Heippa!

Aika ihania omalla tavallaan nuo koivujen keltaiseksi muuttuneet oksat. Siellä vihreyden keskellä ne muistuttavat tulevasta. Ja samaan aikaan kuin ilmassa leijailevat keltaiset lehdet ovat sillä omalla erityisellä tavallaan kauniita, tekee ne myös olon jollakin tapaa haikeaksi. Pitkä kuuma kesä on ihan oikeasti takana päin ja syksy edessä.

Melkein pari viikkoa meni flunssassa ja samaan aikaan kun vetämätön olo harmitti, tiesin kyllä, että syy taudin pitkittymiseen oli kokonaan itsessäni. Olisi pitänyt osata pysähtyä heti kuumeen iskiessä, eikä vain jatkaa kuin mitään ei olisikaan. No, taas tuli opittua. Ja nyt vihdoin tuntuu, että elämä alkaa taas palata uomalleen. Mutta pahinta tuossa pariviikkoisessa on ehdottomasti ollut se vaikutus korvien väliin. Ihan pienetkin asiat harmittaa enemmän kuin tavallisesti, ja sitä jotenkin vajoaa sellaiseen negatiivisuuteen. Ja ihan tyhmäähän se on, sillä asenne ratkaisee yleensä eniten myös näissä jutuissa.

Tajusin viikonloppuna, että velttoa oloa ja kireitä lihaksiakin enemmän pääni kaipasi jo jonkinlaista tuuletusta. Niinpä eilen, kun sain isomummun tänne illaksi ja pääsin itse pitkästä aikaa jumppaan, tuntui kuin elämä olisi ihan yht’äkkiä taas palannut raiteilleen. Liikunta on mulle ehdottomasti paras tapa tuulettaa päätä ja korvien väliä. Vaikka sitten ottaisikin vähän rauhallisemmin ja hyväksyisi, ettei kunto ole vielä ihan täysin kohdillaan. Mutta se, että ajatuksille antaa vähän happea hyvän ystävän seurassa on erinomainen lääke miltei oloon kuin oloon.

Se on niin iso juttu tuo asenne. Oli kyseessä sitten sitkeä flunssa tai vakavampi sairaus, positiivinen asenne auttaa jaksamaan huomattavasti paremmin kuin tilanteen surkuttelu. Ja hei, elämän asenteella ylipäätään on ihan älyttömän suuri merkitys. Tätä jäin illalla miettimään kiitollisuudessani. Ollaan oikeasti ihan älyttömän onnellisia, kun lapsilla on isomummu, joka ajaa tänne mielellään ja tuo vielä mukanaan vadillisen vasta paistettuja lettuja. Kunpa itsekin saisi pidettyä sen saman valon ja positiivisen asenteen elämässä ja ajatusmaailmassaan vielä vuosienkin päästä.

Mitä vielä tulee tuohon asenteeseen, niin pakko myöntää, että tällaiselle syysmasikseen taipuvaiselle asennesyksy on ehdottomasti paras lääke pimeyden ja apeuden karkottamiseen. Kun oikean asennoitumisen aloittaa jo ajoissa, ja opettelee ihan kaikki hyggekikat, pimeä vuodenaikakin on voitettavissa.

Kivaa keskiviikkoa ja positiivista mieltä! ♡

Lauantaita!

Tällainen jopa vähän turhankin letkeä fiilis täällä. Toisaalta eikös viikonloput olekin juuri sitä varten, että saa mennä hiukan puolivaloilla. Hipsutella villasukissa, tarrata käsillään kirjaan ja selällään sohvaan. Juoda muki tolkulla kuumaa teetä ja odotella lähinnä vain ajan kulkua. Koira sinänsä ei tajua laiskasta lauantaista yhtään mitään, hän on tuollainen ihan viikon jokaisena päivänä. 🙂

Inhottava flunssa on nyt kaatanut jo kolme neljäsosaa perheestä, ja on kuulemma sitkeää sorttia tämä täällä riehuva. Kolme viikkoakin, totesi lääkäri, joten hurraa sille, että olen itse ylittänyt jo ainakin puolivälin.  Vaikka ajattelin kyllä, että viikonlopun jälkeen kokisin jonkinlaisen ylösnousemuksen. Kroppa huutaa jo liikuntaa vaikka toki sekin pitää aika varovasti aloittaa. Mutta kuitenkin. Edes niitä rauhallisia kävelylenkkejä tuon kuvien karvaturilaan kanssa. Hiljalleen olen aloittanut jumien aukomisen. Tuntuu kuin kuume olisi vienyt minulta pituutta ainakin kymmenen senttiä.

Kynttilät palamaan ja venetsialaisviikonloppua sisätilöissa. Aikaisin sänkyyn ja kunnon yöunet. Siinä lauantai-illan suunnitelmani.

Rentoa ja rentouttavaa iltaa myös teille! ♡

Just nyt tuo pyyntö tulee mieleeni kyllä ihan vain peilin edessä. Flunssa on nimittäin vienyt viimeisenkin värin muutenkin kalpeilta kasvoilta. Poikkeuksena nenä, joka hohtaa iloisen punaisena. Ja näpyt. Kyllä se vain niin on, että hyvä olo ja terveys näkyvät juurikin kasvoissa. Mutta kyllä se tästä pikkuhiljaa alkaa helpottamaan. Ja sitten ajattelin hehkua senkin edestä!

Mutta hei, jos elämästä tai naamasta puuttuu väri, niin hippasen sitä saa kuitenkin elämäänsä kotia piristämällä. Pelastin viimeiset kultapallot vielä maljakkoon, ja maljakon sujautin vihreään ruukkuun. Ai että mutta tuli pirtsakan näköistä. Pakko muuten myöntää, että syksyn tuleminen toi mukanaan myös ihan hirvittävän tapettikuumeen. Just nyt voisin tapetoida koko talon iloiseen kukkakuosiin, mutta onneksi en ole ihan kauhean impulsiivista tyyppiä. Ajatuksesta toteutukseen on onneksi matkaa, mutta tämä suunnitelma jääköön kuitenkin jossain muodossa korvien väliin hautumaan.

Viikonlopun huonekaluvalssi jäi osaltani aika pieneksi ja se näkyy edelleen tavaroina mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Tosin kirjakaappien loppusijoituspaikkakin on vielä pieni mysteeri, joten kirjapinot lattioilla saattavat olla vähän pidempiaikaisempikin ratkaisu. Mutta kiva se on näinkin, äkkiä silmä tottuu! 😀

Muita värimanian kouriin joutuneita? Onko se tämä vuodenaika vai ihan vain minua?