kevät tuli makuuhuoneeseen

22.3.2019

Perjantaita!

Huhheijaa. Onpas ollut vauhdikkaat pari päivää pikkupotilaani kanssa. Eilen illalla vielä syöksyin ämpärin kanssa siihen malliin, että onnistuin polttamaan polveni villamattoon jopa housujen läpi. No mutta hei, se villamatto säästyi! Parille muulle matolle ei ole käynyt yhtä onnekkaasti. Ja jos on kärsinyt kuivista käsistä ja halkeilevista sormenpäistä koko talven, niin tämän raivokkaan käsienpesun ansiosta olen saanut sormeni jo verille asti. Eipä silti, parempi tämä kuin esikoisen taannoinen oksennustauti automatkalla Vaasasta Ouluun. No mutta ei mennä siihen!

Tässä kun on sivutuotteena tullut pestyä melkoisesti pyykkiä, päätin makuuhuoneen lakanoiden vaihdon yhteydessä freesata vähän koko huonetta. Jotenkin koko makkari tuntui kauhean tunkkaiselta. Osasyynä tietenkin pakottava puhdistamisen tarve ja osasyynä makkariin paistava aamuaurinko, niin tai näin, tuli ihan hirveä tarve karsia ja vaalentaa. Olen jo pitkään miettinyt ottavani pois Love Warriorsin julisteen ja nyt vihdoin sain aikaiseksi. Mutta homma ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen. Nimittäin juliste oli ollut paikallaan sen verran pitkään, että seinään oli jo ehtinyt syntyä vaaleampi alue julisteen alle. Ja alakulmistaan kuva oli kiinni seinässä maalarinteipillä, jonka liimaan oli tarttunut sen verran pölyä, ettei seinä näyttänyt kovinkaan freesiltä. Kun potilas vihdoin eilen iltapäivällä nukahti, juoksin kellariin ja pengoin esiin pensselin ja ämpärin jossa oli tuon kalkkimaalin rippeet. Uhrasin projektiin vispilän jolla sain paksuksi kuivuneen kalkkimaalin taas ohennettua maalauskelpoiseksi. Ja siitä se idea sitten lähti. Tuli maalattua makkari.

Eilen illalla olikin sitten aika ihanaa nukahtaa puhtaan vaaleassa makkarissa, eikä aamun herääminenkään huono ollut, kun auringon ensimmäiset säteet tunkivat ikkunoista jo sisään.

Tämä on oikeastaan aika ruhtinaallisen kokoinen huone, eikä tila tuntuisi täydeltä, vaikka sisään kantaisi toisenkin 180 senttiä leveän sängyn. Toisaalta kauhean turhaa tilaa, koska eipä täällä juuri muuten vietetä aikaa kuin nukkumalla. Lisäksi kalustamista hankaloittaa sisäikkuna yläkerran aulaan, josta sitten taas pääsee päivänvaloa Klaaran huoneeseen. Toki kiinteät komerotkin jonkin verran vaikuttavat kalusteiden järjestykseen, mutta kuten ikkuna, myös ne on sen verran tarpeelliset, että haluttiin molemmat remontissa säilyttää.

Pikafreesauksen hinnaksi tuli yksi vispilä. Uuden valaisimen vielä haluaisin, mutta ehkä teen jonkin kivan löydön joskus kirppiksellä. Sitä odotellessa mennään näin. Pari valokuvaa ajattelin vielä laittaa seinään, mutta sekin saa odottaa uutta inspiraation puuskaa. Viikonlopun ohjelmassa on myös alakerran kaaoksen selätys. Sitä siis seuraavaksi.

Ihanaa ja aurinkoista viikonlopun aloitusta teillekin! ♡


perjantain tunnelmaa

15.3.2019

Heipsan!
Mietin, että miten tämä perjantai nyt tuntuukin niin erityisen ihanalle, mutta sille on kyllä ihan syynsä. Ensinnäkin vapaa viikonloppu, mutta myös siinäkin mielessä erityinen, että me ei jäädä lasten kanssa kolmisin. Päinvastoin, mullahan on jopa huomenna ne juhlat ja mies on kotona lasten kanssa! Mulla on kyllä ihanat vanhemmat, jotka mielellään ottavat lapset viikonloppukylään, kun itselläni on menoja, mutta joskus on oikeasti ihan kiva tehdä näinkin!

