Vaikea uskoa, että vajaa kuukausi sitten kasvarissa sai istua hellevaatteissa ja sandaaleissa. Kaikki oli vihreää, linnut visersivät ja daaliat loistivat kaikissa sateenkaaren väreissä. Nyt uunissa kuivuu viimeiset chilit ja habanerot. Tällä viikolla on pakko aloittaa daalioiden nostaminen, sillä viikonlopulle on jo ohjelmaa, enkä halua pitkittää hommaa yhtään pidemmälle. Edellisyönä oli jo ihan kunnolla pakkasta ja ensimmäinen parkkikiekkokin tuli jo tuhottua auton laseja skrabatessa.

Vaikka syksy aluksi tuntuikin erittäin vastenmieliseltä ja olin koko viime viikon murheissani kukkaloiston menetyksestä, alan jotenkin päästä tunnelmaan. Eilen aamulla ilma oli pakkasen kirpeä ja aurinko paistoi. Se tuntui oikeastaan ihanalle. Raikkaalle. Parin viikon syyssurutyön jälkeen olen jotenkin valmis kohtaamaan myös kasvihuoneen syksyn. Olen yrittänyt tuupata asiaa tuonnemmaksi ja jopa karttanut kasvihuonetta, sillä kesän loppuminen ja kasvihuoneen viileneminen ovat ottaneet koville. Tuntuu kuin menettäisin jotenkin ”oman huoneeni”. Niin tärkeä keidas tuosta lasikattoisesta majasta mulle tuli.

Pohjimmiltani olen kuitenkin ihminen, joka saa hirmuisesti iloa puutarhatöistä, käsillä tekemisestä ja ennen kaikkea työnsä tuloksen ihailemisesta. Niinpä olen tässä laatinut itselleni jonkinlaisen suunnitelman seuraavan viikon varalle:

Daalioiden ylösnosto, leikkaus, kuivaus ja varastointi.
Myönnettäköön, että en ole ihan varma millainen tuo kellariin suunnittelemani talvetuspaikka todellisuudessa on, ja millaisena huoneen lämpötilat talvella pysyvät. Se kun on sellainen kellarikoppi, joka vielä kevääseen asti oli täynnä kaikkea muuton ja remontin aikaista rojua ja ovi on pidetty visusti kiinni viimeiset kuusi vuotta. 😀 Mutta ajattelin panostaa siihen, että annan juurakkojen kuivua kunnolla ja pakkaan ne mahdollisimman ilmavasti. Lömpötilan seuraamiseen mittari ja sitten vaan kohti ensi kevättä ajatuksella ”hätä keinot keksii”.

Ruukkujen tyhjentäminen ja puhdistaminen.
Mikään ei ole ällöttävämpää, kuin keväällä aloittaa kesäkukkien istuttaminen ruukkuihin joissa on edellisen kesän möhnät pohjalla. Haluaisin sellainen ihanan puisen, vähän vessaharjaa muistuttavan ruukkuharjan, mutta todellisuudessa ihan tavallinen tiskiharjakin kelpaa tähän hommaan. Eli mullat ja juurakot kompostiin ja sitten ruukkujen pinta harjalla puhtaaksi.

Pihan yleinen syyssiivous. Loputkin kesälelut ja -tavarat talvisäilöön.
Muuten jätän kyllä perennapenkkien siivouksen suosiolla kevääseen, sillä se on silloin huomattavasti mukavampaa ja helpompaa. Edellisen kesän kasvusto lähtee keväällä kevyesti haravoimalla kun taas syksyllä kaikki pitäisi leikata pois. Vähemmän kykkimistä siis.
Myös nurmikko pitäisi vielä leikata.

Kasvihuoneen siivous ja syysistutukset ruukkuihin & tunnelman viimeistely lyhdyin ja valoin.

To do -listoista ollaan montaa mieltä, mutta kun ne on täynnä mukavaa puuhastelua, ei niissä kai mitään pahaakaan voi olla.

