I niin kuin influenssa

04.2.2016


No pöh! Se flunssa muuttuikin sitten vähän rajumpaan kuumeeseen, ja vei aika veto pois -tilaan vähäksi aikaa. Maanantai-iltana kuume vain nousi, ja vasta eilen alkoi taas maailma hiukan hahmottua edessä. Lämpö sahaa edelleen, mutta pahin on kai (tai ainakin toivottavasti) jo takana.

Maku ja hajuaisti ovat edelleen lomilla, ruokahalu nollassa ja olo kuin junan alle jääneellä (kielikuvallisesti), mutta eilen illalla raahauduin jo suihkuun asti, sillä mitään haistamatta tiesin olevani pesun tarpeessa. Jospa tänään jo jaksaisi pestä hiuksetkin, sen verran on pelikuva nuhjuisen näköinen.

Aamupäivällä sain kyydin kauppaan, ja ruokapuoli hoitui pussilla ranskalaisia ja kalapuikoilla. Jep, ei mitään terveysruokaa, mutta muuhun ei oikein voimat riittäneet. Iltapäivällä kaivoin autonkin lumen alta (muistaakseni maanantaina vielä nurmikkokin pilkisti monin paikoin ja nyt on taas talvi!), sain jopa kuljetettua pojan soittotunnilleen. Vähän isompi kauppareissu pitäisi vielä tehdä, sillä jääkaapista morjestaa lähinnä valo.

Sunnuntaina siivosin koko talon vastaanottamaan uutta viikkoa, mutta pakko myöntää, että tällä hetkellä täällä näyttää juurikin siltä, että taloudenhoito on lomaillut, ja villakoirien koosta voi päätellä, että imuroinnin sijaan täällä on pöyhitty lähinnä peittoja ja tyynyjä.

Mutta kyllä tästä kuulkaas vielä noustaan! Nyt on sellainen fiilis, että johan riitti tätä lajia. Toki pitää varovaisesti tarttua arkeen ja parannella itsensä ihan loppuun asti. Nyt kuitenkin näkyy jo se valon pilkahdus siellä tunnelin toisessa päässä.

Kaikista edellä mainituista syistä johtuen, mulla ei nyt ole liittää tähän mitään kivaa sisustuskuvaa tai energistä omakuvaa, mutta hei, hedelmät kelvatkoon! Ne on aina nättejä ja energisiä!

Ensi syksynä asetun rokotejonoon, ja ehkäisen tämänkin pirulaisen ennakkoon. Viimeiset vuodet meillä onkin influenssa rokotetta otettu, mutta nyt olin jotenkin niin laiska tuonkin kanssa. Tulipahan opittua kantapään kautta. 🙂

Ja jos nyt oikein positiiviseksi aletaan, niin hei, kohta on taas viikonloppu! 🙂

Mukavaa torstai-iltaa!


Maanantailta

27.1.2016


Tunnelmia ja paloja maanantailta. Kuvasimme siis meandin uutta mallistoa Helsingissä, ja kuvauspaikkana toimi persoonallinen ja viihtyisä Rupla. Porukka oli ihan mahtava, osa tuttuja, osa uusia tuttavuuksia, ja juttu luisti koko illan iloisesti.

meandirupla 9 meandirupla 8

Ohjelmaan kuului toki hyvää ruokaakin, ja tällä kertaa päästiin itse hiukan osallistumaan keittiömeininkiin. Blini-ilta oli hauska ja todella antoisa. Ainakin juuressipsit menevät heti kokeiluun, ja paahdettu valkosuklaa pääsee varmasti myös jälkkäripöytään lähiaikoina. Kerrankin tilaisuus, jossa kehtaa oikeasti kysellä neuvoja ja vinkkejä, ohjeita ja reseptejä.

meandirupla 7meandirupla 6meandirupla 5

Pääosassa hyvän seuran ja ruuan lisäksi oli tietysti me&i:n uusi mallisto, joka julkaistiin tänään. Naisten vaatteet jatkavat meandilla nousuaan, ja tässäkin mallistossa on sekä uutta, että joitakin hyväksi havaittuja klassikoita. Kannattaa tutustua!

