minne menit kesäkuu?

02.7.2018

Hui hai ja sitten tulikin jo heinäkuu! Jos kesäkuuta pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, tuo sana olisi joutenolo. Blogi päivittyi historiallisen harvakseltaan, kun taas päiviin tuli mahdutettua jos jonkinlaista rentoutumista. Pitkiä yöunia, hitaita aamuja ja paljon kirjoja. Kesäistä ruokaa ja liikkumista ulkona. Tästä on oikeastaan ihan hyvä jatkaa heinäkuuhun. Ja jospa blogikin heräisi kanssani tämän levon jälkeen taas jonkinlaiseen kesäpirteyteen. 🙂

Tänään tassutellaan kuitenkin taas villasukissa. Siivosin perjantaina koko päivän, ja koska oltiin lasten kanssa viikonloppu reissussa, siitä siisteydestä saa nauttia vielä tänäänkin. Vain kukkia maljakkoon ja maanantai on pelastettu!

Hain aamulla kesän viimeisiä pikkupioneja maljakkoon. Haikein mielin pitää hyvästellä tämäkin vaihe kesästä, mutta onneksi kesän kukkatarjonta ei sentään ollut vielä tässä.

Toivotaan helteisen heleää heinäkuuta ja lisää kesäisen raukeita päiviä!


Kukkia ja hiuskriisiä

26.6.2018

Heippa!
Otsikossa taitaa olla kaksi blogini kantavaa teemaa. Kukkia on aina, ja hiuskriisejäkin useammin kuin olisi tarvetta!

Juttu on nimittäin niin, että menin ja ostin kaupan hiusvärin. Sellaisen kestovärin, joka sekoitetaan itse. Edellisestä on aikaa ainakin kahdeksan vuotta, jos nyt en ihan väärin muista. Koska halusin kesäisemmät hiukset, valitsin vaalentavan värin. Kyllä, paketissa luki vaalentava, ja takapuolella oli vielä havainnollistava kuva siitä, miten paljon mikäkin lähtötilanne vaalenee. Ainoa pelkoni oli, että latvat saattaisivat kärsiä ja tyvi voisi vetää liiankin vaaleaksi.

No ei tarvinnut pelätä. Tulos on nimittäin melkein sama, kuin se sävyttävällä hoitoaineella aikaansaamani keskitumma punaruskea. Tämä on kuitenkin vielä tummempi, ja se hoitoaine oli sentään sävyltään tumma chocolate. Eli mitä tahansa laitan päähäni, tulos on näköjään sama! Luin pakkausselostetta ja mietin, unohdinko kenties jonkin aineen pullosta, mutta ei, tein kaiken ohjeen mukaan. Plussaa se, että hiukset eivät kuluneet. Oikeastaan ne olivat värjäyksen jälkeen todella pehmeät ja silkkiset. Tästä varmaan kiitos sille, että väri ei sitten kuitenkaan vaalentanut. 😀

Nyt ottaa päähän niin, että sattuu. Koko juhannuksen tuntui kuin olisi peruukki päässä. Hiuksia on jo ihan tuskaa pitää auki, koska väri ei vain tunnu omalta.  Ja ei, en enää koskaan, ikinä, milloinkaan ja never ever värjää hiuksiani itse. Piste.

 

Mutta hei, onneksi on kukkia! Mihin sitä ilman niitä joutuisikaan. Poimin eilen kimppuuni vähän sitä ja tätä ja laitoin kukat vanhaan kannuun. Piristi kivasti iltaan saakka pimeää ja pilvistä päivää.

Tänään onneksi paistaa jälleen. Kesäelämä jatkukoon!

Oikein ihanaa päivää myös teille!♡


Meidän juhannus

23.6.2018

Hei! Ja oikein ihanaa juhannuspäivän iltaa!

En ole koskaan ollut mikään kovinkaan suuri juhannusfani. Toisaalta juhannus on yksi niistä juhlapyhistä, jotka aiheuttavat aina pientä kateutta. Kun puolisolla on työ, joka vie suurimman osan juhlapyhistä ja vuoden viikonlopuista, sitä tuntee aika usein olevansa yksinäinen. Varsinkin silloin kun jokainen media on täynnä ihania juttuja siitä, miten kyseisen juhlan voisi viettää. Ja haaveilenhan minäkin sellaisesta ruotsalaisesta juhannuksesta; Pitkästä pöydästä puutarhassa, kukkaseppeleistä, sillistä ja valkoisista kesämekoista. Totuus on kuitenkin se, että istun monesti uudenvuodenaatot, vappuaatot, juhannusaatot ja joulupäivän, sekä tapaninpäivän yksin. Tai siin yksin heti sen jälkeen kun lapset ovat nukahtaneet. Silloin olo on yksinäinen. Siitäkin huolimatta, että olen vuosien varrella kehittänyt itselleni joitakin selviytymiskeinoja.

