Heinäkuussa tapahtui jotain. Väsymys hiipi pikkuhiljaa, pyristelin vastaan, enkä halunnut myöntää itselleni, että puolen vuoden päätön kiitäminen, ja ylisuorittaminen, oli tehnyt tehtävänsä. Halusin antaa itsestäni positiivisen kuvan, ja uskottelin joka ilta itselleni, että huomenna kaikki on taas paremmin. Yritin nauttia elämästä, kesästä ja lomasta. Tai muiden lomasta ainakin. Tunsin varmasti olevani uupunut, mutta en halunnut myöntää sitä itselleni, enkä varsinkaan muille.
Vähensin liikuntaa, taisin lopettaa melkein kokonaan heinäkuun loppupuolella treenaamisen ja lenkkeilynkin. Yritin innostua remontista, sisustaa, ja tehdä asioita, jotka yleensä tuovat iloa elämääni, mutta kaikki oli äärettömän raskasta. Kesä-heinäkuun vaihteessa varmistui muutto Indiedaysille, ja vaikka tuleva muutto oli ihana jännä asia, koin ehkä myös jonkinlaista suorituspainetta.
Haikeistakin tunnelmista huolimatta heinäkuusta on jäänyt mieleeni kesän huolettomat päivät, onkiminen, mustikat -ja aika yhdessä perheen kesken. Klaara täytti puoli vuotta, ja kesä antoi vaihtelevia säitään.

Heinäkuun kaikki 23 postausta voit lukea täältä.

Elokuussa edessäni olikin jo seinä. Itkua ja lohdutonta tunnetta taisi mahtua joka päivään. Liikkumiseen ei jäänyt energiaa, olisin halunnut vain maata. Jos olisin voinut, olisin varmasti jäänyt joka päivä vain peiton alle, mutta eihän se ollut mitenkään mahdollista. Ulospäin kaikki taisi tosin näyttää samalta kuin ennenkin, tein kaikkeni, jotta heikkouttani ei olisi huomattu. Virhe, tiedän sen nyt. Jälkiviisauden totean tosin jälleen turhaksi.
Elokuuhun mahtui silti paljon mukaviakin juttuja. Kuvausreissu Helsingissä, ihania yhteistöitä ja kauniita kesäpäiviä. Nautittiin omasta saunasta, suunniteltiin syksyä ja syksyn pukeutumista, herkuteltiin ja vietettiin tuhottomasti aikaa Netflixin seurassa!

Elokuun kaikki 25 postausta voit lukea täältä.

Elämä on vuoristorataa, ja niin siinä vain kävi, että tästäkin suosta noustiin. Pahoittelut ei niin positiivisesta postauksesta, mukavampia muistoja luvassa!

Jatketaan muisteluita!

Maaliskuu 2013 on jäänyt vahvimmin mieleen Pikku Koon ristiäisistä. Koosta tuli virallisesti Klaara, ja lilat juhlat olivat varsin onnistuneet. Tosin jälkeenpäin kun taas miettii, vähempikin olisi riittänyt! Äidin tukka sai uuden värin ja tyylin, oli pääsiäinen ja kevät alkoi sulattaa hankia. Vaunulenkkejä, valoa ja energiaa. Arki alkoi löytää oman uomansa ja kaikki kävi helpommaksi. Vastapestyista ikkunoista aurinko pääsi koko kotiin ja kevään tulo oli varmaa!

Maaliskuun kaikki 27 postausta voit lukea täältä.

Huhtikuussa haaveiltiin jo puutarhajutuista, päivitettiin vaatekaappia raikkaalla siniraidalla ja innostuttiin jälleen tyylijutuista. Conssit kaivettiin esiin, ja leivottiin maailman paras ja helpoin mutakakku. Blogissa leikittiin kuvankäsittelyllä ja järjestettiin kivoja arvontoja. Lumet suli, leskenlehdet nousivat maasta, juoksutossu kulki, samoin salitreenit.

Huhtikuun kaikki 28 postausta voit lukea täältä.

Kohti kesää!

Laitetaan vuosi pakettiin vielä muistelun ja kuvien merkeissä!

Tammikuu 2013 oli täynnä odotusta. Laskettu aikani oli 26.1 ja odottavan aika oli todella pitkää. Vauvan sukupuoli oli meillekin arvoitus, ja blogissakin mainitsin masuasukin nimeksi Koskela. Poikavauvan varalta meillä oli nimittäin valittuna nimi Vilho ( =Linna – Tunematon sotilas, Täällä Pohjantähden alla). Mutta vaikka kaikki muut veikkasivat poikavauvaa, olin itse 99,99 prosenttisen varma, että perheemme tulisi kasvamaan tyttövauvalla.
Tammikuu oli luminen, talvinen ja pakkaset paukkuivat. Valon määrä lisääntyi, ja kotia oli kiva laittaa kuntoon. Yläkerran aulaan rakensin cozy corneria, ja kukkamaljakossa nähtiin tulppaaneja. Tammikuussa inspiroiduttiin kevään muodista, sisustamisesta, kauneuden- ja hiustenhoidosta. 24. päivä pitkä odotus palkittiin, ja perheeseemme syntyi Pikku K.

Tammikuun kaikki 22 postausta voit lukea täältä.

Helmikuu 2013 oli kuukausi jonka voisi pukea yhteen sanaan: Vauva.
Yöunet jäivät lyhyiksi, vauvan uni- ja ruokarytmi jaksotti päiviä, aamut alkoivat ennen kukonlaulua ja kevät teki tuloaan. Kaikesta huolimatta meillä oli käsissämme helppo vauva, energia virtasi ja tunsin olevani onnellisempi kuin koskaan. Toki tavalliset baby bluesit tanssittiin pois, mutta muuten tunsin olevani reipas ja pirteä. Näin jälkeenpäin ajatellen suorittamista olisi voinut jättää vähemmälle, pyhittää aikaa äitiyslomaan ja kerätä voimia loppuun palamisen sijaan. Mutta jälkiviisaus ei ole yleensä kantanut hedelmää, joten ei sorruta siihen nytkään.
Helmikuussa otin aikaa itselleni minkä pystyin, ja opettelin jakamaan huomiota kahdelle lapselle. Tuttiketjuja ja aamu viiden leivänleivontaa, ystävänpäivän kukkameri, kun mies ei ollut ihan varma, mistä pitäisin – ne ovat jääneet mieleeni varsin vahvasti. Vauvakilot karisivat ja vauvailo huumasi pään!

Helmikuun kaikki 23 postausta voit lukea täältä.

Voi noita valoisia kuvia! Tullapa taas aurinko ja pitenevät päivät!