Kivaa iltaa. ♡

 

Mur Maxi -kasvihuone kasattiin kesällä 2018 yhteistyössä Willab Gardenin kanssa.

Ai että, miten rentouttava viikonloppu tästä tulikaan. Oikein sellainen totaalilungi, mikä tietenkin oli myös tarkoituksena. Vaikka tykkäsinkin siitä, että Klaaran tanssitunnit olivat ennen lauantaiaamuna, ja se oli samalla se viikoittainen kaupunkipäivä, on toisaalta aika ihanaa, kun lauantaiaamuisin ei ole kiire minnekään. Vaikka en vapaapäivänäkään nuku kahdeksaa pidempään, on silti kiva, että saa vain olla katsomatta kelloa tai miettimättä aikatauluja.

Tähän viikonloppuun on mahtunut kotitöitä rentoon tahtiin, sohva-aikaa koko perheen kesken, yksi hyvä kirja, lautapelejä iltamyöhään ja pitkiä yöunia. Ravinnon suhteen on ollut myös melkoisen viikonloppurentoa, kuten noutopitsa lauantain iltapalaksi ja kahtena päivänä popparia, sipisä ja karkkia. Toisaalta viikonloppuna on onneksi aikaa myös panostaa ruokaan ihan eri tavalla kuin arkena. Nyt syksyn tullen kun saadaan aina välillä näitä koko perheen yhteisiä viikonloppuja, se ruokailu ja ihan vain kokkailukin on oma nautintonsa.

Tänään laitettiin heti aamulla naanleipätaikina kohoamaan. Ruuaksi hauduteltiin butter chicken, sellainen just oikeanlainen lämpimän tulinen syysruoka. Täydelliset leivät, täydellinen kastike ja ihanan raikas raita. Mikä parasta, kastiketta on niin paljon, että alkuviikon ruokaongelmat on selätetty jo valmiiksi.

Sunnuntain päätteeksi kävin vielä kynttiläkutsuilla. Aika ihanaa, että se oli oikeasti ainoa aikataulu kahden päivän sisällä. Ja nyt kun tämä lungi, täydellinen ja ihan tavallinen viikonloppu alkaa olla takana päin, ja viimeisen parin tunnin ajan olen miettinyt lähinnä kynttilöitä, mulla on sellainen olo että ehkä tästä syksystä vain sittenkin mennään läpi. Rennosti, asenteella ja kenties jopa nauttien.

Ihanaa sunnuntai-iltaa sullekin! ♡

 

Tykkään ihan hirmuisesti sanonnasta ”kevät keikkuen tulevi”. Se kuvaa mun mielestä hyvin sitä kevään hidasta etenemistä. Luonto herää ja välillä edetään vauhdilla, välillä vähän hitaammin. Mutta hitsi vie, miksi syksyn tarvitsee useimmiten tulla kertarysäyksellä. Vai onko se vain kiinni minusta itsestäni. Kevättä odottaa, syksyä ei niinkään.

No, jos nyt ei ihan vielä hyvästellä kesää, niin ainakin terveiset syksy jo ehti lähettää. Pari sateista päivää ja johan tuli syksyinen olo. Pitänee ehkä kohta hyvästellä hameet ja mekot kaapin perille ja kaivaa syksyisempää vaatetta esiin. Eli farkkuja. Miten tylsää! Mä niin halusin kulkea paljain säärin vielä pitkään. Ja aionkin jatkaa yhä edelleen, jos suinkin säiden herrat ovat puolellani.