Tänä vuonna meidän oli tarkoitus lähteä mieheni mukaan Linnanmäelle. Olla koko päivä yhdessä huvipuistossa, ja mies olisi hoitanut parin tunnin työrupeamansa siinä jossakin välissä. Idea oli hyvä niin kauan kuin juhannuksen sääennuste oli liki pelkkää aurinkoa. Kun juhannuksen sääennuste sitten lopulta näyttikin sadetta, ajattelin, että nyt on keksittävä jotakin muuta. Aluksi ihan kotiin jääminenkin oli hyvä idea, mutta torstai-iltana minuun iski pakokauhu. Halusin jotakin muuta kuin kotona kyhjötetyn juhannuksen. Niinpä varattiin kuitenkin hotelli Helsingistä ja lähdettiin aattoaamuna kohti Linnanmäkeä. Pari tuntia sateessa ja tuulessa riitti lapsillekin kieputusta, ja ravintolan metsästyksen jälkeen oltiin pikkuväen kanssa ihan valmiita hotellihuoneeseen. Mies lähti työhön ja me vedettiin pyjamat päälle jo iltapäivä viideltä ja löhöttiin hotellin sängyssä. Syötiin herkkuja ja huilattiin. Sain jopa luettua kirjanikin loppuun! Illalla kun mies palasi työstään, sää oli jo selkeä ja päätettiin lähteä vielä iltakävelylle. Juostiin eduskuntatalon rappusia ja oltiin ihan turisteina kesäyössä. Hiljaisessa Helsingissä. Ja mikä parasta, saatiin olla yhdessä. Ehkä paras juhannusaatto ikinä! Ja tulinpa ajatelleeksi, että kaupunkijuhannuksesta voisin ottaa lasten kanssa ihan tavan. Me kun asutaan täällä mökkimaisemissa vakituisesti, niin juhannuksen voisi ihan hyvin viettää kaupungissa. Pysyy Suomikin tasapainossa!

Tänään me vietetään Klaaran kanssa iltaa kaksin, ja ohjelmassa on juhannussauna! En ole mikään saunojatyyppi, mutta ajattelin, että hitsi vie, tänä vuonna vietetään juhannusta oikein kunnolla, kun kerran vauhtiin päästiin. Tosin iltakävelyn sijaan, tänään mennään ajoissa nukkumaan. Iskä saa sitten yöllä kaivautua kahden saunapuhtaan tytön väliin. 🙂

Napsin pitkästä aikaa kuvia vähän saunaltakin, kun ei ole taas aikoihin tullut kameraa sinne vietyä. Juhannukseksi otin käyttööni myös uudet saunatekstiilit, Hempealta saamani hamppupyyhkeet. Nämä ovat samaa paksua hamppua kuin meidän lakanat ja keittiön täyspitkä pöytäliina. Suomalaista käsityötä yöttömien öiden Inarista. Kangas imee vettä paremmin paksu froteepyyhe ja paranee vain pesussa.  Iso Ailigas pyyhe ja pienemmät Aivi pyyhkeet on saatavilla useassa värissä ja myös siinä luonnollisessa hampun sävyssä, jota meillä on makuuhuoneessa ja keittiössä.

Tykkään edelleen meidän pihasaunasta. Sen valkoisesta ja valoisasta pukuhuoneesta, sekä mustasta löylyhuoneesta. Unelmana kaunis pihasauna -postauksesta näet miltä sauna näytti kun muutettiin tänne (pikkukuvia voi klikata suuremmaksi) ja musta pihasauna -postauksesta sitten tuon remontoidun saunan. Kaikki sauna -aiheiset postaukset löydät täältä. Sekä pukuhuoneen seinät, että katto vaatisivat vielä yhden maalipinnan, ja toivottavasti ehditään sutimaan nekin vielä tämän kesän aikana.

 

Mutta nyt saunaan!

Ihanaa juhannuksen jatkoa teille kaikille!  ♡

Pyyhkeet saatu / Hempea