin edelleen joulunajan levollisuudesta. Ja kyllä, myös suklaasta ja glögistä. Oikeastaan jopa suututtaa, kun silmiin osuu jatkuvasti kaiken  maailman juttua siitä, miten joulukilot karistetaan. Ikään kuin ihmisen pitäisi rangaista itseään siitä, että pimeän syksyn jälkeen otetaan vähän rennommin, eikä nipoteta joka suupalasta. Ymmärrän toki, että vuoden vaihtuminen vaikuttaa osaltaan taas laihdutusbuumiin ja ryhtiliikkeiden tekemiseen, ja kaikki kunnia toki jokaiselle tuollaisen päätöksen tehneelle. Kunhan jatkossakin muistaa, että juhla on juhla, ja sen kuuluukin erottua arjesta.
Äidilläni on ollut aina tapana sanoa, että sillä, mitä ihminen syö joulun ja uudenvuoden välillä, ei ole merkitystä, kunhan kokonaisuus uudenvuoden ja joulun välillä on kunnossa. Luotan tähän viisauteen itsekin. Parissa viikossakaan kun ihminen harvoin oikeasti paljonkaan lihoaa. Toki joulun jälkeen kroppa voi olla turvoksissa, ja nesteiden kertyminen saa olon tuntumaan ”isolta”, mutta kyllä se siitä tasoittuu ihan arjella. Ilman sen isompaa rankaisemista tai itsensä kurittamista. Sain itse joulupukilta paketin Fazerinoja, ja tässä kirjoittaessani mutustankin samalla lempparisuklaatani. Ja syön kyllä rasiani ihan rauhassa ja hyvillä mielin loppuun asti, vaihtui sitten viime yönä vuosi tai ei. 🙂

Kuvien buclee neuletakin sain kesällä Lifestyle La Lunasta, ja ajattelin vinkata, että kyseinen neule on nyt myös alessa. Käyttäkäähän myös koodia life, jolla saatte Lifestyle La Luna -nettikaupasta -10% alennuksen kaikista tuotteista, eli myös jo alennetuista hinnoista! Koodi on voimassa sunnuntai-iltaan asti.

Nyt sohvalle pötköttämään! Leppoisaa vuoden ensimmäistä! ♡

Tallenna

Tallenna

Tallenna