Huomaan sadepäivien harmauden vaikuttavan aika nopeasti mielialaani. Olen aina ollut jotenkin herkkä valon puutteelle, ja vaikka nyt ei vielä varsinaisesti puhuta pimeästä, niin tokihan tuo hämäräkin vaikuttaa. Ja ihan vaikka jo sekin, ettei aamulla olekaan valoisaa. On niin paljon helpompi nousta ylös, kun aurinko paistaa, toisaalta illalla on myös helpompi rauhoittua kun on hämärää. Tietoinen kesään ripustautuminen on auttanut tähän asti, mutta nyt tajusin, että se syysasenne pitää taas kaivaa naftaliinista ja opetella löytämään ne hyvät ja kauniit puolet syksystä. Sillä kyllähän niitä on. Vaikka kuinka paljon. Eikä syksykään ole aina sadetta ja harmautta, vaan mukaan mahtuu myös niitä kirkkaita ja kuulaita päiviä. Ja silloin valosta pitää nauttia. Oikein imeä itseensä virtaa ja energiaa.

Se, että pysähtyy nauttimaan kynttilänvalosta ja harmaistakin päivistä on yksi ihan perusedellytys sykystä selviämiseen. Ja tietenkin riittävä lepo. Mä liputan pitkille yöunille ympäri vuoden, mutta syksyllä niiden tärkeys korostuu entisestään. Mun syksyn survival kit pitää sisällään myös sosiaalisen elämän. Ja tämä on muuten aika vaikea, koska toisin kuin kesällä, ihmisillä on aika lailla kaikkea kiirettä ja menoa arjen alkamisen myötä. Mutta onneksi kalenterissa on jo nyt muutama erityisempi treffitärppi ja sitten pienempiä juttuja syntyy viikkojen edetessä.
Myös liikunnalla on iso osansa. Paitsi että se tekee hyvää ihan fyysisesti, on oma aika ja liikkuminen myös sitä parasta henkistä sparrausta. Ja kun siihen yhdistää ystävät, teho on vähintäänkin kaksinkertainen.
Ja hei, sitten on ravinto! Viimeisenä, mutta ei varmastikaan vähäisimpänä. Kesällä nimittäin ainakin mun ruokavalio oli vähän mitä sattuu. Tai no, ruoka on pääosin kevyttä ja terveellistä, mutta sitten on se kaikki muu. Jätskiä päivittäin ja kaikkea muutakin herkkua, koska onhan kesä. Ja niin kiva kuin olisikin syksyn tullen vaan syödä suklaata ja maata sohvalla, niin ei se kyllä kovin pitkälle kanna. Mun on ainakin ihan pakko ottaa syksyisin itseäni niskasta kiinni ja kiinnittää huomiota siihen, että ruokavalio tukee omaa jaksamista. Toki niitä suklaahetkiäkin kuuluu olla, mutta noin ylipäätään säännöllinen ateriarytmi ja terveellinen ravinto auttavat pitkälle. Kroppa ei kestä sokeripiikkejä arjessa samaan tapaan kuin kesällä.

Tästä saattoi nyt saada sellaisen käsityksen, että syksyt olis jotenkin mun inhokkeja tai vihaisin koko vuodenaikaa. No ei se suosikkikaan ole, mutta en mä syksyä vihaa. Se vaan on ollut mulle aina jotenkin kaikkein vaikein, ja jossain kohtaa elämää erityisen vaikea. Ehkäpä varaudun enemmänkin siihen, että mitään vastaava ei enää tulisi. Että syksystä paitsi selviäisi, elämästä myös nauttisi. Ja viime vuodet onkin ollut parempia. Koska olen oikeasti tehnyt töitä sen syyssynkkyyden estämiseksi. Ja vaikka kaikki keinot kirkasvalolampusta asti onkin ollut apuna, uskon silti, että paras kaikista on oikea asenne. Se että opettelee nauttimaan sateeesta ja pimeydestä. Kaivaa kylmästä ja koleasta ne parhaat puolet esiin ja keskittyy tietoisesti etsimään hyvää. Ihan tavallisesta päivästä. Niin keväisin kuin syksyisinkin.

Mutta hei, nyt paistaa taas aurinko! ♡