meandirupla 3 meandirupla 4

Sain pyytää mukaani yhden blogikaverin, ja matkaan lähti White featherdream -blogin Hanna. Tuntui jopa hiukan hassulta, että ei olla koskaan aikaisemmin tavattu kasvokkain, mutta silti ollaan tekemisissä sen verran, että toisen tuntee kuitenkin jo kohtalaisen hyvin. Mulle illan paras juttu oli siis ehdottomasti se, että viimein tapasin Hannan. Kiitos siis seurasta! 🙂

meandirupla 12 meandirupla 11 meandirupla 10 meandirupla 2 meandirupla 1meandirupla 13

Kuvat: Aki Rask / Akifoto Oy

Kiitos meandin tytöille, kaikille bloggaaja kollegoille ja meidän mahtavalle kokkipojalle.

Koitan vastailla kommentteihinne mahdollisimman pian. Vähän sairastelua ilmassa ja veto pois, mutta josko se tästä menisi ohi. Mukavaa iltaa kaikille!


Kisukakku

26.1.2016


Sataa sataa ropisee… Jonkinlainen välimuoto kovien pakkasten ja vesisateen keskivaiheilta olisi myös kelvannut!

Eilinen päivä vierähti Helsingissä, tai oikeastaan vierähti vähän yötäkin, kun kotiin pääsin vasta ennen yhtä. En tiedä onko se sitä, ettei enää ole parikymppinen, mutta hitto vie olin aamu kuuden jälkeen tänään ihan töttöröö. Eli oikeastaan ihan hyvä tämä näinkin kypsä ikä, kun ei tarvitse miettiä sen enempää yöelämää. Riittää kun pääsee illalla ajoissa sänkyyn. 🙂

Sain jonkin verran meiliä tuosta Klaaran synttärikakusta, ja kyselyä, että miten se koristelu oli toteutettu. Ajattelin laittaa nyt pari havainnollistavaa kuvaa, sillä tämähän on oikeasti tosi helppo tapa koristella kakku! Kadehdin taitavia sokerimassaleipureita ja hienoja fantasiakakkuja, mutta omat taitoni eivät todella riitä moiseen. Ja, kuten joku jo kommentoikin, perinteisen täytekakun maku miellyttää enemmän, kuin nuo massakuorrutteet. Makunsa puolesta käpykakut, banaanikakut ja prinsessakakut ovat aina saaneet osaltani jäädä. Täytekakkukin menee vain jos se on suklainen, eli makumieltymyksiltäni olen ihan lapsen tasolla. 😉

kissakakku

Eli kaupasta valmista sokerimassaa, Korviin muotoillaan aika paksut köntit, ja niiden sisään lykätään puiset grillivarrastikut. Sokerimassoja saa eri värisenä, mutta myös tuollaisia väriaineita myydään, eli ei tarvitse ostaa montaa väriä. Värigeelejä sekoittamalla saa erilaisia sävyjä ja pelkällä valkoisella massalla pärjää aika pitkälle. Määrällisestihän massaa ei kakkuun kauheasti tarvita. Mustan sokerimassan ostin erikseen, mutta olisihan tuossa voinut käyttää lakunauhaa tai jotain vastaavaa.

Turkoosit silmät ja vaaleanpunainen nenä olivat siis itse värjättyjä.

Sokerimassa kaulitaan tomusokerin kanssa, ja muotilla sitten vain kivoja kuvioita, ihan kuin piparkakkuihin. Liimana toimi taas sokerikuorrute. Sitä käytin lähinnä siis silmiin ja viiksiin, muuten koristeet vain lykätään kermaan.

Samalla idealla voi koota melkein minkä tahansa hahmokakun. Kasvot voi tehdä joko kakun kylkeen, kuten itse laitoin, tai sitten kakun päälle. Korvien sijainti viittaa eläimeen. Esimerkiksi apinan korvat olisin asettanut kakun sivuille, ja koiran luppakorvat voisi vain laskea kerman päälle kakun reunoille.

kisukakku

Yksinkertainen idea, vain mielikuvitus on rajana!

Mukavaa tiistaita. Taidan leikata palan kakkua itselleni seuraavaksi!