Kiva perjantai siitäkin syystä, että taivaalta ei ole tupruttanut mitään valkoista, vaan päinvastoin plussa asteet ja vesisade ovat vähän sulatelleet lumia. Mutta koska maasta ei edelleenkään puske vielä mitään vihreää, yritän parhaani mukaan nauttia sellaisesta sisätiloissa. Narsissin lehdet ja kerrotut vihreät tulppaanit. Ainakin pikku hitunen keväistä fiilistä.

Kuvissa meidän uusi espressokeitin, jota olen nyt viikon verran opetellut käyttämään. Olen niin haaveillut taas kivan retrosta koneesta, mutta markkinoilla on pitkään ollut sellainen kermanvärinen ylivalta. Smegin uusi valkoinen vastasi kysyntääni ja onhan se aika täydellinen. Paitsi ulkonäöltään myös laadultaan.

 

Perjantai-illan ohjelma alkoi iloisesti spinningissä ja jatkuu leipomisella Klaaran kanssa. Ajoissa nukkumaan ja virkeänä viikonloppuun. Siinäpä ne suunnitelmat.

Ihanaa perjantai-iltaa myös teille! ♡


uuteen viikkoon

11.3.2019

Hellurei ja maanantaita!

Paljon on mahtunut muutamaan päivään kevätauringosta kirpsakkaan pakkaseen ja lumisateeseen. Pääsi myös loppumaan sisältö blogin kuvapankista, joten siksi radiohiljaisuus.

Koska olen maaliskuun lapsia, tunnen tätä kevättalven kuukautta kohtaan erityistä lämpöä ja rakkautta. Vaikka maaliskuussa vielä kuuluukin olla lunta maassa, siihen liittyy myös katoilta tippuva vesi ja pajunkissat. Pieniä lupauksia keväästä ja siitä, että lähestymme lämmittävää aurinkoa. Oikeastaan aika maaliskuun lopusta toukokuun loppuun on ehkä juurikin sitä vuoden kutkuttavinta. Saa seurata kevään saapumista ja lopulta luonnon puhkeamista kukkaan. Toukokuun lopussa ja vihreyden lisääntyessä ei silti olla sen kaikkivoipaisen vehreyden keskellä vaan enemmänkin sellaisessa neitseellisessä vihreydessä, jossa kaikki on pelkkää lupausta paremmasta. Tykkään! Ja hei oikeesti; Pari kuukautta ja jännätään jo koska kuolanpionit ryhtyvät kukkimaan!

Yhtälailla kun maaliskuussa ajatukset ovat kevään tulossa, joskus ne kiitävät myös menneeseen aikaan. Jos vuoden vaihtuminen on sellaista yleistä tilinteon aikaa, niin syntymäpäivänä sitä sitten ehkä menee vielä henkilökohtaisemmin oman elämänsä miettimiseen ja siihen, että suhteuttaa päässään eletyt vuodet niiden aikana toteutuneisiin saavutuksiin. Itse ynnäsin listani kärkeen kärkeen kaksi erityisen ihanaa lasta, joiden kasvua ja kehitystä olen saanut seurata pakahduttavalla äitiyden onnella ja ylpeydellä.  35-vuotisen elämäni suurimmat ja tärkeimmät saavutukset. Seuraavat kymmenen vuotta ovatkin sitten jo vähemmän ennustettavissa ja elämä tulee muuttumaan taas erilaiseksi. Sitä kasvaa itse teini-ikäisten ja aikuisten lasten vanhemmaksi, oppii uutta ja omaksuu uusia tapoja. Ja vaikka vielä nuori olenkin, toki aina vuosien karttuessa sitä miettii myös omaa vointiaan ja kuntoaan senkin kannalta, miten elämässä selviää myös tulevaisuudessa. Se kun on ihan karua faktaa, että edessä on vuodet joiden aikana esimerkiksi lihasmassa alkaa pikkuhiljaa vähentyä. Jos siis mielii olla notkea ja vetreä vielä vuosikymmeniä, kannattaa liikkumiseen ja aktiivisuuteen satsata jo nyt. Onhan toki paljon kiinni perimästä ja tuuristakin, mutta kyllä se aina sydäntä lämmittää lukea näistä jopa yli 100-vuotiaista teräsnaisista, jotka ilmoittavat käyvänsä voimistelemassa. Niin, ehkä vuosien saatossa ne omatkin esikuvat muuttuvat entisestään. Tyylin tai kauneuden kustannuksella alamme yhä enemmän ihannoimaan positiivista ja elämänmyönteistä asennetta.

 

Vaaleanpunaiset naistenpäivän tulppaanit vasta ryhtyvät aukeamaan, joten niistä taitaa olla iloa ihan koko viikolle.

Joka tapauksessa iloa uuteen viikkoon!